20.12.2022 Liikenne Ajoita autoilusi: näillä vinkein vältät jouluruuhkat! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tänä vuonna joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua. Joululoma on tänä vuonna monelle meistä lyhyt johtuen joulupyhien sijoittumisesta viikonloppuun. Samalla myös joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua, muistuttaa Fintraffic.Fintrafficin tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa pääteillämme näkyä jo torstaina 22.12, jolloin liikenne vilkastuu normaalista.Vilkkainta menoliikenteessä on kuitenkin vasta aatonaattona perjantaina 23.12, jolloin liikenteen huipputunnit ajoittuvat kello 12–18 väliselle ajalle, pohjoisessa huipputuntien jatkuessa myöhempäänkin.Liikenne on vilkkainta valtatiellä 3 välillä Helsinki–Tampere ja valtatiellä 4 välillä Helsinki–Heinola.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaluu alkaa sunnuntailtaPaluuliikenne alkaa sunnuntaina 25.12. iltapäivästä. Viikonloppuna liikennettä on maltillisesti ja liikennemäärät eivät yllä normaalin arkipäivän liikennemääriin.Paluuliikenteen vilkkain päivä on maanantai 26.12. Tällöin liikenne on vilkkainta valtateillä 3 ja 4 etelän suuntaan sekä valtatiellä 9 välillä Orivesi–Tampere.Pahoilta ruuhkilta vältyttäneen– Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla kannattaa varautua, että liikenne on ajoittain jonoutunutta etenkin joulun menoliikenteessä. Pahoja ruuhkia tuskin kuitenkaan syntyy, sillä liikennemäärät ovat perinteisesti joululiikenteessä olleet pienempiä kuin esimerkiksi juhannuksena, Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki arvioi.Joulupyhien ajoittuessa viikonloppuun osa jäänee joulunviettoon myös kotiin.– Matkaa suunnitellessa muistaa kannattaa, että jouluna liikenteeseen vaikuttaa kaikkein merkittävimmin vallitseva keli- ja säätilanne. Tämän hetken ennusteiden mukaan kelitilanne on jouluna osassa maata vaikea, Sauramäki muistuttaa.Oman ajoreitin liikenneolosuhteet voi tarkistaa Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, josta näkee hyvin esimerkiksi vallitsevat liikenne- ja ajo-olosuhteet.Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset löytyvät kootusti Ilmatieteen laitoksen kotisivuilta. Ollos huoleti, poliisi valveil on Yhtä varmaa kuin on joulun tulo, on se, että poliisi valvoo joulun meno- ja paluuliikennettä koko maassa. Poliisi kertoo kiinnittävänsä huomiota etenkin ajonopeuksiin, ajotaparikkeisiin ja rattijuopumukseen. – Kiireettömyys, rauhoittuminen jouluun ja lähimmäisenrakkaus kannattaa varata jo ajomatkalle eikä säästää vasta perille, sillä silloin matkakin on jo osa lomaa, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta esittää toiveensa. Liikenteessä se tarkoittaa Katajiston mukaan tilanteiden ennakointia, turhien ohitusten välttämistä sekä muiden tiellä liikkujien huomioimista ja esimerkiksi tien antamista, jos edessä ei näy ketään ja taustapeilissä näkyy pitkä jono. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa ratin takaisesta ajokunnosta. – Anna itsellesi aikaa levätä ja lähde ajamaan vain virkeänä. Jos vain mahdollista, niin ajoita ajomatkat valoisaan aikaan – huomioi myös, että iän karttuessa silmien kyky sopeutua hämärään samalla usein heikkenee, Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari toteaa. Parkkarin mukaan kuskin on syytä muistaa riittävät ajotauot, jotta kuski jaksaa keskittyä ajamiseen. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Fintraffic, Poliisihallitus, Traficoma:1:{i:0;s:6:"126609";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt 25.6.2025 Uutinen Nuoret kaahasivat järjetöntä nopeutta – jäivät helposti kiinni somen vuoksi 25.6.2025 Liikenne Päivän kuva: pelastustien merkitys 25.6.2025 Uutinen Länsi-Uudenmaan poliisi: tehovalvonta paljasti noin 40 rattijuopumusta juhannusliikenteessä 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 17.6.2025 Liikenneturvallisuus Uudet säännöt sähköisille liikkumisvälineille – nämä asiat jokaisen liikkujan on hyvä tietää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?