25.7.2022 Liikenne Liikenneturvalta viisi vinkkiä turvalliseen ohittamiseen autolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenneturvan kyselyyn vastanneista moni on tullut ohitetuksi huomattavalla ylinopeudella ja usea myös ohituskieltoalueella. Moni ohitettu kertoo myös joutuneensa jarruttamaan itse välttääkseen törmäyksen. Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä kysyttiin autoilijoiden kokemuksia liikenteessä viimeisen vuoden ajalta ja siihen vastasi yhteensä 1005 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia. Yhdeksän kymmenestä raportoi, että hänet on ohitettu huomattavalla ylinopeudella (yli 10 km/ h yli nopeusrajoituksen) usein tai joskus. Kuusi kymmenestä myöntää itsekin toimineensa näin vähintään joskus. Kuljettajista 18 prosenttia kertoo ohittaneensa hitaamman ajoneuvon ohituskieltoalueella vähintään joskus. Vastaavasti 60 prosenttia kertoo, että heidät itse on ohitettu ohituskieltoalueella. Tielläliikkujien määrä kasvaa, kun kesällä kaivetaan harrastepelit talviunilta, karavaanarit lähtevät tien päälle ja maaseudulla työkoneet ovat täydessä tohinassa. Kun liikenteessä on paljon eri vauhtia kulkevia menopelejä, on luonnollista, että myös ohitusten määrä lisääntyy. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen muistuttaa, että ohittamaan lähtevällä on vastuu ohittamisen turvallisuudesta. – Jos kuljettaja ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa ohitustarve polttelee, on syytä katsoa peiliin ja tarkastella omaa kaasujalkaa kriittisesti. Jos ohittamaan on lähdettävä, on siihen suhtauduttava tilanteen vaatimalla vakavuudella. Kyselymme kielii pikemminkin päinvastaisesta, Korhonen toteaa ja muistuttaa, ettei ohittaminen anna erillislupaa sääntöjen rikkomiselle tai ylinopeudelle. – Esimerkiksi ohituskieltoalueella, risteyksissä tai sulkuviivaa rikkoen ei saa ohittaa. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan hitaamman kulkijan taakse riittävän etäälle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Riskiohituksissa katastrofin ainekset Kyselyn mukaan joka seitsemännes kuski lähtee ohittamaan usein tai joskus edellä ajavia, vaikka edessä olisi pidempi jono. – Pitkässä letkassa ohittelu ei ole järkevää. Kannattaa miettiä, kuinka vähän todellisuudessa voittaa aikaa sillä, että yrittää väkisin edetä nopeammin kuin muu liikennevirta. Sillä saa aikaan haitariliikettä ja kasvattaa peräänajon riskiä, Korhonen luettelee. Liikenneturvan kysely kertoo myös siitä, että riskiohitukset ovat eskaloituneet myös läheltä piti -tilanteiksi, joissa toinen tienkäyttäjä on toiminnallaan estänyt onnettomuuden. Hieman yli puolet vastaajista on viimeisen vuoden aikana joutunut jarruttamaan, kun ohittaja onkin palannut kaistalle aivan liian aikaisin. Alle puolet vastaajista on joskus joutunut tilanteeseen, jossa on törmäyksen välttämiseksi pitänyt jarruttaa, kun vastaantuleva auto on ohittanut kaksikaistaisella tiellä. – Autoilijoiden kokemukset piirtävät karun kuvan suomalaisten ohituskäyttäytymisestä. Kun ohittamaan lähdetään, tulee näkemää ja ohitustilaa olla riittävästi. Jos turvallista ohituspaikkaa ei heti aukea, on vain pidennettävä pinnaa ja huolehdittava siitä tärkeimmästä, eli omasta ja muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta, Korhonen korostaa. Myös ohitettavan kuuluu huomioida ohitustilanne. Liian moni painaa kaasua sen sijaan, että antaisi toisen ohittaa turvallisesti. – Ohitustilannetta ei saa hankaloittaa esimerkiksi nostamalla omaa nopeutta. Jos syystä tai toisesta ajaa muuta liikennettä hitaammin, voi omaa ajoa rytmittää ajamalla aika ajoin levähdyspaikalle – etenkin jos taakse on alkanut kertyä jonoa. Taustapeilejä kannattaa siis muistaa seurata, Korhonen summaa. Liikenneturvan vinkit ohitukseen: – Onko ohittamisesta tullut sinulle vain tapa? Harkitse ohitustarve aina ennen päätöstä lähteä ohittamaan. Letkassa on turvallisempaa tyytyä matkavauhtiin ja soljua liikennevirran mukana. – Ennen ohitusta seuraa takana tulevaa liikennettä ja varmista, että edessä oleva tieosuus on tyhjä riittävän pitkältä matkalta. Ohittaminen vaatii yllättävän paljon tilaa. – Aloita ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta. Näytä suuntamerkkiä lähtiessäsi ohittamaan ja omalle kaistalle palatessasi. Muista loiva liike kaistaa vaihtaessa. – Varmista turvaväli ohitettavaan ajoneuvoon. Palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan. – Ohittamaan ei saa lähteä ohituskieltoalueella tai risteyksissä. Ohittaminen ei myöskään anna erillislupaa ylinopeudelle. Lähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Yleinen Onnettomuustutkinta – kuin sipulin kuorintaa 14.7.2024 Liikenneturvallisuus Iäkkäille suojatie on vaaranpaikka 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 7.7.2024 Uutinen Suomalaisilla on haasteita tiettyjen liikennemerkkien tulkitsemisessa – tunnistatko nämä liikennemerkit? 6.7.2024 Uutinen Kysely paljastaa: yli puolet suomalaisista arvioi riittävän turvavälin täysin alakanttiin 5.7.2024 Liikenne Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi? 4.7.2024 Sähköpyörät Sähköpyörä: Milloin tarvitaan liikennevakuutus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan