6.4.2022 Liikenne Mitä renkaiden EU-merkinnät tarkoittavat? Rengastesti Espanja 2022 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renkaiden EU-merkinnät uudistuivat toukokuussa 2021 ja nykyään renkaissa olevasta tarrasta tulee käydä ilmi entistä enemmän fatkatietoa. Merkinnät kertovat esimerkiksi polttoainetaloudesta, märkäpidosta ja vierintämelusta. Moottorin kesärengastestin ensimmäisessä osassa käsiteltiin renkaiden testausmenetelmiä ja testin varsinaiset tulokset käsitellään tuonnempana. Tässä osassa käsittelyssä ovat renkaiden EU-merkinnät, joista käy ilmi renkaan ominaisuudet. Standardisoitu EU-rengasmerkintä on ollut pakollinen uusissa henkilöautojen, katumaasturien ja pakettiautojen kesärenkaissa, nastattomissa talvirenkaissa sekä niin sanotuissa jokakelin renkaissa jo kohta kymmenen vuoden ajan. Viime vuoden huhtikuuhun asti renkaaseen liimattavasta tarrasta piti käydä ilmi renkaan polttoainetaloudellisuus, märkäpitotaso ja vierintämelu. Merkintävaatimus perustui Euroopan Yhteisön asetukseen nro 1222/2009, jolla pyrittiin parantamaan tieliikenteen taloudellisuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Viime vuonna rengasmerkinnät uudistuivat: 1.5.2021 jälkeen valmistetut renkaat pitää varustaa entistä yksityiskohtaisemmalla tarralla. Kolmen edellä mainitun luokituskohdan lisäksi uusista tarroista löytyy henkilöautojen talvirenkaiden kohdalla myös lumi- ja jääpitoa ilmaisevat merkinnät sekä kaikista edellä mainituista rengastyypeistä QR-koodi, joka ohjaa kuluttajan EPREL-tietopankkiin tuotevertailun helpottamiseksi. Samalla rengasmerkintöjen käyttö on laajennettu koskemaan myös kuorma- ja linja-autojen renkaita – pois lukien jääpitomerkintä, joka koskee tällä hetkellä vain C1-luokkaa eli henkilöautojen renkaita. Rengasmerkintäasetusta ei myöskään sovelleta muun muassa pinnoitettuihin renkaisiin, väliaikaiseen käyttöön tarkoitettuihin T-luokan vararenkaisiin ja nastarenkaisiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Märkäpidon asteikko uusiksi Uudistuksen yhteydessä kulutuksen ja märkäpidon asteikkoa muokattiin. Ennen käytössä ollut A–G-asteikko (tyhjillä D- ja G-kohdilla) on yksinkertaistettu A:sta E:hen. Polttoaineen kulutuksessa henkilöauton rengas saavuttaa energiatehokkuudessa A-luokituksen, jos sen vierintävastuskerroin (RRC) on 6,5 tai sen alle. Tämänkertaisista testirenkaista Nexen yltää ainoana A-luokkaan, muut sijoittuvat C:hen. Märkäpidon osalta hyvä nyrkkisääntö on se, että yhden luokan tiputus asteikolla heikentää auton pysähtymismatkaa 80 km/h -nopeudesta jarrutettaessa noin auton pituuden verran. Uuden renkaan hyväksyntätesteissä myyntiin tulevaa rengasta verrataan Michelinin valmistamaan ja standardoituun SRTT-referenssirenkaaseen, jonka koko on 225/60 R16 97S. Hyväksyntätestit voidaan tehdä joko mittausinstrumentein varustetulla M1-luokan tuotantoautolla (neljä rengasta) tai renkaiden arviointiin tarkoitetulla erityisautolla/perävaunulla (yksi rengas). Henkilöautolla jarrutettaessa mitataan keskimääräistä hidastuvuutta nopeusvälillä 80–20 km/h, ja perävaunulla keskimääräistä kitkakertoimen huippuarvoa. Märkäpitoindeksin pitää olla A-luokituksessa – jonka siis kaikki testirenkaat täyttävät – 1,55 tai suurempi standardirenkaaseen nähden. E-luokitukseen riittää indeksiksi 1,09. Vierintämelun eli niin sanotun ohiajomelun asteikko on kolmipykäläinen, jossa parhaimman eli A-luokan merkinnän saavuttaa 205/55 R16 -kesärenkaalla, jos vierintämelu on standardoidussa testissä 68 dB tai sen alle. Luokitus heikkenee kolmen desibelin välein. A-melutasoisia näistä testirenkaista ovat Michelin ja Nokian. Rengastestin varsinaiset tulokset julkaistaan piakkoin verkkosivuillamme, mutta testin löydät jo nyt kokonaisuudessaan Moottori-lehden numerosta 4/2022. Teksti: Tuomas Rajala ja Pasi Piironen, Kuvat: Timo Villanen Testin toteutus: Test Finland Oy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Yleinen Onnettomuustutkinta – kuin sipulin kuorintaa 14.7.2024 Liikenneturvallisuus Iäkkäille suojatie on vaaranpaikka 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 7.7.2024 Uutinen Suomalaisilla on haasteita tiettyjen liikennemerkkien tulkitsemisessa – tunnistatko nämä liikennemerkit? 6.7.2024 Uutinen Kysely paljastaa: yli puolet suomalaisista arvioi riittävän turvavälin täysin alakanttiin 5.7.2024 Liikenne Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi? 4.7.2024 Sähköpyörät Sähköpyörä: Milloin tarvitaan liikennevakuutus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan