26.4.2022

Huhtikuun puolessavälissä vielä yli puolet autoilijoista käytti nastarenkaita – tarpeetonta käyttöä pyritään suitsimaan kampanjalla

Pitkittynyttä talvirengaskautta selittää ainakin se, että kulunut talvi jatkui ainakin sään puolesta tavallista pidempään etelääkin myöten. Nastarenkaiden käyttöä on seurattu teknologian avulla.

Renkaat kelin mukaan -kampanjan kautta autoilijoille pyritään välittämään viestiä nastarenkaiden tarpeettoman käytön välttämisestä. Eri puolille maata on asennettu laitteistoa, joilla nastarenkaiden käyttöä henkilö- ja pakettiautoliikenteessä seurataan automaattisesti. Tutkimuskeskus Terran nastaäänien tulkintaan perustuva nastarengasluokitin toimii mm. Helsingin Pukinmäenkaaressa, Alavudella (Kt66) ja Tervolassa (Vt4). Helsingissä on lisäksi käytössä Innofreaks Oy:n värinätunnistukseen perustuva seurantamenetelmä Lönnrotinkadulla ja Tapaninvainiontiellä. seurannan mukaan lähes 60 prosenttia autoilijoista käytti Helsingissä nastarenkaita pääsiäisviikolla.

pakettiautojen nastarenkaat

Selittävä tekijä ajankohtaan nähden suureen prosenttiin nastarenkain varustettuja autoja on tietenkin epätavallisen kylmä ja luminen huhtikuu. Kesärenkaita ei ole yksinkertaisesti uskallettu vaihtaa kelien arvaamattomuuden vuoksi.

Myös muuttuneen tieliikennelain tulkinnassa saattaa olla renkaiden osalta joitain epäselvyyksiä. Virkavalta ei ole toistaiseksi puuttunut nastarenkaiden tarpeettomaan käyttöön, mutta voi tarpeen vaatiessa myös muuttaa kantaansa mikäli vaihdot alkavat pidemmälle venähtää. Ongelmanahan nastarenkaissa on tunnetusti niiden aiheuttama katupöly, melu sekä päällysteiden kuluminen.

pakettiauton nastarenkaat

Kitkarenkaat ratkaisevat osaltaan edellämainitut ongelmat, eikä niiden vaihtamiselle ole sinänsä kiire. Kitkarenkaitakaan ei kuitenkaan ole suunniteltu lämpöisille keleille, joten ne kannattaa vaihtaa alta pois heti kun mahdollista. Rengasalan järjestön ETRMA:n tilastot kertovat, että yhä useampi, jopa neljäsosa autoilijoista on päätynyt kitkarenkaisiin.

Renkaanvaihto

Tieliikennelain talvirengaspykälät voi tarkastaa esimerkiksi täältä, kampanjan kotisivuilta. Parhaat renkaanvaihtovinkit puolestaan löytyvät tämän linkin takaa.

Lähde: Renkaatkelinmukaan.fi Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat