Koeajo: Triumph Street Triple 765 RS – Maailman paras nakupyörä on tässä

Triumph Street Triple RS on rataohjus, joka tarjoaa ajomukavuutta myös katukäyttöön. Hyvää: moottori, alusta, jarrut, käytös radalla ja kadulla, monipuolisuus Huonoa: epäselvä mittaristo

Brittläisvalmistaja Triumph on tehtaillut nakupyöriä jo silloin, kun moisen tekeminen ei vielä ollut trendikästä. Ensimmäinen katteeton sporttipyörä Speed Triple tuli markkinoille vuonna 1994, eli suunnilleen samaan aikaan kuin Ducatin ensimmäinen Monster-malli. Tätä nykyä mallistot pullistelevat nakupyöriä.

Street Triple on isoveli Speed Triplen tavoin varsin kykenevä nakupyörä, mutta hieman pienempi tapaus. Kun Speed Triple lasketaan supernakukarkeloihin, on Street Triple keskiluokan sporttipyörä.

Triumph on panostanut Street Triple kehitykseen viime vuosina merkittävästi. Pyörä meni reippaammin uusiksi vuonna 2018, jolloin 675-kuutioinen moottori päivitettiin suurempaan 765-versioon. Tuolloin teho kasvoi edellisen moottorisukupolven 106 hevosvoimasta RS-mallin 123:een.

Uuden konesukupolven jälkeen luvassa on nyt jo toinen päivitys, jonka myötä Triumph saa lisää tehoa, terävyyttä ja tulisuutta. Street Tripleä on perinteisesti voinut ostaa useampana eri versiona, ja niin on homman laita tälläkin kertaa. Kaikissa kolmessa versiossa moottori on 3-sylinterinen ja 765-kuutioinen.

Lisää tehoa ja paremmat palikat

Miedoin Street Triple –versio on R, joka tarjoaa edeltäjäänsä verrattuna lisää tehoa: lukemat ovat 120 hv ja 80 Nm. Keulasta löytyy säädettävät Showan tolpat ja perästä saman valmistajan takajousi, joka sekin on laajasti säädettävissä. Jarrut ovat Brembon radiaalit, joten komponentit ovat kohdallaan. Peruskäyttäjälle R-versio tarjoaa sen mitä tarvitaan.

RS- ja Moto2 –versioissa moottorista napataan irti kymmenen hevosvoimaa lisää. Huipputeho asettuu 130-hevosvoimaan, mikä on sama lukema kuin vuonna 2005 julkaistussa isovelimalli Speed Triplessä.

Uuden version moottori tuntuu edelleen samalta kuin aiempi 765, mutta moottorinohjaus on kiivaampi ja tehoa on yläkierroksilla selkeästi lisää. Tehon kaveriksi on tuotu lisää vääntöä, vaikka 3 Nm lisäys ei toki ole kokonaisuuden kannalta merkittävä.

Triumphin kolmisylinterisen moottorin vahvuus on aina ollut tasainen voimantuotto. Jo ensimmäisen sukupolven Street Triplen 675-kuutioinen moottori vetää parista tuhannesta kierroksesta punarajalla saakka. Vastaavaa tavoittelevat monet, mutta onnistuvat harvat. Nykyisen suuremman moottorin vahvuus on tuo sama sitkeys, jonka kruunaa nyt 130 hevosvoiman huipputeho.

Mitä lisähevoset sitten tuovat peliin? Käytännössä lisää kulkua ylärekisteriin. Huipputeho nimittäin saavutetaan 12 000 kierroksen kohdalla, eli radalla kolmesylinteristä pitää huudattaa aivan äärimmillään. Mutta mikäpäs siinä, pyörän pakoääniä on nimittäin varsin miellyttävää kuunnella.

Alusta ja jarrut huippuluokkaa

Street Triple RS:n vahvuus ei tietenkään ole pelkässä moottorissa, sillä tuolloin minkä tahansa keskiluokan nakun voisi kuvitella tarjoavan vastaavaa ajonautintoa. Street Triplen R- ja RS-mallit ovat aina olleet ajettavuudeltaan omaa luokkaansa. Siitä on kiittäminen täydellistä runkogeometriaa, alustan komponentteja ja jarruja.

765 RS tuntuu ajettavuutensa puolesta lähes samanlaiselta kuin ensimmäinen 675R. Tuntuma on tukeva, johdonmukainen ja helposti hallittava. Triumphin sielunmaailmaan pääsee sisään käytännössä ensimmäisen 50 metrin ajon jälkeen. Pyörä menee juuri sinne mihin kuljettaja tahtoo: se ei käänny liian terävästi, muttei myöskään laiskasti.

Radalla pyörä on helppo ajettava, sillä keveytensä ansiosta pyörä on helppoa taivutella puolelta toisella. Vaikka ruutia on huimasti, on moottorin taipuisa luonne silti kaiken keskiössä. Pyörä jaksaa vetää jopa pykälää isommalla vaihteella mutkasta ulos. Pienemmällä radalla pärjää kahdella vaihteella ja vauhtia piisaa.

RS-version alusta on pätevä. Keulassa on 41 mm USD-keula, joka on täysin säädettävissä. Takapään vaimennuksesta vastaa klassikon asemaan noussut Öhlinsin STX40, jollaisella parannetaan normaalisti tehdasasenteisen pyörän alustaa. Trumpan tapauksessa komponentti löytyy pyörästä vakiona.

Jarrut ovat myös alan ehdotonta huippua. Keulassa pysähtymisestä huolehtivat Brembon Stylemat, eli markkinoiden parhaat jarrut. Stylemat pysäyttävät kevyen nakupyörän kuin seinään. Perässä on Brembon yksisylinterinen jarrusatula, joka hoitaa tehtävänsä kuten pitää.

Radalla ja toki myös kadulla kuskia ihastuttavat sulavasti toimiva vaihdeavustin, kaarre-ABS, luistonesto ja vaihdettavat ajomoodit. Luistonesto huomioi Street Triplessä tätä nykyä kallistuksen, eli moottoriohjaus rajoittaa voimaa pyörän ollessa kallellaan. Sen ansiosta pyörällä voi avata kaasun keskellä mutkaa kokonaan ja Triumph syöttää lisää voimaa, kun pyörä nousee pystyasentoon.

Kiinnostaisiko Moto2-kilpuri kadulle?

Mikäli ostaja haluaa viedä homman vielä piirun pidemmälle, on pyörästä tarjolla luonnollisesti 765 kappaleeseen rajoitettu Moto2 -malli. Tällöin keulaan päivitetään Öhlinsin NIX30 pumput ja ohjaustanko korvataan clip-on-kahvoilla. Muutokset eivät ole RS:ään verrattuna suuria, mutta Moto2-malli vie homman vielä hieman pidemmälle.

Triumph on onnistunut jälleen tekemään tempun, jollaista hyvin harva nakupyörävalmistaja on onnistunut tekemään. Se on samaan aikaan todella mukana katupyörä ja äärimmäinen rataohjus. Viimeisin päivitys nostaa Street Triple RS:n maailman parhaaksi nakupyöräksi, mikä on toki paljon sanottu.

Nakupyörämarkkinoilla hehkutetaan usein supernakuosaston pyöriä. Tätä nykyä KTM SuperDuke, Ducati Streetfighter ja kumppanit kehittävät 180–200 hevosvoimaa huipputehoa, pitävät sisällään kasan MotoGP-tekniikkaa ja kulkevat tarvittaessa 300 km/h. Rehellisesti sanoen maailmassa on kourallinen kuskeja, jotka pystyvät hyödyntämään näiden järkäleiden koko potentiaalin.

Tuota taustaa vasten onkin sanottava, että suurimpaan osaan tilanteita pienempi on parempi. Jos Street Tripleä vertaan isovelimalli Speed Tripleen, on todettava, että pienempi on melkeinpä jokaisessa tilanteessa parempi: nopeampi radalla, ketterämpi kaupungissa ja tasapanoisempi mutkatiellä.

Yksi pieni miinus Triumphista löytyy. Street Triplen mittaristo on sekava ja vaikealukuinen. Tehdas on tuskin voinut välttyä negatiiviselta palautteelta, sillä esimerkiksi aaltokuvioimaista kierroslukumittaria on käytännössä mahdotonta lukea. Asia kannattaisi korjata ensi tilassa.

Entäs Triumphin keskiluokan nakun kilpailijat sitten? Listalle voidaan nostaa käytännössä vain muutama pyörä: KTM 890 Duke R, MV Agusta Brutale 800 RR, Ducati Monster SP ja Yamaha MT-09 SP. Suzuki GSX-8S ja Kawasaki Z900 jäävät auttamatta jälkeen heikomman alustan vuoksi ja osittain myös tehonpuutteen vuoksi.

MV Agustan tosin joutuu laskemaan taistosta pois oikeastaan jo pelkän hinnoittelun ja saatavuuden perusteella. Italialainen taideteos nimittäin maksaa lähes 23 000 euroa. Tiukempi vääntö syntyykin sitten KTM:n, Triumphin, Ducatin ja Yamahan välillä. Vaikka kisa on kova, nostaa Street Triplen viimeisin päivitys pyörän piikkipaikalle.

Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala