4.9.2019 Ajoneuvot Kyydissä ja pinnan alla: Porsche Taycan yhdistää sähkön ajonautintoon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Porsche Taycan on eräs vuoden odotetuimpia autouutuuksia, sillä saksalaisyritys lupaa yhdistävänsä ajonautinnon ja sähköisen voimalinjan ennennäkemättömällä tavalla. Valmistaja esitteli sähköauton kykyjä naamioiduilla esituotantoautoilla elokuussa. Porsche Taycan Turbo ja Porsche Taycan Turbo S ovat saksalaisvalmistajan pelinavaukset täyssähköisen liikkumisen maailmaan. Aivan ensiksi täytyy kuitenkin puhua mallinimestä. Turbo ja Turbo S lienevät monien mielestä hölmöjä valintoja sähköautolle, mutta valmistajan ja Porschensa tuntevien kannalta nimeämiskäytäntö kertoo heti, mikä autojen suoritustaso on malliston sisällä. Oma lukunsa on toki esimerkiksi Porschen oma 911-mallistokin, jossa perusmallit ovat turboahdettuja, vaikka Turbo-mallimerkintä tulee vasta korkeimpien suoritustasojen myötä.Mutta se markkinoinnista. Taycanin idea esiteltiin maailmalle Mission E -konseptiautolla vuonna 2015 ja ulkoisesti lopputulos onkin varsin uskollinen konseptille. Samalla Porsche Taycan tuo mieleen Panameran, mutta täyssähköinen uutuus on isoveljeään pykälän verran pienempi. Taycanin pituus on 4,96 metriä, leveys 1,97 metriä, korkeus 1,38 metriä ja akseliväli 2,90 metriä. Perän tavaratilaan mahtuu 366 litraa arjen tavaroita.Myös ulkonäössä on eroa, sillä Taycanin kohdalla Porsche on keskittynyt voimakkaammin aerodynaamisuuteen, tarvitseehan sähköinen voimalinja polttomoottoria vähemmän jäähdytystä. Ilmanvastuskerroin on parhaimmillaan 0,22, joka on pienin koko Porschen mallistossa. Insinöörit ovat voineet hyödyntää pakoputkiston puuttumista tekemällä auton pohjasta tasaisen ja toteuttamalla leveän takadiffuusorin aerodynaamista tehokkuutta varten. Matala tyyli näkyy myös painopisteessä, joka jää jopa 911:n alapuolelle.Matkustamossa eroa Mission E:hen kertyy jo enemmän. Esittelimme Porsche Taycanin kojelautaa tarkemmin jo aiemmassa artikkelissamme, mutta uutta on muutenkin. Maltillisempien ulkomittojen myötä Taycan on hiukan Panameraa pienempi myös sisältä. Mielenkiintoinen uutuus on myös “foot garage”, jalkatalli, joka on takamatkustajan jalkatilaan tehty syvennys auton lattiassa. Käytännössä kenkäparkki on toteutettu tekemällä auton pohjassa olevaan akustoon kolo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVarautunut tunnelmaPorsche Taycanin akusto sijaitsee trendien mukaisesti auton pohjassa. Tehdas kertoo tutkineensa etu- ja taka-akselistojen törmäysrakenteita enemmän kuin halutaan myöntää, jotta onnettomuustilanteissa raskaat voimalinjakomponentit eivät vaurioittaisi akustoa.Nyt esitellyissä Porsche Taycan Turbo ja Taycan Turbo S:ssä akustona on “Performance Battery Plus”, viitaten pienempien akkuversioiden saapumiseen myöhemmin. Nimelliseltä kapasiteetiltaan akusto on 93,4 kilowattituntia. Yhdellä latauksella saavutetaan noin 400 kilometrin toimintamatka WLTP-syklillä mitattuna (388-412 km Turbo S, 381–450 km Turbo).Porsche Taycanin todellinen uutuus on 800 voltin jännitteeseen perustuva sähköjärjestelmä. Valmistaja perusteli valintaansa ennen kaikkea kompaktimmalla ja paremmin lämpöhallittavalla kokonaisuudella. 800 volttia oli tullut tutuksi myös Porsche 919 -hybridikilpurin kautta.Käytännössä 800 voltin järjestelmäjännite mahdollistaa jopa 270 kilowatin huipun lataustehossa esimerkiksi Ionity-latausasemaverkon asemista. Ideaalitilanteissa Porsche Taycan voi ladata akkunsa 5–80% 22,5 minuutissa. Latauksen edetessä latausteho tosin laskee noin 150 kW tasolle. Toisin esitettynä 100 kilometrin lataaminen onnistuu 800 voltilla parhaimmillaan viidessä minuutissa.Nykyisessä pikalatausverkostossa yleisemmällä 400 voltin tasavirralla ladatessa Taycan tukee 50 kilowatin lataustehoa, joskin auton korkeajännitelaturi on lisävarusteena päivitettävissä 150 kilowattiin.Apukuskin puolella sijaitsevan CCS-latauspistokkeen lisäksi Taycanissa on kuljettajan puolella erillinen Type 2 -latauspistoke. Vaihtovirtalatauksessa huipputeho on 11 kW, jolloin akun täyttäminen tyhjästä täyteen kestää yhdeksän tuntia.Lisävarustelistalta löytyy mahdollisuus sähköisesti avattaviin latausluukkuihin, jolloin luukut laskeutuvat lokasuojan sisään. Porsche on ohjelmoinut sähkömoottoreihin jäätunnistuksen, joten talvikelillä moottori käyttää enemmän vääntöä ja pyrkii poistamaan jään ravistelemalla. Latauskaapelit on suunniteltu säilytettäväksi keulan 80 litran tavaratilassa.Paremmat käämitPorsche on päätynyt kestomagneettien käyttöön sähkömoottoreissaan, sillä yhtiön mukaan urheilullisessa käyttökohteessa moottoreiden pienempi koko ja paino ovat tärkeitä ominaisuuksia. Toinen oivallus on niin sanottu neulansilmäkäämintä, jossa staattorin solenoidikäämit on tehty neliskulmaisista johdoista ja lopuksi laserhitsattu yhteen. Porsche kehuu monimutkaisen valmistusprosessin nostavan kuparin “täyttöasteen” 45 prosentista peräti 70 prosenttiin. Samalla lopputulos on paremmin eristettävissä ja paremmin jäähdytettävissä. Lopputuloksena on tehtaan mukaan fyysiseen kokoon nähden tehokkaimmat sähkömoottorit markkinoilla olevista sähkövoimalinjoista.Porsche Taycanin varsinainen voimansiirto on toteutettu siten, että molemmilla akseleilla on oma sähkömoottorinsa. Etuakselin moottori on Turbossa 175 kW (300 Nm) ja Turbo S:ssä 190 kW (400 Nm). Sähkömoottorin lisäksi etuakselilla oleva pulssiohjattu invertteri on Turbo S:ssä kykeneväinen 600 ampeerin sähkövirtaan, Turbon saadessa 300 ampeerin vaihtosuuntaajan.Taka-akselilla on molemmissa malleissa 335 kW:n sähkömoottori, jonka vääntö on 550 newtonmetriä. Mielenkiintoisesti taka-akselilla on käytössä kaksivaihteinen vaihteisto. Ensimmäinen vaihde on välitetty poikkeuksellisen lyhyeksi räjähtävää kiihtyvyyttä varten, toisen vaihteen tuodessa paremman sähkönkulutuksen ja korkeamman huippunopeuden.Yhteensä Porsche Taycan Turbo S:n teho on 460 kW (625 hevosvoimaa). Mikäli kuljettaja kuitenkin pyytää järjestelmältä täyttä tehoa esimerkiksi lähtöavustimen muodossa, on käytössä hetkellisesti 560 kW, eli 761 hevosvoimaa vanhassa rahassa ilmaistuna. 0–100 km/h romutetaan 2,8 sekunnissa ja 9,8 sekunnissa on takana jo 0–200 km/h. Huippunopeus on 260 km/h.Taycan Turbon kohdalla vastaavat luvut ovat sama 460 kW normaaliajossa, hetkellinen 500 kW (680 hv) ja 3,2 sekuntia 0–100 km/h.Parhaimmillaan kahdella polkimellaPorsche on kehittänyt Taycanissa myös energian talteenottoa. Järjestelmän huipputeho hidastaessa on 265 kW ja jopa 3,8 m/s² hidastuvuudet kerätään talteen Taycanin akustoon sähkömoottoreiden avulla.Urheiluautovalmistaja ei ole kuitenkaan ollut erityisen innostunut monien sähköautojen “yhden polkimen ajettavuudesta”, joten oletuksena Taycan rullaa vapaalla, kun oikeanpuoleinen poljin päästetään ylös. Toiminto on kuitenkin kytkettävissä päälle ohjauspyörästä käsin. Käytössä on myös etukameraan perustuva automaattinen regeneraatio.Porsche puhuu jarrupolkimen käytön puolesta myös silloin, kun akku on täynnä, sillä auton hidastuvuus ei muutu, vaikka rekuperaatio ei olisikaan mahdollista.Varsinaisina mekaanisina jarruina Porsche Taycan Turbo S:ssä ovat 420/410mm keraamiset komposiittijarrulevyt. Etujarrut ovat kymmenmäntäiset, takajarrut nelimäntäiset. Valmistaja on huomioinut energian talteenoton vaikutuksen jarrujen kulumiseen ja määrännyt jarruille ensimmäistä kertaa historiassaan aikapohjaisen huoltovälin.Taycan Turbossa jarrulevyt ovat 415/365 mm ja vakiovarusteena käytössä on Porschen pinnoitetut PSCB-jarrut, jotka vastustavat hyvin korroosiota ja soveltuvat siten hyvin sähköautoihin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMutkia matkassaPorschelle ei kuitenkaan riitä, että Taycan on nopea suoralla. Kolmikammioinen ilmajousitus yhdessä säädettävän iskunvaimennuksen kanssa tarjoavat matkustusmukavuuden lisäksi mahdollisuuksia esimerkiksi maavaran säädössä parkkihalleissa ja moottoriteillä. Muista Porscheista tuttu PDCC-kallistuksenvakaus on lainattu Panamerasta ja hyödyntää 48 voltin järjestelmää.Porsche Torque Vectoring Plus (PTV Plus) on käytössä Taycanissakin, sillä taka-akselilla on käytössä sähköisesti ohjattu tasauspyörästön lukko. Lisäksi nelipyöräohjaus löytyy varustelistalta, tehden Taycanista ketterämmän ajettavan kaupunkinopeuksissa.Ei kevyt, mutta kevyestiADAC:in testiradalla Porsche Taycan Turbo S ampaisee liikkeelle lähtöavustimen voimin. Teslan sähköautojen tavoin kiihtyvyys on jo melkein epämukavaa. Tahdin hellittäessä voi huomata taka-akselin vaihteiston siirtyvän pidemmälle vaihteelle. Huomio kiinnittyy myös erikoiseen moottoriääneen, joka on Turbo S:ssä vakiona. Porsche Electric Sport Soundiksi nimetty järjestelmä tuottaa ääntä, joka tuo mieleen 8-bittisen Nintendon tulkinnan V8:sta. Efekti on pieni, mutta tärkeä osoitus voimalinjan tekemisistä.Taycanin sukujuuret näkyvät kuitenkin parhaiten mutkissa. Noin 2,3 tonnia painava auto tuntuu unohtavan 800 kilogrammaa massastaan ja vaihtaa suuntaa innokkaasti, kuin paljon kokoistaan pienempi auto. Temppu on tuttu Panamerasta, mutta ketterästi käyttäytyvä Taycan lupaa hyvää ajonautinnon suheen.Testiradan märillä osuuksilla tulee selväksi, miten rauhallisesti sähköautoon viritetty ajonvakautus toimii. Porschen mukaan PSM-ajonvakautusjärjestelmän laskentatehtävät tapahtuvat sähkövoimalinjan hallintayksikössä nopeamman reagoinnin takia. Samalla järjestelmä tarkistaa renkaiden tilanteen viisi kertaa polttomoottoriautoa useammin. Tehdas kuitenkin mainitsee, että mikäli ajonvakautusjärjestelmän kytkee täysin pois päältä, on se myös täysin pois päältä, eikä tule pelastamaan kuljettajaa.Taycanin korirakenteissa on käytetty paljon terästä matkustamon kohdalla ja akuston kehikko on suunniteltu osaksi törmäysvoimien kulkutietä. Alumiinia on puolestaan hyödynnetty koripaneelien ja esimerkiksi tavaratilan kohdalla. Tavoitteena on ollut säästää painoa turvallisuudesta tinkimättä.Porschelle varsinaisen haasteen Taycanin korissa asetti lisävarusteena tarjottava panoraamalasikatto, joka on toteutettu ilman poikkipalkkia B-pilarin kohdalla ja ilman verhoa. Verhoton katto on toteutettu kerroksittain erilaisista kalvoista, joten kesällä katto heijastaa lämmön pois ja talvikäyttöön katto on pinnoitettu “kylmäntuntua” vastaan. Lopputuloksen arviointi jää myöhemmäksi, mutta ainakin tehtaan skeptikot hämmästyivät ratkaisun toimivuudesta.Illaksi perilleJa mitäpä olisi nykyaikainen auto ilman ajotiloja. Porsche Taycanin kohdalla tarjolla on neljä erilaista valintaa. Lisäksi viides ajotila, Individual, on muovattavissa kuljettajan mieleiseksi. Individual- ja Sport Plus -ajotilojen vaatimuksena on Sport Chrono -varustepaketti, joka on Turbo S -versiossa vakiovaruste.Range painottaa toimintamatkaa ja tehokkuutta. Auton huippunopeus on rajattu 90–140 km/h välille, joskin rajoitus on ohitettavissa painamalla poljinta voimakkaammin. Auto optimoi nelivedon toiminnan toimintamatkan suhteen ja saattaa olla jopa vain etuveto. Jäähdytysluukut ja spoileri ovat pienimmän ilmanvastuksen asennossa, kori on 20 mm matalammalla ja monet järjestelmät toimivat parhaimman tehokkuuden alueella.Normaalitilassa auto ei rajoita kuljettajan tekemisiä ja esimerkiksi ilmastointi toimii mukavuutta painottaen. Nelivetojärjestelmä haistelee tehokkainta etenemistapaa ja auton aktiivinen aerodynamiikka toimii nopeuden ja tarpeen mukaan.Sport-ajotilassa Taycan painottaa akuston jäähdytystä tai lämmitystä, aktiivinen vakionopeudensäädin reagoi terävämmin ja auto madaltuu 22 millimetrillä nopeudesta riippuen. Nelivetojärjestelmä siirtyy suosimaan taka-akselia ja jousitus sekä nelipyöräohjaus siirtyvät urheilullisempaan tilaan.Sport Plus painottaa auton suorituskyvyn äärimmilleen, joten ajettavuus ja jäähdytys ovat ykkösprioriteetteina. Taycanin takaspoileri nousee täyteen korkeuteen aikaisessa vaiheesas. Tarkoituksena on tarjota äärimmäinen suorituskyky esimerkiksi radalla.Ja kun on vihdoin tullut aika ladata Porsche Taycan, tarjoaa navigaatiojärjestelmä apua. Reittiopastuksen ollessa aktiivinen auto huomioi lataustarpeen reittisuunnitelmassa ja ehdottaa parhaita tuntemiaan latauspisteitä reitin lähistöltä. Charge Planner -toiminto lisäksi valmistelee akuston kylmässä ja kuumassa lämpötilassa tehokasta lataamista varten. Äärimmäisissä lämpötiloissa akuston esilämmitys lataamista varten pienentää latausaikaa merkittävästi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOdotuksen tuskaPorsche Taycan on ainakin vakavastiotettava aikomuskirje siitä, että saksalaiset ovat tosissaan sähkön mahdollisuuksista. Kilpailijoiden keskittyessä muhkeisiin katumaastureihin on Porschella keskitytty siihen, mikä tekee merkistä ainutlaatuisen, sillä Taycan sijaitsee teknologian ja ajettavuuden, insinööritaidon ja fiiliksen risteyksessä.Lopullinen totuus paljastuu vasta koeajoissa ja käyttökokemuksissa, mutta Taycan on myrskyvaroitus kilpailijoille ja monella tavalla koko autoalalle. Myrsky tarkoittaa usein ukkosta.Tilauskirjat Porsche Taycanille ovat jo auki. Taycan Turbo S:n hinta alkaa Suomessa 198 854,55 eurosta ja Taycan Turbon 163 449,84 eurosta sisältäen arvonlisäveron.Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Porsche Lue lisää Kaikki artikkelit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous