25.10.2018 Ajoneuvot Koeajo: muodon vuoksi – Volvo S60 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sedaneiden suosio hiipuu Euroopassa, mutta USA:ssa ja Aasiassa Volvo S60:n kauniin korimallin päälle ymmärretään vielä – onneksi. Hyvää: muotokieli, vaivaton ajettavuus. Huonoa: lastausaukon mataluus. Kolmannen sukupolven Volvo S60 avaa uuden aikakauden ruotsalaisvalmistajan historiassa. Kaikki S60-mallit valmistetaan uudessa Yhdysvaltoihin avatussa tehtaassa Etelä-Carolinassa, eli myös Euroopan autot laivataan meille Atlantin yli. Se tekee mallistoon myös mielenkiintoisen kuvion: myyntiin ei tule ainuttakaan dieselmoottoria.Tämä tukee tietysti osittain ajan henkeä, ja dieselin puutetta paikataan ladattavilla hybrideillä – joiden osalta Volvo on markkinajohtaja Suomessa.S60 on täsmälleen saman mittainen kuin V60. Tavaratila on 442-litraisena riittävän kokoinen, mutta lastausaukon mataluus rajoittaa isompien tavaroiden lastaamista ja auton soveltuvuutta perheellisten moninaisiin kuljetustarpeisiin. Pidemmät esineet sujahtavat toki läpi matkustamoon suksiluukun kautta – joskin suksiluukku on kokoa mini. Ohjaamo on tuttu, selkeä ja tyylikäs. Takapenkillä on hyvin tilaa joka suuntaan. Ainoastaan istuma-asento on hieman matala.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTehoversiot edelläPääsimme ensikoeajolla Kaliforniassa reilut 400 hevosvoimaa tarjoavan Polestar Engineering -brändin alle sijoitetun T8-lataushybridin sekä pelkästään polttomoottorin avulla etenevän R-Design T6:n rattiin.Molemmat jäänevät Suomessa kuriositeeteiksi. Ensin mainittu siksi, että autoja ei saada Suomeen montaa kappaletta, ja jälkimmäinen siksi, että T6- ja T8-lataushybridit ovat verotuksellisesti paljon järkevämpiä.Hinnat alkaen -malliksi saadaan T4 ja sen yläpuolelle tuleva T5. Autoja on lupa odotella Suomeen ensi kesänä. Hinnat selviävät ensi vuoden alkupuolella.Ajossa S60 ei tuo yllätyksiä V60:n jälkeen. S60 tuntuu tien päällä kompaktilta ja yllättävänkin ketterältä, ja ohjaus on luonnollisen tuntuinen sekä sopivan tarkka. Polestarissa sekä alustaa että jarruja on tehostettu auton luonnetta vastaavaksi. Meno on silti enemmänkin vaivattoman mukavaa kuin räyhäkkään sporttista.Mittasuhteet miellyttävätXC60 ja V60 hallitsevat Suomen Volvo-markkinoita, ja myös piakkoin myyntiin saapuva V60 Cross Country istuu hyvin suomalaiseen sielunmaisemaan. Silti myös S60:lle kaavaillaan merkittävää markkinaosuutta, ja lataushybridien avulla myynti varmasti vetääkin. Nykymaailmassa dieseleiden puute ei ole yhtä paha juttu kuin mitä se olisi ollut vielä pari vuotta sitten. Koeajon jälkeen on vielä aikaa ihmetellä hetki autoa ulkoapäin. Allekirjoittaneen mielestä S60 on kaunein auto Volvon nykymallistossa. Mittasuhteet ovat kohdallaan, ja Volvon yksinkertaisen veistoksellinen muotokieli toimii.Matkustamo sijaitsee melko takana, keula on korostetun pitkä, ja tuulilasi on vielä melko viistossa kulmassa. S60:n olemus on dynaaminen. Ja erityisesti perä on todella tyylikäs; takavalojen kuvio on tässä kokonaisuudessa kuorrutus kakun päälle.Teksti ja kuvat: Vesa EskolaLisätietoja: www.volvocars.com/s60 Volvo S60 Moottori Bensiinimoottori 1 969 cm³, 4 sylinteriä, mekaaninen ja pakokaasuahdin, 8-v. Teho 228 kW (310 hv), 5700 r/min Vääntö 400 Nm (2200–5100 r/min) Vääntö 400 Nm (2200–5100 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 5,6 s Huippunopeus 250 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 7,4 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 171 g/km Mitat pituus 4761 mm, leveys 1850 mm, korkeus 1431 mm, akseliväli 2872 mm Euro NCAP Ei testattu Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 19.12.2024 Koeajo Koeajo: Kia EV3 – perhesähköautojen uusi aalto alkaa tästä 18.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi Q6 e-tron Quattro – wau-efektiä etsimässä 16.12.2024 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior – junnu kurkottelee Alfaksi 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Koeajo Koeajo: Cupra Tavascan VZ – veistoksellista tehontunnetta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”