26.1.2017

Etuakseliston viat ja kehnokuntoiset jarrut aiheuttavat hylkäyksiä

Trafin tuore katsastustilasto, paljastaa, että uudehkot autot ovat entistä paremmassa kunnossa. Sekin selviää, että Toyota eroaa vähävikaisena edukseen. Katsastuksen yleisimmät hylkäyssyyt ovat etuakseliston ja jarrujen viat.

Vähävikaisimpina automalleina loistivat tällä kertaa Mercedes-Benz CLS ja Nissan Juke. Ne nousivat Trafin katsastustilaston parhaiksi, sillä kolmivuotiaissa autoissa Mercedes-Benz CLS:n ja Nissan Juken hylkäysprosentti on puhdas nolla (0,0).

– Ihan puhtain paperein nämäkään eivät tosin selvinneet, sillä niille annettiin korjauskehotuksia pienistä vioista, Trafin johtava asiantuntija Otto Lahti kertoo.

Kolmivuotiaiden autojen ryhmässä peräti 10 mallin hylkäysprosentti on alle yhden.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lähes 2,3 miljoonaa katsastusta

Trafin katsastustilasto käsittää kaikki henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Suomessa vuonna 2016. Tilastossa on tiedot 2 270 000 määräaikaiskatsastuksesta. Tilastossa on mukana automallit, joita on katsastettu tilastovuonna vähintään 100 kappaletta.

Katsastusraporttiin on listattu viat 12 ikäryhmässä käyttöönottovuodesta 2001 alkaen. Keskimääräinen hylkäysprosentti on 20,34.

– Katsastuksen vikatilastot kertovat kahdesta: miten hyvin kyseisiä autoja on pidetty, onko autoa huollettu säännöllisesti ja onko kuluvat osat, kuten renkaat ja valot, tarkastettu ennen katsastukseen menoa. Ja toisaalta tilastoista myös näkee, miten hyvin auto ylipäätään kestää, Otto Lahti taustoittaa.

Suuria eroja eri mallien välillä

Hylkäysprosenttien erot ovat suuria jo nuorehkoissa autojen ikäryhmissä. Esimerkiksi kuusivuotiaiden autojen parhaista hylätään vain kolme prosenttia (Toyota IQ ja Ford Fusion 3,0 prosenttia). Kuusivuotiaiden huonoimmista autoista hylätään jo liki puolet. Heikoin on Dodge Caliber (hylkäysprosentti 49,4) ja toiseksi heikoin Jeep Patriot (43,6).

Kaikkein suurin hylkäysprosentti on 15-vuotiaalla Chevrolet Trans Sport -tila-autolla, 58,7 prosenttia.

Toyotan ylivoimaa, Audi petrasi

Kun tarkastellaan kaikkia 12 ikäryhmää, japanilaiset porskuttavat kärjessä etenkin vanhemmissa ikäryhmissä. Kärjessä on taas ylivoimaisesti Toyota kuten useimmissa muissakin vastaavissa tilastoissa.

Jaossa oli yhteensä 120 TOP 10-sijoitusta, joista Toyota nappasi peräti 49 kappaletta eli huikeat 41 prosenttia!

Audi petrasi sijoitustaan useissa uudemmissa ikäryhmissä.

Toyota Corolla

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vanhojen autojen hylkäykset kasvussa

Lahden mukaan henkilöautojen mallikohtaisissa vikatilastoissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuodesta.

– Pääsääntöisesti voi sanoa, että uusien autojen hylkäysprosentit jatkavat laskuaan, mutta vanhempien autojen hylkäysprosentit nousevat, esimerkiksi tilaston vanhimmista, 15-vuotiaista autoista hylättiin viime vuonna jo 38 prosenttia.

Yleisimmin auto hylättiin etuakseliston ja käyttö- tai seisontajarrun ongelmien vuoksi. Korjauskehotuksia annettiin eniten valojen ja tuulilasin vikojen takia. Ajokieltoja määrättiin useimmiten käyttöjarrun ongelmien tai päästöjen vuoksi.

Kehnot valot paljastuvat

Moni autoilija on havainnut liikenteessä, että autojen valot näkyvät huonosti.

– Tämä näkyy myös katsastustilastoissa, jossa yksi yleisimmistä korjauskehotuksista annetaan lähivaloista. Lähi- ja takavaloista annettiin yhteensä yli 300 000 korjauskehotusta viime vuonna, Otto Lahti kertoo.

Ajomäärissä huikeita eroja

Katsastustilaston tulokseen vaikuttavat autojen laatuerojen lisäksi erot ajokilometrimäärässä ja auton hoidossa.

Trafin katsastustilasto ei sisällä katsastettujen henkilöautojen mittarilukematietoja. Eri automallien keskimääräiset kilometritiedot voivat poiketa merkittävästi toisistaan, minkä vuoksi eri automallien hylkäysprosentit eivät ole suoraan vertailukelpoisia.

Eri automallien keskimääräisissä ajomäärissä voi olla suuria eroja: Ammattikäytössä, esimerkiksi taksina ja "kaupparatsuautona" suosituilla malleilla (esim. Mercedes-Benz E-sarja, Volvo V70 ja Volkswagen Passat) ajetaan paljon, samoin ammattikäytössä olevilla tila-autoilla ja pikkubusseilla.

Volvo V70 Classic

Pienimmillä pikkuautoilla (esim. Ford Ka) ja urheiluautoilla ajetaan keskimääräistä vähemmän.

Mittarilukema auttaisi suhteuttamaan vikojen määrän ajomäärään. Mittarilukemat löytyvät esimerkiksi saksalaisesta TÜV-raportista ja kotimaisesta A-Katsastuksen raportista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Huolimattomuus aiheuttaa hylkäyksiä

Vanhemmissa autojen ikäryhmissä auton kuntoon vaikuttavat auton laadun lisäksi myös käyttäjän huolellisuus, ajo-olosuhteet, kuormitus, ajotapa sekä erot eri mallien ajokilometrimäärissä.

Hylkäystilaston tulkinnassa on otettava huomioon, että hylkäyksiä tapahtuu myös käyttäjän huolimattomuuden vuoksi, esimerkiksi kelvottomien renkaiden takia.

Esimerkiksi seuraavissa malleissa, Audi A6, BMW 5-sarja, Škoda Superb, Volkswagen Caddy,  Golf, Passat, Sharan, Tiguan ja Touran sekä Volvo V70, huonokuntoiset renkaat ovat kaikkein yleisin hylkäyssyy kolmivuotiaissa autoissa!

Paraskaan ajotaito ja ajonvakautusjärjestelmät eivät auta, jos renkaissa ei ole pitoa.

Lisätietoja: Trafin katsastuksen vikatilastot 2016

Mallikohtaisista hylkäystilastoista näkyvät katsastettujen henkilöautojen hylkäysprosentit käyttöönottovuosittain (ikäryhmittäin) sekä kolme yleisintä hylkäykseen johtanutta syytä. Hylkäykseen johtaneissa syissä ovat mukana vain ne viat, joita on esiintynyt vähintään kymmenessä kyseessä olevassa automallissa tai joiden osuus on vähintään yksi prosentti.

TOP 10- ja FLOP 10-sijoitukset kaikissa 12 ikäryhmässä yhteensä:

TOP 10

Toyota ansaitsi 10 kärjessä sijoituksia ylivoimaisesti eniten eli 49, toiseksi nousi Audi (13), kolmanneksi Ford ja Honda (11), seuraavina Suzuki (8), Volvo (5), Hyundai, Lexus, Mercedes-Benz ja Subaru (3), BMW, Mazda, Opel, Saab ja Škoda (2), Citroën, Jaguar, Nissan, Peugeot ja Volkswagen (1).

FLOP 10

10 häntäpäässä-listalla on useimmiten Renault (13 kertaa), toiseksi eniten Hyundai ja Fiat (10), kolmanneksi eniten Chevrolet ja Peugeot (8), seuraavina Citroën, Chrysler, Dodge, Kia ja Volkswagen (7), Ford ja Opel (6), Alfa Romeo (5), Jeep ja Nissan (4), Dacia ja Daewoo (3), Mercedes-Benz (2), Seat, Mitsubishi ja Mazda (1).

Renault logo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Moottorin vikatietolistalla sata automallia

Pelkkä katsastustilasto ei kerro koko totuutta autojen laatueroista.

Katsastustilastojen julkistamista arvostellaan siitä, että se ei kerro kaikenlaisista vioista. Ei kerrokaan, mutta katsastusraportit antavat kuitenkin selkeän kuvan monista auton turvallisuuteen ja ympäristöön vaikuttavista vioista esimerkiksi jarruissa, pyöräntuennassa, ohjauslaitteissa ja pakokaasujen puhdistusjärjestelmässä.

Eri katsastustilastosta riippuen myös huonot renkaat ovat mukana hylkäyssyynä, esimerkiksi Trafin hylkäystilastossa. Kilometrien karttuessa ja auton ikääntyessä auton hoidolla, määräaikaishuolloilla, vikojen korjauttamisella, ajo-olosuhteilla, kuormituksella ja ajotavalla on ratkaiseva merkitys auton tekniseen kuntoon – mallin laadun ohella.

Määräaikaiskatsastuksessa havaitut viat ovat erilaisia kuin esimerkiksi tielle pysäyttävät tekniset viat. Lisäksi autoilijat ovat raportoineet lukuisista muista vioista, jotka eivät näy katsastusraporteissa eivätkä tiepalveluraporteissa.

Kattava vikatietolista

Moottorin nettisivujen vikatietolistassa kerrotaan katsastustilastojen lisäksi monipuolisesti myös muista vikaraporteista. Vikatietolista sisältää sadan suositun automallin tyyppiviat. Lista päivitetään kerran vuodessa juhannukseen mennessä.

Moottorin vikatietolista perustuu seuraaviin lähteisiin:

  1. Katsastuksessa havaitut viat

Tyypillisiä katsastuksessa havaittuja vikakohteita ovat etuakseliston ja ohjauslaitteiden nivelvaivat sekä jarruviat käyttöjarrussa tai seisontajarrussa tai molemmissa. Lisäksi katsastuksessa havaitaan usein ongelmia jousituksessa, iskunvaimennuksessa ja pakokaasujen päästömittauksessa.

  1. Tielle jättävät viat

Sähkövika tyssää matkan. Saksan tiepalvelutilasto paljastaa, että sähkölaitteiden reistailu jättää useimmin tielle. Peräti puolet tielle pysäyttäneistä teknisistä vioista liittyy sähkölaitteisiin.

Pelkät akkuviat muodostavat kolmanneksen kaikista tielle pysäyttävistä teknisistä vioista.

Monen nykymallin akut ja laturit ovat alimitoitettuja kasvaneeseen sähkön kulutukseen verrattuna.

Runsas mukavuus- ja turvallisuusvarustelu on lisännyt sähkölaitteiden määrää, mikä pistää akun laturin koville. Tien päällä akku on auton heikoin kohta.

Myös uusien autojen entistä monimutkaisempi pakokaasujen puhdistusjärjestelmä voi aiheuttaa ongelmia. Saksassa moni dieselauto on hyytynyt tielle, koska hiukkassuodatin on tukkeutunut.

Hiukkassuodattimeen kertyneet hiukkaset on poltettava määräajoin. Se tapahtuu ruiskuttamalla hetkellisesti ylimääräinen polttoaineannos moottorin ja hiukkassuodattimen ollessa kuuma.

Kaupunkiajossa moottori ja hiukkassuodatin eivät aina ehdi lämmetä riittävästi puhdistusprosessin käynnistämiseksi. Ennen pitkää suodatin voi tukkeutua. Hiukkassuodattimen huolto ja etenkin vaihto on arvokas toimenpide.

Lisätietoa: ADAC Pannenstatistik 2016

  1. Autonkäyttäjien ilmoittamat viat

Katsastus- ja tiepalvelutilastojen puutteena on se, että tilastot eivät kerro kaikista autojen tyyppivioista.

Saksalainen Autobild-lehti ja ADAC ovat tehneet ansiokasta työtä ja keränneet vuosikymmenien ajan autonkäyttäjien vikailmoituksia.

Lisäksi 100 000 kilometrin kestotestit ovat antaneet Autobild-lehden toimittajille runsaasti tietoa uutuusmallien ensimmäisten tuotantoerien autoyksilöiden ongelmista.

Esimerkiksi muutamien mallien kaksoiskytkinvaihteiston, kaksoismassavauhtipyörän, moottorin turboahtimen tai jakopään ketjun tyyppiviat jäävät useimmiten katsastus- ja tiepalveluraporttien ulkopuolelle.

Momentinmuuntimella varustettua tavallista automaattia edullisempi kaksoiskytkinvaihteisto ei ole yhtä kestävä kuin perinteinen automaatti.

Dieselmoottorin värinöitä vaimentava kaksoismassavauhtipyörä on kulutusosa, mikä ei välttämättä kestä auton koko käyttöikää.

Lisätietoa: Kilpailu- ja kuluttajavirasto, autojen vauhtipyörät

  1. Takaisinkutsun aiheuttaneet viat

Takaisinkutsun eli korjauskehotuksen voi aiheuttaa merkittävä turvallisuuteen vaikuttava vika tai vähäinen pikkuvika. Sen sijaan takaisinkutsujen määrä ei kerro kovinkaan paljon auton laadusta.

Esimerkiksi mittavista takaisinkutsukampanjoista kärsinyt Toyota on useiden vikatilastojen mukaan varsin laadukas automerkki.

Takaisinkutsujen suuri määrä ei välttämättä kerro heikosta laadusta, vaan asiakkaista huolehtimisesta. Pienetkin vian mahdollisuudet halutaan tarkastaa mittavien takaisinkutsukampanjoiden avulla.

Auton valmistusmaa ei välttämättä vaikuta laatuun: tärkeämpää on valmistajan laatukulttuuri ja laadunvalvonta, jota noudatetaan kaikilla tehtailla. Esimerkiksi Toyotaa valmistetaan Japanin ohella Euroopassa muun muassa Tsekissä, Ranskassa, Britanniassa ja Turkissa.

Takaisinkutsuvikojen ilmoittamisessa on tapahtunut parannusta Suomessa. Vikojen mahdollisuudesta ilmoitetaan Trafille entistä säntillisemmin.

Lisätietoa: Trafi, takaisinkutsukampanjat

Vikojen kaunistelu ja suoranainen pimittäminen on vähentynyt vuosi vuodelta. Muutamalla maahantuojalla on kuitenkin toiminnassaan vielä parantamisen varaa avoimuudessa.

Saksassa ja Britanniassa sanotaan suoraan, mitä vian mahdollisuus toteutuessaan voi pahimmillaan aiheuttaa.

Auton korjaus on kallista lystiä

Myyjän vastuu ei pääty takuuseen.

Vikojen korjaaminen voi olla kallista lystiä etenkin ikääntyneessä autossa, jonka takuu on päättynyt.

Autoilijan kannattaa olla selvillä omista oikeuksistaan, kun auto tekee tenän ja edessä on remontti.

Merkittävät viat autossa keskeyttävät ajamisen kokonaan tai ilmaisevat metelillä ja värinällä tai tehottomuudella vakavasta viasta, joka on syytä korjauttaa ennen katsastukseen menoa tai ennen reissuun lähtöä.

On hyvä tietää, että myyjä vastaa tuotteesta takuun jälkeenkin, etenkin jos kyseessä on ilmiselvä tyyppivika. Valmistajan ja myyjän vastuu tyyppivioista jatkuu takuuajan päättymisen jälkeenkin.

Takuu on autoille myönnetty vapaaehtoinen lisäetu.

Myyjä vastaa tuotteesta, ostaja asianmukaisesta käytöstä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut ohjeen autoihin liittyvästä virhevastuusta ja takuusta autokaupassa.

Lisätietoa:

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Trafi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat