näin suomalaiset liikkuvat koronan aikaan

Liikenne Liikenneturvallisuus Uutinen 14.5.2022

Giljotiini vaanii jalankulkijaa suojatiellä, mutta mistä on kyse?

Poliisi: suojatiesääntöjen kunnioitus on jopa hieman parantunut, mutta holtitonta autoiluakin esiintyy.

Poliisin suojatievalvonnan tulosten mukaan monet ajoneuvojen kuljettajat eivät ole tarpeeksi tarkkaavaisia suojateiden läheisyydessä eivätkä noudata erityistä varovaisuutta lähestyessään suojatietä.

– Lukuisat kuljettajat laiminlöivät esteettömän kulun antamisen jalankulkijoille sekä ohittivat suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon pysähtymättä, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta taustoittaa.

Giljotiini-ilmiö kaikkein vaarallisin

Liikenteen giljotiini-ilmiöllä tarkoitetaan jalankulkijoille ja pyöräilijöille erityisen vaarallista tilannetta, jossa ajoneuvolla ohitetaan suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo pysähtymättä.

– Tämä ns. giljotiini on kaikkein vaarallisin, koska jalankulkija saattaa kävellä suoraan surman suuhun, mikäli viereisen kaistan ajoneuvon ei pysähdy, Kallio toteaa.

Parempaa kohti menty

Toisaalta tilanne ei ole yksinomaan kehno tai kehitys mennyt takapakkia.

Onko se, että autoilijat laiminlyövät suojateiden kohdalla jalankulkijoiden esteettömän kulun ilmiö, joka on viime vuodet ollut samalla tasolla vai onko autoilijoiden huono käytös lisääntynyt?

– Asiasta ei käsittääkseni ole tehty tutkimusta ja vastaus perustuu siis mututuntumaan. Mielestäni suojatiesääntöjen kunnioitus on jopa hieman parantunut, Kallio pohtii.

– Parantamisen varaa on kuitenkin edelleen roimasti varsinkin siinä, että ajoneuvon kuljettajat sisäistäisivät sen, että suojatiellä jalankulkija on kuningas, jonka ei tarvitse pysähtyä odottamaan ajoneuvojen menoa ensin vaan päinvastoin.

Liikenneympyrässä ajo tuo haasteita

Entä mikä on kokeneen poliisimiehen arvio siitä, kuinka hyvin autoilijat mieltävät, että kiertoliittymästä poistuessa tulee niin ikään antaa jalankulkijoille esteetön kulku suojatiellä?

– Uskoisin, että autoilijat mieltävät asian melko hyvin, koska suojatie on aina suojatie riippumatta siitä missä se on.

Kallion mukaan on sitten toinen asia, kuinka hyvin autoilijat ymmärtävät väistää myös tietä ylittäviä pyöräilijöitä.

Sakkoja ropisi tehovalvonnassa

Suojattomien tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi tähtäävässä teemavalvonnassa poliisi tarkkaili valtakunnallisesti kahden viikon ajan tehostetusti suojateiden turvallisuutta, erityisesti suojatiesääntöjen noudattamista.

Valvontaa suunnattiin pääasiassa moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajiin ja heidän liikennekäyttäytymiseensä suojateillä.

Valvontaviikkojen aikana määrättiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille 379 maksuseuraamusta. eriasteisista suojatiesääntöjen laiminlyönneistä.

Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan poliisi joutui valvontaviikkojen aikana puuttumaan kaikkien tienkäyttäjäryhmien toimintaan.

– Eniten sanktioita määrättiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille esteettömän kulun antamatta jättämisestä jalankulkijoille, yhteensä 185 kappaletta. Toiseksi eniten sanktioitiin 95 kappaletta niin sanotusta giljotiinista, jossa ajoneuvolla ohitetaan suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo pysähtymättä.

Autoilijoille annettiin lisäksi yhteensä 95 liikennevirhemaksua ja 99 sakkoa muista suojatiesääntöjen rikkomisista.

Seuraamuksia myös pyöräilijöille

Polkupyöräilijöille ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajille annettiin 91 huomautusta ja 34 liikennevirhemaksua suojatiesääntöjen laiminlyönneistä. Jalankulkijat syyllistyivät huomautuksen tai liikennevirhemaksun arvoisesti päin punaista valoa kävelemiseen 74 kertaa.

Kallio kertoo, että seuraava kahden viikon mittainen suojatierauhaan liittyvä valvontajakso toteutuu tulevana syksynä.

Jaa artikkeli