Moottorin lukijamäärä uuteen ennätykseen!
Lukijamääräennätystä tukee Moottorin ennätyssuuri levikki.
Painetulla Moottorilla on nyt 291 000 lukijaa. Moottori on näin saavuttanut tänä vuonna jälleen kaksi ennätystä. Lukijamäärän lisäksi myös lehden levikki 110 280 kappaletta (LT2015) on kaikkien aikojen suurin.
– Levikki on kasvanut jo yhdeksän vuotta peräkkäin ja myös virallinen, KMT:n mittaama lukijamäärä kulkee levikin viitoittamaan suuntaan, iloitsee päätoimittaja Eila Parviainen.
Moottori on autoilun ja tekniikan erikoislehdistä levikiltään nyt suurin ja lukijamäärätilastoissa kakkosena.
Tekniikan Maailman levikki on 99 192 ja lukijamäärä 399 000. Tuulilasilla on 49 468 kappaleen levikki ja 223 000 lukijaa. Auto Bild Suomen lukijamäärä on 108 000, mutta se ei ole tarkastuttanut levikkiään vuodelta 2015.
Moottori jatkaa siitä, mihin Moottori.fi päättyy. Lehti tarjoaa pitkiä autovertailuja, värikkäitä matkailuelämyksiä ja ajankohtaista tietoa liikenneturvallisuudesta.
Moottori on perustettu vuonna 1925 ja ilmestyy nyt painettuna 11 kertaa vuodessa. Moottorin julkaisija on Autoliitto ry ja kustantaja Keskisuomalainen-konserniin kuuluva SLY-Aikakauslehdet Oy. Autoliiton jäsenet saavat Moottorin jäsenetuna. Moottorin voi myös tilata vuosikertana tai ostaa irtonumerona.