Ajoneuvot | Uutinen | 23.8.2019

Syntynyt digitaaliseksi: Porsche Taycan uudistaa myös sisustan

Täyssähköinen Porsche Taycan on aivan kulman takana. Nyt tehdas on kertonut tietoja uudesta sisustakonseptista, joka vie tutut ainekset uuteen suuntaan.

Jaa artikkeli

Vaikka Porschen perhe on askarrellut sähköautojen parissa jo 1900-luvun alkuhetkistä asti, on yhtiön ensimmäinen moderni sähköauto vielä horisontissa. Porsche Taycan esitellään virallisesti syyskuun 4. päivä, mutta saksalaisvalmistaja on jo nyt kertonut yksityiskohtia auton sisustasta.

Aivan Mission E -konseptiauton villissä tahdissa ei Taycanissa olla, mutta Porsche sähköauto lupailee silti vievänsä koko merkin kohti digitaalista tulevaisuutta. Toisaalta välissä nähty Mission E Cross Turismo on jo vihjannut Taycanin matkustamosta sangen läheisesti.

Ennen kaikkea Porsche

Porsche Taycan sisusta mittaristo

Valmistaja on tavoitellut uudella 16,8-tuumaisella kaarevalla mittaristonäytöllä leijuvaa efektiä. Mittariston perustyyli on tuttu viime vuosien muista Porscheista. Lasissa on hyödynnetty polarisoivaa suodinta ja oikeaa lasia, jotta mittaristo tulisi toimeen ilman varjostavaa ”katosta”. Mittaristo muodostaa kojelaudan korkeimman pisteen. Tuttuun tapaan Porsche on tuijotellut vuoden 1963 911:n kojelautaa ja pohtinut, miten yksinkertaisuus ja selkeät vaakalinjat saataisiin tähän päivään. Porschelle uskollisesti käynnistysnappi löytyy kojelaudasta ohjauspyörän vasemmalta puolelta.

Mittaristossa on käytössä neljä eri perustilaa. Klassisessa virtamittari korvaa klassisen kierroslukumittarin. Karttatilassa mittariston keskipaikan ottaa luonnollisesti kartta. Täyskartta keskittyy suuremman karttanäkymän näyttämiseen. Lisäksi tarjolla on minimalistinen ”Pure”, jossa mittaristo näyttää vain nopeuden, liikennemerkit ja mahdollisen navigointinuolen.

Porsche Taycan sisusta mittaristo

Mittariston reunalle on siiveikkeisiin sovitettu näppäinpintoina tietyt kuljettajan tarvitsemat toiminnot, kuten muun muassa valot ja alustan toiminta. Tavoitteena on ollut tehdä mittaristosta ohjauspyörää leveämpi alkuperäisen 911:n tavoin. Samalla Porsche on saanut raivattua tilaa keskikonsolista. Perusmallinen ohjauspyörä on korvattavissa 911-henkisellä GT-ohjauspyörällä, joka tuo tutun pyöreän ajotilavalitsimen uusine ajotiloineen Taycaniin. Porsche-fanien kannattaa huomioida myös vaihdevalitsin, joka on 918:n tapaan vipu mittariston kyljessä. Itse vivun design on puolestaan lainattu uudesta 911:sta.

Kosketusnäyttöjä kaikille

Monien muiden autojen tavoin Porsche Taycan uskoo keskinäytön osalta kaksiosaiseen designiin. Ylempi näyttö toimii normaalin tietoviihdejärjestelmän 10,9-tuumaisen kosketusnäytön tavoin, mutta valikot on suunniteltu Taycania varten uudelleen. Lisävarustelistalta löytyy mahdollisuus hankkia matkustajalle oma 10,9-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö, jotta apukuski voi esimerkiksi vastata musiikista tai navigoinnista kuljettajan keskittyessä ajamiseen. Näytöt asennetaan saman lasin taakse, jotta niillä saavutettaisiin ”mustan paneelin” ilme esimerkiksi Alfa Romeo Giulian tavoin.

Porsche Taycan sisusta mittaristo

Lisäksi käytössä on uusi ääniohjausjärjestelmä, joka vastaa ”Hey Porsche” -huhuiluun. Järjestelmä vastaa myös kosketuksen ja puheohjauksen yhdistämiseen, eli kartasta klikkaamisen jälkeen autoa voi opastaa ”etsi parkkipaikka täältä” -komennolla.

Keskitunnelissa on 8,4 tuuman kosketusnäyttö haptisella palautteella, eli näyttö kertoo rekisteröidystä painalluksesta kosketuksella. Ilmastoinnin säätämisen lisäksi näyttö soveltuu käsin kirjoittamiseen esimerkiksi osoitetta etsittäessä.

Porsche Taycan on myös ensimmäinen auto, joka tukee Apple Music -musiikkipalvelua suoraan autosta.

Porsche Taycan sisusta mittaristo

Kehittäen paremmaksi

Taycanin ilmaventtiileissä on luovuttu manuaalisista säätönupeista. Sen sijaan puhalluksen voimakkuus ja suunta valitaan kosketusnäytön kautta. Puhallustiloista ”Focused” on suunniteltu äärilämpötiloihin, jolloin ilmavirta puhalletaan suoraan matkustajaa kohti. Maltillisempaan käyttöön uusi ”Diffused”-puhallustila, jossa Taycan suorittaa ilmanvaihdon hiljaisesti ja ilman matkustajiin kohdistuvaa vetoa. Mikäli Taycan on varustettu nelialueilmastoinnilla, saavat takamatkustajat oman 5,9-tuumaisen kosketusnäytön ilmavirran ohjaamiseen.

Porsche Taycan sisusta mittaristo

Verhoilussa Porsche on jälleen laajentanut palettia. Tarjolla on muun muassa Club Leather ”OLEA” -nahkaverhoilu, jossa nahan parkitusprosessissa on käytetty oliivinlehtiä ja nahan ominaisuuksia on korostettu pilvikuvioinnilla.

Tarjolla on myös nahattomia sisustavaihtoehtoja. Race-Tex-verhoilumateriaali on laadukasta mikrokuitua, joka koostuu osittain kierrätetystä polyesterista. Race-Texin tuotannon hiilidioksidijalanjälki on vain 20 prosenttia perinteisistä materiaaleista. Lattiamatossa on käyetty Econyl-kuitukierrätettä, joka on tehty muun muassa vanhoista kalaverkoista.

Luonnollisesti asiakkailla on valittavana useita erilaisia väriskeemoja ja korostevärejä sisustaa suunniteltaessa, joten uusista materiaalivaihtoehdoista huolimatta maailmassa on muitakin värejä kuin musta.

Lähde ja kuvat: Porsche

Jaa artikkeli

Keskustelu