22.6.2016

Älä anna kaverin ajaa kännissä – ole #rohkee

#rohkee

Liikenneturvan nuorisotutkimuksen mukaan joka neljäs nuori on joskus ollut rattijuopon kyydissä.

Juhannuksen häämöttäessä kannattaa pitää huolta kaverin ajokunnosta. Lukuisilla kesäfestareillakin näkyvä Liikenneturvan #rohkee-kampanja tavoittelee erityisesti nuoria kuljettajia ja näiden kavereita, sillä porukan asenne vaikuttaa ratkaisevasti nuorten humalassa ajamiseen.

– Nuorten humalassa ajamisen torjunnassa merkittävässä roolissa ovat kaveripiirin asenteet ja ystävien oikea-aikainen väliintulo. Liikenneturvan kesän rattijuopumuksen vastaisella kampanjalla puhutellaankin tämän potentiaalisen rattijuopon lähipiiriä. Pääviesti rohkaisee puuttumaan kaverin rattijuopumukseen: ole sinä se #rohkee, joka ei päästä kaveria kännissä rattiin, kannustaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Kampanja pyrkii myös näkymään lukuisissa sosiaalisen median kanavissa aihetunnuksella #rohkee. Somessa jaetut valokuvat ja kommentit ovat sitoumuksia siitä, että kännissä ajaminen ei ole ok. Liikenneturvan tapahtumissa kuvan jakaneet saavat palkinnoksi rohkeesti pinkit aurinkolasit.

– Oman mielipiteen jakaminen, myös sosiaalisessa mediassa, vaikuttaa sekä omaan että kavereiden mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. Mitä lähempää viesti kuuluu, eli mitä tutumpi ihminen viestin jakaa, sitä vahvempaa viestin kuunteleminen on, kuvailee Heiskanen.

Rattijuopumusten kannalta kesä on sesonkiaikaa. Lähes puolet henkilövahinkoihin johtavista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan kesäkuukausina. Näissä onnettomuuksissa nuoret kuljettajat ovat riskiryhmässä, sillä henkilövahinkoon johtaneiden rattijuopumusonnettomuuksien kuljettajista noin 40 prosenttia on nuoria.

– Alkoholi on osa monen nuoren kesää. Tämä näkyy myös liikenteessä. Liikenneturva selvitti viime syksynä nuorten mielipiteitä juopuneena ajamisesta. Nuorista kolmasosa tietää kaverin ajaneen moottoriajoneuvolla humalassa ja joka neljäs on ollut ainakin kerran matkustajana juopuneen kuljettajan kyydissä, Heiskanen kertoo.

Liikenneturvan #rohkee-kampanjassa ovat mukana Liikenneturva, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, poliisi, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevakuutuskeskus ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä Ehkäisevän päihdetyön verkosto.

Lähde: Liikenneturva Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat