5.5.2023

Ihmisiä kuljettavat jättidronet voivat pian lennellä kaupunkien yllä

Miltä kuulostaisi lentomatka Suomenlinnan yllä omalla dronella? Jos Eurooppa sallii miehittämättömien henkilökuljetusdrojenen käytön, voi maksua vastaan pian lennellä katselamassa nähtävyyksiä ilmasta käsin. Ja ilman koneessa istuvaa kuljettajaa.

Helsingin keskustassa on meneillään Airmourin järjestämä näytös, jossa kahden henkilön kuljettamiseen soveltuva drone kasataan lentovalmiiksi. Ilmaan ei päästä, sillä EU:n lainsäätäjät eivät ole riittävän vakuuttuneita siitä, että kookas lentolaite pysyy ilmassa riittävällä varmuudella.

– Euroopassa nostettiin juuri lainsäädännön rimaa korkeammalle ja siksi tätä dronea ei ole hyväksytty lentämään Euroopassa, selventää dronejen parissa operoivan Robots Experts Finlandin Jonas Stjerberg.

Ajatus jättikokoisesta dronesta oli vielä muutama vuosi sitten lähinnä tieteisutopiaa. Lentäviä ”autoja” on visioitu scifi-elokuvissa jo pidempään, mutta nyt näyttää siltä, että fantasiasta on tulossa arkipäivää. Ainakin jos lainsäädäntö saadaan vakuutettua dronevalmistajien puolelle.

Kiinassa miehittämättömät jättidronet ovat liikennöineet jo pidemmän aikaa. Tilaisuudessa esillä olevassa kiinalaiskopteri eHang 216:lla on takanaan 20 000 lentotuntia ja covid-pandemian aikaan ne toimivat terveydenhoidon palvelusessa.

– Niillä kuljetettiin ihmisiä eristysosastoilta toiselle sairaaloiden välillä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yli 1000 hevosvoimaa pelissä

Henkilökuljetuksen soveltuvan dronen tekniikka on pitkälti samanlainen kuin pienemmissä vastaavissa. Kiinalaisvalmistaja eHangin dronessa on kuusitoista moottoria, joiden jokaisen teho on 70 hevosvoimaa. Ne jaksavat nostaa yhteensä 600 kiloa. Kopteri on pienimmästä päästä, sillä markkinoilla on myös 4- ja 6-paikkaisia henkilökuljettimia.

Henkilökuljetukseen soveltuva drone on pitkälti vastaava kuin harrastajakäytössä. Laitteen sisällä ei ole ohjaussauvaa tai muutamaan lentämiseen tarkoitettua laitetta. Ohjaaminen tapahtuu tietokoneella ja reittipisteiden välityksellä. eHangia ei siis lennellä fiilispohjalla ohjaimella.

Dronen lentonopeus on 80 km/h ja maksimi 130 km/h, joten lentokoneen nopeuksista ei tarvitse haaveilla. Eikä ole tarkoituskaan, sillä lentomatkat ovat lyhyempiä kuin lentokoneilla. Siksikin, että peli kulkee sähköllä.

–Lentomatka on noin 40 kilometrin luokkaa, mutta markkinoilla on myös kääntyväsiipisiä koneita, joilla pääsee lähemmäs 200 kilometriä yhdellä latauksella, selventää Jonas Sjerberg.

Stjerberg uskoo vahvasti, että henkilönkuljetukseen soveltuvat dronet tulevat näkymään suomenkin ilmatilassa muutaman vuoden sisään. Euroopassa ensimmäiset lennot tullaan suorittamaan Pariisin olympialaisissa ensi vuonna. Sen jälkeen liikennöinti voitaneen aloittaa myös muualla.

Ensimmäisenä jättidronet tulevat palvelemaan terveydenhuoltoa, sillä niillä voidaan siirtää esimerkiksi lääkäreitä eri sairaaloiden välillä nopeasti. Seuraava askel lienee turismikäytössä.

–Suomenlinna, Turun Saaristo tai vaikka Hailuoto Oulussa voisivat olla paikkoja, joita voisi käydä katsomassa ilmasta käsin. Taksikäytössä droneja ei Suomessa tuskin nähdään kovin pian.

Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Tuomas Rajala & eHang

Luetuimmat