20.12.2022 Liikenne Ajoita autoilusi: näillä vinkein vältät jouluruuhkat! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tänä vuonna joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua. Joululoma on tänä vuonna monelle meistä lyhyt johtuen joulupyhien sijoittumisesta viikonloppuun. Samalla myös joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua, muistuttaa Fintraffic. Fintrafficin tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa pääteillämme näkyä jo torstaina 22.12, jolloin liikenne vilkastuu normaalista. Vilkkainta menoliikenteessä on kuitenkin vasta aatonaattona perjantaina 23.12, jolloin liikenteen huipputunnit ajoittuvat kello 12–18 väliselle ajalle, pohjoisessa huipputuntien jatkuessa myöhempäänkin. Liikenne on vilkkainta valtatiellä 3 välillä Helsinki–Tampere ja valtatiellä 4 välillä Helsinki–Heinola. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paluu alkaa sunnuntailta Paluuliikenne alkaa sunnuntaina 25.12. iltapäivästä. Viikonloppuna liikennettä on maltillisesti ja liikennemäärät eivät yllä normaalin arkipäivän liikennemääriin. Paluuliikenteen vilkkain päivä on maanantai 26.12. Tällöin liikenne on vilkkainta valtateillä 3 ja 4 etelän suuntaan sekä valtatiellä 9 välillä Orivesi–Tampere. Pahoilta ruuhkilta vältyttäneen – Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla kannattaa varautua, että liikenne on ajoittain jonoutunutta etenkin joulun menoliikenteessä. Pahoja ruuhkia tuskin kuitenkaan syntyy, sillä liikennemäärät ovat perinteisesti joululiikenteessä olleet pienempiä kuin esimerkiksi juhannuksena, Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki arvioi. Joulupyhien ajoittuessa viikonloppuun osa jäänee joulunviettoon myös kotiin. – Matkaa suunnitellessa muistaa kannattaa, että jouluna liikenteeseen vaikuttaa kaikkein merkittävimmin vallitseva keli- ja säätilanne. Tämän hetken ennusteiden mukaan kelitilanne on jouluna osassa maata vaikea, Sauramäki muistuttaa. Oman ajoreitin liikenneolosuhteet voi tarkistaa Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, josta näkee hyvin esimerkiksi vallitsevat liikenne- ja ajo-olosuhteet. Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset löytyvät kootusti Ilmatieteen laitoksen kotisivuilta. Ollos huoleti, poliisi valveil on Yhtä varmaa kuin on joulun tulo, on se, että poliisi valvoo joulun meno- ja paluuliikennettä koko maassa. Poliisi kertoo kiinnittävänsä huomiota etenkin ajonopeuksiin, ajotaparikkeisiin ja rattijuopumukseen. – Kiireettömyys, rauhoittuminen jouluun ja lähimmäisenrakkaus kannattaa varata jo ajomatkalle eikä säästää vasta perille, sillä silloin matkakin on jo osa lomaa, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta esittää toiveensa. Liikenteessä se tarkoittaa Katajiston mukaan tilanteiden ennakointia, turhien ohitusten välttämistä sekä muiden tiellä liikkujien huomioimista ja esimerkiksi tien antamista, jos edessä ei näy ketään ja taustapeilissä näkyy pitkä jono. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa ratin takaisesta ajokunnosta. – Anna itsellesi aikaa levätä ja lähde ajamaan vain virkeänä. Jos vain mahdollista, niin ajoita ajomatkat valoisaan aikaan – huomioi myös, että iän karttuessa silmien kyky sopeutua hämärään samalla usein heikkenee, Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari toteaa. Parkkarin mukaan kuskin on syytä muistaa riittävät ajotauot, jotta kuski jaksaa keskittyä ajamiseen. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Fintraffic, Poliisihallitus, Traficom a:1:{i:0;s:6:"126609";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Yleinen Onnettomuustutkinta – kuin sipulin kuorintaa 14.7.2024 Liikenneturvallisuus Iäkkäille suojatie on vaaranpaikka 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 7.7.2024 Uutinen Suomalaisilla on haasteita tiettyjen liikennemerkkien tulkitsemisessa – tunnistatko nämä liikennemerkit? 6.7.2024 Uutinen Kysely paljastaa: yli puolet suomalaisista arvioi riittävän turvavälin täysin alakanttiin 5.7.2024 Liikenne Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi? 4.7.2024 Sähköpyörät Sähköpyörä: Milloin tarvitaan liikennevakuutus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan