18.11.2014

Romuista piristystä autokauppaan

Kierrätettävästä autosta 1 500 euron alennus uuden ostajalle.

Hallitus on päättänyt esittää romutuspalkkiokokeilua. Kolmen miljoonan euron määrärahalla on tarkoitus piristää autokauppaa ja nuorentaa autokantaa. Aiemmin syksyllä keskustelua herättänyt kokeilu ehti kertaalleen kaatua budjettiriihessä.

Eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen romutuspalkkio toisi uuden auton ostajalle 1 500 euron alennuksen, mikäli hän veisi vähintään 425 päivää omistamansa autovanhuksen kierrätettäväksi.

Esitetystä palkkiosta tuhat euroa tulisi valtiolta ja viisisataa euroa autotuojilta. Tällä hetkellä valtio saa jokaisesta myydystä uudesta autosta keskimäärin 7 500 euroa autoveroa.

EU-maiden autokannan keskimääräinen romutusikä on viisitoista vuotta. Suomessa vastaava luku on kaksikymmentä vuotta. Yli viisitoistavuotiaita autoja maastamme löytyy liikennekäytöstä yhä 802 000 kappaletta.

Kampanjan puolesta puhuvat Autotuojat ja Suomen Autokierrätys pitävät romutuspalkkiokokeilua onnistuneena, mikäli edes murto-osa vanhojen autojen omistajista päätyisi vaihtamaan vanhan autonsa uuteen.

Lisäys 21. marraskuuta: 20. marraskuuta eduskunnalle luovutetussa lopullissa hallitusesityksessä ei vaadita romuauton 425 päivää kestänyttä omistajuutta. Romuauton ei tarvitse olla tieliikennekelpoinen, mutta sen tulee olla iältään yli kymmenvuotias.

Alennukseen kelpaavan uuden auton hiilidioksidipäästöjen tulee olla korkeintaan 120 grammaa kilometriä kohden. Romutuspalkkiokokeilun on tarkoitus alkaa aikaisintaan heinäkuun 1. päivänä ja kestää vuoden 2015 loppuun asti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat