Koeajo: säästöluokan SUV – Opel Karl Rocks

Maastomeikilläkin voi luoda uskottavan katumaasturintapaisen. Hyvää: ajettavuus, näppäryys, moottorin luonne kaupunkiajossa. Huonoa: vanhanaikainen takaistuimen muunneltavuus, ohituksissa kiusaamista kaipaava moottori

Opel Karl Rocks vaikuttaa ensisilmäyksellä löytäneen silkan oikotien katumaasturiluokkaan. Tanakammat helmat ja puskurien alaosat, paksunmustat lokasuojien kaaret sekä ryhdikkäät kattokaiteet yhdistettynä 18 millimetriä korkeampaan maavaraan – siinä pääkohdat, joilla Rocks eroaa vakiomallista.

Hinnaltaan Karl Rocks, jossa ei erillisiä varustetasoja ole, sijoittuu Enjoy- ja Innovation-varusteisten perus-Karlien välimaastoon. Koeajetun manuaalivaihteiston saa halutessaan automatisoituna versiona 400 euron lisähintaan.

Tarkemmin ajateltuna tästä miniauton maastopainoksesta löytyy kuitenkin syvällisempiäkin merkityksiä. Kun katumaasturit kerran ovat suurinta muotia, miksi tehdä kokonaan uusi malli, kun tällaisella koristelulla saavutetaan käytännössä sama lopputulos? Huokuuhan jo A-segmentin ulkomittojen sanelema töpö korimuoto silkkaa SUV-henkisyyttä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Korkeana kaupungissa

Ja kun kyseessä on kaupunkiauto, korkeamman alustan tuomaa vieläkin helpompaa kulkua ohjaamoon voi vain kiitellä. Toisin kuin maantiennielijöissä, noita sisään menoja ja ulos tulemisia kertyy per päivä selvästi enemmän, joten asialla on ihan oikeasti merkitystäkin.

Oma lukunsa ovat hidastetöyssyt, joihin voi tietysti ladata vähän suruttomampaa vauhtia vakioalustalla varustettuun versioon verrattuna. Ja vaikka nelivetoa ei tarjotakaan, isompi maavara eittämättä auttaa myös talvella, kun aamulumiaurat eivät ole ehtineet putsata juuri sitä reitille osunutta kadunpätkää.

Karl Rocksin muutkin ominaisuudet puoltavat kaupunkikäyttöä. Hyvä näkyvyys, mukavuus mukulakivetyksellä, höyhenenkevyt ohjaus paikallaan pyöriteltäessä, hyvin kaasuun vastaava moottori tyhjäkäynniltä lähtien, lupsakka vaihteensiirto sekä runsaat säilytystilat pikkutavaroille – on pakko kehua useampiakin ulottuvuuksia, kun siihen kerran on aihetta. Vain mittariston keskinäytön symboleita voisi viilata paremmin näkyviksi.

Maantiekin maistuu

Eipä silti, kyllä tällaisella nykyaikaisella pikkuautolla taittaa mielikseen ihan matkaakin. Heitimme Karl Rocksilla sattumalta 600 kilometrin maantiekeikan, eikä auton kokoluokka lopulta tuntunut muussa kuin isompia autoja korkeammassa melutasossa – seikka, johon korva kyllä vaikuttaa tottuvan kilometrien myötä.

Kaikki muut piirteet, kuten väsyttämätön ajoasento laajoine säätövaroineen, nopeuden myötä tanakoituva ohjaus ja moitteeton suuntavakavuus, virheettömästi pelaava vakionopeudensäädin sekä, lopulta, myös suorituskyky suorastaan yllättivät kaiken kokeneen koeajajan.

”Lopulta”-sana kulkupuolta kuvailtaessa tarkoittaa sitä, että ajoin aluksi Karl Rocksilla ihan väärällä tavalla. Kuvittelin, että kaupunkiauton viisivaihteisen laatikon välitykset olisivat lyhyenlännät, ja uskottelin tätä myötä itselleni, että ohitukset sujuisivat nelosvaihteella kohtuullisella ripeydellä.

Kun sitten auto ei tuntunut kiihtyvän kerta kaikkiaan mihinkään, keksin kokeilla kolmosta. Se tepsi: reilusti yli meikäläisten moottoritienopeuksien yli vetävänä tuo pykälä siivitti alkuvauhdin kera 75-heppaisen Rocksin hämmästyttäviin suorituksiin. Kokemattomalle suosittelemme kuitenkin kiihdytysharjoitteluja ennen rekkojen kimppuun käymistä.

Myös mökille

Eli: kyllä Karl Rocksilla uskaltaa lähteä jopa sinne mökkimatkalle – kunhan mukaan otettavan tavaran ja pikkuruisen kontin välinen suhde on saatu ensin tasapainoon. Lisätilaa kaipaavalle takapenkki toki laajenee matkustamoon, mutta jo väistyneeseen tyyliin, eli ensin nostetaan istuinosa pystyyn, irrotetaan pääntuki ja kaadetaan selkänoja alas.

Tämä monimutkainen proseduuri tuottaa sen, että pitkä kuljettaja joutuu jo tinkimään etäisyyssäätövarastaan.

Kuoppaisemmalla tiellä läpi lyövä jousitus sekä jatkuva keikkuminen toki paljastavat auton pienuuden, mutta ajettavuudesta ei löydy matoja, vaikka kurvailisi reippaamminkin. Ja se lähellä määränpäätä odottava kinttupolku ei tälle autolle ole kuin hidaste, tai ainakaan kaikkia kiviä ei tarvitse pohjakosketusten pelossa väistellä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen