25.7.2022

Liikenneturvalta viisi vinkkiä turvalliseen ohittamiseen autolla

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista moni on tullut ohitetuksi huomattavalla ylinopeudella ja usea myös ohituskieltoalueella. Moni ohitettu kertoo myös joutuneensa jarruttamaan itse välttääkseen törmäyksen.

Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä kysyttiin autoilijoiden kokemuksia liikenteessä viimeisen vuoden ajalta ja siihen vastasi yhteensä 1005 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

Yhdeksän kymmenestä raportoi, että hänet on ohitettu huomattavalla ylinopeudella (yli 10 km/ h yli nopeusrajoituksen) usein tai joskus. Kuusi kymmenestä myöntää itsekin toimineensa näin vähintään joskus. Kuljettajista 18 prosenttia kertoo ohittaneensa hitaamman ajoneuvon ohituskieltoalueella vähintään joskus. Vastaavasti 60 prosenttia kertoo, että heidät itse on ohitettu ohituskieltoalueella.

Tielläliikkujien määrä kasvaa, kun kesällä kaivetaan harrastepelit talviunilta, karavaanarit lähtevät tien päälle ja maaseudulla työkoneet ovat täydessä tohinassa. Kun liikenteessä on paljon eri vauhtia kulkevia menopelejä, on luonnollista, että myös ohitusten määrä lisääntyy. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen muistuttaa, että ohittamaan lähtevällä on vastuu ohittamisen turvallisuudesta.

– Jos kuljettaja ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa ohitustarve polttelee, on syytä katsoa peiliin ja tarkastella omaa kaasujalkaa kriittisesti. Jos ohittamaan on lähdettävä, on siihen suhtauduttava tilanteen vaatimalla vakavuudella. Kyselymme kielii pikemminkin päinvastaisesta, Korhonen toteaa ja muistuttaa, ettei ohittaminen anna erillislupaa sääntöjen rikkomiselle tai ylinopeudelle.

– Esimerkiksi ohituskieltoalueella, risteyksissä tai sulkuviivaa rikkoen ei saa ohittaa. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan hitaamman kulkijan taakse riittävän etäälle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Riskiohituksissa katastrofin ainekset

Kyselyn mukaan joka seitsemännes kuski lähtee ohittamaan usein tai joskus edellä ajavia, vaikka edessä olisi pidempi jono.

– Pitkässä letkassa ohittelu ei ole järkevää. Kannattaa miettiä, kuinka vähän todellisuudessa voittaa aikaa sillä, että yrittää väkisin edetä nopeammin kuin muu liikennevirta. Sillä saa aikaan haitariliikettä ja kasvattaa peräänajon riskiä, Korhonen luettelee.

Liikenneturvan kysely kertoo myös siitä, että riskiohitukset ovat eskaloituneet myös läheltä piti -tilanteiksi, joissa toinen tienkäyttäjä on toiminnallaan estänyt onnettomuuden. Hieman yli puolet vastaajista on viimeisen vuoden aikana joutunut jarruttamaan, kun ohittaja onkin palannut kaistalle aivan liian aikaisin. Alle puolet vastaajista on joskus joutunut tilanteeseen, jossa on törmäyksen välttämiseksi pitänyt jarruttaa, kun vastaantuleva auto on ohittanut kaksikaistaisella tiellä.

– Autoilijoiden kokemukset piirtävät karun kuvan suomalaisten ohituskäyttäytymisestä. Kun ohittamaan lähdetään, tulee näkemää ja ohitustilaa olla riittävästi. Jos turvallista ohituspaikkaa ei heti aukea, on vain pidennettävä pinnaa ja huolehdittava siitä tärkeimmästä, eli omasta ja muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta, Korhonen korostaa.

Myös ohitettavan kuuluu huomioida ohitustilanne. Liian moni painaa kaasua sen sijaan, että antaisi toisen ohittaa turvallisesti.

– Ohitustilannetta ei saa hankaloittaa esimerkiksi nostamalla omaa nopeutta. Jos syystä tai toisesta ajaa muuta liikennettä hitaammin, voi omaa ajoa rytmittää ajamalla aika ajoin levähdyspaikalle – etenkin jos taakse on alkanut kertyä jonoa. Taustapeilejä kannattaa siis muistaa seurata, Korhonen summaa.

Liikenneturvan vinkit ohitukseen:

– Onko ohittamisesta tullut sinulle vain tapa? Harkitse ohitustarve aina ennen päätöstä lähteä ohittamaan. Letkassa on turvallisempaa tyytyä matkavauhtiin ja soljua liikennevirran mukana.

– Ennen ohitusta seuraa takana tulevaa liikennettä ja varmista, että edessä oleva tieosuus on tyhjä riittävän pitkältä matkalta. Ohittaminen vaatii yllättävän paljon tilaa.

– Aloita ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta. Näytä suuntamerkkiä lähtiessäsi ohittamaan ja omalle kaistalle palatessasi. Muista loiva liike kaistaa vaihtaessa.

– Varmista turvaväli ohitettavaan ajoneuvoon. Palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan.

– Ohittamaan ei saa lähteä ohituskieltoalueella tai risteyksissä. Ohittaminen ei myöskään anna erillislupaa ylinopeudelle.

Lähde: Liikenneturva

Luetuimmat