13.8.2020

Nyt autoilijat tarkkana – nassikat ilmestyvät koulutielle

Peruskoululaiset aloittavat tällä viikolla koulutiensä ympäri Suomen, joten autoilijoilta vaaditaan tarkkaavaisuutta etenkin koulujen lähistöllä. Katukuvaan ilmestyy noin 60 000 ekaluokkalaista.

Kouluteillä on luvassa vilskettä, sillä Suomessa on yli puoli miljoonaa peruskoululaista. Katukuvaan ilmestyy myös noin 60 000 ekaluokkalaista, joista monet ovat ensimmäisiä kertoja itsenäisesti liikenteessä.

– Pienten lasten kyky havainnoida ja arvioida liikennetilanteita on rajallinen ja heidän huomionsa saattaa kiinnittyä aivan muihin asioihin, kuten tien toisella puolella oleviin kavereihin, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vastuu on aikuisilla

Vesalaisen mukaan vastuu lasten turvallisesta koulutiestä on aikuisilla.

– Autoilijoiden pitää sovittaa ajonopeutensa sellaiseksi, että auton pystyy pysäyttämään yllättävässä tilanteessa. Kaikki keskittyminen pitää olla liikenteessä. Varsinkaan koulujen läheisyydessä ei pidä vaihtaa edes radiokanavaa laittomasta kännykän räpläämisestä puhumattakaan.

Autoliitto vinkkaa, että jos koulumatka ei edellytä auton käyttöä, olisi lapsi hyvä saattaa kävellen. Näin toimien vältettäisiin myös turhaa saattoliikennettä lapsia vilisevien koulujen lähistöllä.

– Saattoliikenne on joidenkin koulujen pihalla todella vilkasta ja jopa sekavaa. Lasta kuljetettaessa, auto on syytä pysäyttää niin, ettei sitä joudu lähtiessä peruuttamaan, sillä taakse jää helposti lapsi piiloon, Vesalainen huomauttaa.

Lyhin reitti ei aina turvallisin

Liikenneturva muistuttaa, ettei lyhin koulureitti aina ole se turvallisin vaihtoehto. Reitti tulisikin valita niin, että siinä on mahdollisimman vähän tienylityksiä. Koulureitti kannattaa kulkea yhdessä lapsen kanssa useaan kertaan. Samalla voi opettaa lapselle, miten toimia turvallisesti eri tilanteissa. Aikuisen tulisi kannustaa lasta tekemään havaintoja ja toimimaan mahdollisimman itsenäisesti.

Kouluiässä ja turvallisessa liikkumisessa on haasteensa, johon liittyvät myös kaverit. Liikenneturva tuo esiin, että omien kavereiden asenteet sekä tavat vaikuttavat lapsen toimintaan. Vaikka lapsi käyttäytyisi vanhempiensa kanssa harkiten ja vastuullisesti, voi hän toimia eri tavalla vertaisryhmässä.

– Lasta on hyvä muistuttaa siitä, että liikenteessä on aina toimittava harkiten, vaikka muut kannustaisivat toimimaan toisin. Isossakin porukassa on itse pidettävä huolta tarkkaavaisuudestaan, Liikenneturvan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen kiteyttää.

Aja maltilla – etenkin suojateiden lähistöllä

Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen muistuttaa, että laki on hyvin yksiselitteinen kuljettajan velvollisuudesta suojatien kohdalla. Kuljettajan on annettava tietä jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään suojatielle.

Liikenneturvan helmikuussa 2020 teettämään ja Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastanneista suomalaisista yhdeksän kymmenestä tiesi, että autoilijan tulee antaa tietä jalankulkijalle, joka on juuri menossa suojatielle. Yhdeksän prosenttia vastanneista kuitenkin koki, ettei tietä tule antaa, jos ei pysty turvallisesti pysähtymään.

– Nopeuden alentaminen on tehokas tapa parantaa suojateiden turvallisuutta. Alhaisempi ajonopeus antaa aikaa havainnoinnille ja reagoinnille. Jos kokee, ettei pysty turvallisesti pysähtymään, on nopeutta todennäköisesti liikaa. Mitä suurempi nopeus, sitä vähemmän aikaa kuljettajalla on havainnoida liikennetilannetta ja reagoida sen mahdollisiin muutoksiin, kuten tietä ylittävään jalankulkijaan tai liikennevaloihin, Anteroinen summaa.

Teksti: Marko Jokela Kuva: Autoliitto Lähteet: Autoliitto, Liikenneturva

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat