8.8.2018 Liikenne Hollantilainen ote – pyöräilijän pelastus? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pysäköidystä autosta nouseminen voi aiheuttaa vaaratilanteen, jos auton oven avaa suoraan esimerkiksi ohi polkevan pyöräilijän tai takaa lähestyvän auton eteen. Kaupunkien vilkkaassa liikenteessä pysäköidään usein kadun varteen. Autosta ulos astuminen vaatii kuitenkin tarkkaavaisuutta, sillä ajoneuvon ohi saattaa olla tulossa muiden autojen lisäksi myös pyöräilijöitä tai motoristeja. Ovea ei voi avata huolimattomasti.Liikenneturva kannustaa kokeilemaan niin kutsuttua hollantilaista otetta, joka on turvallinen tapa avata ovi autosta poistuttaessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKiertoliike turvallisuuden nimissäHollantilainen ote eli ”Dutch Reach” on yksi hyvä tapa avata auton ovi turvallisesti. Siinä kuljettaja tai matkustaja kääntää kahvaa kädellään, joka sijaitsee kauempana ovesta – eli kuskin tapauksessa oikealla kädellä. Tällöin kuskin rintamasuunta kääntyy väkisinkin takaviistoon ja kohti ovea. Näin hän näkee helpommin olkapäänsä yli, jos ohi on tulossa esimerkiksi pyöräilijä tai mopoilija.– Autosta lähtevän on joka tapauksessa varmistuttava, että oven avaaminen on turvallista. Hollantilaisen otteen omaksuminen on kuitenkin hyvä tapa varmistaa, että taaksepäin tulee katsottua ennen oven avaamista. Se voi vähintäänkin ehkäistä onnettomuuksia, mutta jopa pelastaa esimerkiksi pyöräilijän hengen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan, kannustaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.Hollannissa opetusta lapsesta saakkaNimi Hollantilainen ote juontaa juurensa siitä, että kyseistä tapaa avata auton ovi opetetaan hollantilaisille pienestä pitäen. Siihen opastavat niin lasten vanhemmat kuin koulukin Liikenneturvan mukaan se on myös pakollinen osa ajokorttikoetta.– Pyöräilijän kannalta suoraan eteen aukeava ovi on iso turvallisuusriski. On autosta nousevan vastuulla katsoa, tuleeko takaa juuri sillä hetkellä joku. Fillarilla liikkuvan kannattaa silti itsekin olla valppaana ja jättää turvaväliä etenkin tien varteen pysäköityjen autojen kohdalla, mikäli se on mahdollista, muistuttaa Savolainen.Koko Suomen kattavaa tarkkaa lukumäärää oveen törmäämisestä aiheutuneista onnettomuuksista ei ole saatavilla. On kuitenkin arvioitu, että esimerkiksi Helsingin alueella poliisin tietoon tulee kymmenkunta tapausta vuodessa. Iso osa ovikolareista saattaa myös jäädä ilmoittamatta.Lähde ja kuva: Liikenneturva Tässä esimerkkinä yhdysvaltalaisen Outside-julkaisun tekemä ohjevideo hollantilaisen otteen käyttämisestä: https://youtube.com/watch?v=GzIf80eSfCg Lue lisää Kaikki artikkelit 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt 25.6.2025 Uutinen Nuoret kaahasivat järjetöntä nopeutta – jäivät helposti kiinni somen vuoksi 25.6.2025 Liikenne Päivän kuva: pelastustien merkitys 25.6.2025 Uutinen Länsi-Uudenmaan poliisi: tehovalvonta paljasti noin 40 rattijuopumusta juhannusliikenteessä 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen