Liikenne | Uutinen | 27.3.2020

Ajo- ja lepoaikoihin poikkeuksia linja-autoille ja raskaalle tavaraliikenteelle

Poikkeuksilla halutaan turvata tavarakuljetukset ja huoltovarmuus.

Jaa artikkeli

Valtionneuvoston 26.3. antama asetus sallii raskaan tavaraliikenteen ja linja-autokuljettajien ajoaikojen pidentämisen ja lepoaikojen lyhentämisen. Muutoksella halutaan turvata tavarakuljetukset ja huoltovarmuus.

27.3.–25.4. sallitaan kuljettajien vuorokausilevon lyhentäminen 9 tuntiin ja viikkolevon lyhentäminen 24 tuntiin. Lisäksi hallitus on esittänyt 45 minuutin vähimmäistauon jakamisen vapaammin jaksoiksi neljän ja puolen tunnin sisällä, Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo.

Poikkeusolot vaativat joustavuutta

Liikenne-ja viestintäministeriön mukaan normaalioloissa vuorokaudessa sallitaan enimmillään 9–10 tunnin ajoaika siten, että 4,5 tunnin jälkeen pidetään 45 minuuttia taukoa. Lisäksi viikon enimmäisajoaika on 56 tuntia ja kahdenviikon aikana saa kertyä enintään 90 ajotuntia. Lastausta tai muuta vastaavaa työtä ei lasketa ajoaikaan.

– Poikkeusoloissa on syytä joustavuuteen, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja kuljettajien terveyttä. Esitän kiitokset työntekijöiden ja työnantajien edustajille, jotka ovat yhdessä halunneet varmistaa kuljetukset koronakriisissäkin. On välttämätöntä, että tavara- ja rahtiliikenne jatkuu mahdollisimman sujuvana, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoo.

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo myös Norjan, Tanskan ja Ruotsin ottaneen käyttöön vastaavia poikkeuksia.

Jaa artikkeli

Keskustelu