26.4.2022 Liikenne Huhtikuun puolessavälissä vielä yli puolet autoilijoista käytti nastarenkaita – tarpeetonta käyttöä pyritään suitsimaan kampanjalla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pitkittynyttä talvirengaskautta selittää ainakin se, että kulunut talvi jatkui ainakin sään puolesta tavallista pidempään etelääkin myöten. Nastarenkaiden käyttöä on seurattu teknologian avulla. Renkaat kelin mukaan -kampanjan kautta autoilijoille pyritään välittämään viestiä nastarenkaiden tarpeettoman käytön välttämisestä. Eri puolille maata on asennettu laitteistoa, joilla nastarenkaiden käyttöä henkilö- ja pakettiautoliikenteessä seurataan automaattisesti. Tutkimuskeskus Terran nastaäänien tulkintaan perustuva nastarengasluokitin toimii mm. Helsingin Pukinmäenkaaressa, Alavudella (Kt66) ja Tervolassa (Vt4). Helsingissä on lisäksi käytössä Innofreaks Oy:n värinätunnistukseen perustuva seurantamenetelmä Lönnrotinkadulla ja Tapaninvainiontiellä. seurannan mukaan lähes 60 prosenttia autoilijoista käytti Helsingissä nastarenkaita pääsiäisviikolla.Selittävä tekijä ajankohtaan nähden suureen prosenttiin nastarenkain varustettuja autoja on tietenkin epätavallisen kylmä ja luminen huhtikuu. Kesärenkaita ei ole yksinkertaisesti uskallettu vaihtaa kelien arvaamattomuuden vuoksi.Myös muuttuneen tieliikennelain tulkinnassa saattaa olla renkaiden osalta joitain epäselvyyksiä. Virkavalta ei ole toistaiseksi puuttunut nastarenkaiden tarpeettomaan käyttöön, mutta voi tarpeen vaatiessa myös muuttaa kantaansa mikäli vaihdot alkavat pidemmälle venähtää. Ongelmanahan nastarenkaissa on tunnetusti niiden aiheuttama katupöly, melu sekä päällysteiden kuluminen.Kitkarenkaat ratkaisevat osaltaan edellämainitut ongelmat, eikä niiden vaihtamiselle ole sinänsä kiire. Kitkarenkaitakaan ei kuitenkaan ole suunniteltu lämpöisille keleille, joten ne kannattaa vaihtaa alta pois heti kun mahdollista. Rengasalan järjestön ETRMA:n tilastot kertovat, että yhä useampi, jopa neljäsosa autoilijoista on päätynyt kitkarenkaisiin.Tieliikennelain talvirengaspykälät voi tarkastaa esimerkiksi täältä, kampanjan kotisivuilta. Parhaat renkaanvaihtovinkit puolestaan löytyvät tämän linkin takaa.Lähde: Renkaatkelinmukaan.fi Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 6.2.2025 Laivat Tallinkin Star palasi Itämerelle puolentoista vuoden jälkeen - korvaa kaksi laivaa Viron ja Ruotsin välisellä oikoreitillä 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 6.2.2025 Kuluttajat Käytettyjen autojen kaupasta eniten yhteydenottoja kuluttajaneuvontaan – kaksi autoliikettä on ylitse muiden: ”Tietenkään se ei hyvältä tunnu” 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro '86 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla