29.5.2021 Automatkailu Autojuna kolkkaa yötä vasten – suosio kovempaa kuin ennen koronaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä VR: Autopakettien suosio on viime syksystä alkaen ollut kotimaanmatkailun vetämänä jopa korkeammalla tasolla kuin ennen koronaa. Yksi tapa reissata ympäri Suomea on ottaa automatkan avuksi autojuna. Se tarkoittaa lepoa ajamisesta ja lepoa ylipäätään, sillä autovaunut ovat yöjunissa, joiden makuuhyteissä matkaseurue voi kerätä voimia seuraavaa matkapäivää varten. Autojunien suosio on viime vuosina ollut kasvusuunnassa ja matkamäärät ovat kehittyneet positiivisesti – poikkeuksena vuosi 2020, jolloin myös autojen osalta matkamäärä jäi aiempaa alhaisemmaksi. Tuolloin yöjunat olivat keväällä muutamia viikkoja poissa liikenteestä koronatilanteen vuoksi. VR:n operatiivinen päällikkö Vesa Pippuri kertoo, että koronapandemian aikanakin yö- ja autojunien suosio on pääosin pysynyt hyvällä tasolla, kun taas päiväjunien matkamääriä korona on vähentänyt merkittävästi. – Autopakettien suosio on viime syksystä alkaen ollut kotimaanmatkailun vetämänä jopa korkeammalla tasolla kuin ennen koronaa. Yöjuna on erittäin terveysturvallinen matkustusmuoto, sillä matkan voi viettää omassa hytissä vain oman seurueen kesken ja aamulla matkaa voi jatkaa virkeänä omalla autolla, Pippuri pohtii suosion syitä. VR on vastannut matkustajien korona-ajan toiveisiin sikäli, että nykyisin junan ravintolavaunusta voi tilata ruoka-annoksia ja muuta matkaevästä hyttiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Matka käy etelästä pohjoiseen Autojunat ovat suosittuja etenkin juhlapyhien seudun loma-aikoina. Myös heinäkuussa ja juhannuksena matkoja tehdään melko paljon. Suosituimmat reitit suuntautuvat erityisesti etelästä pohjoiseen (Rovaniemelle, Kemijärvelle ja Kolariin) ja takaisin. Pippuri kertoo, että tyypillisin autojunan asiakasryhmä ovat perheet tai pienet seurueet. Vuoroja on lisätty Autojunareitit ovat pysyneet samoina, mutta VR on lisännyt hieman vuorotarjontaa. Esimerkiksi Kolariin liikennöidään nykyisin päivittäin aina joulun menoliikenteestä pääsiäisen yli, ja myös kesäisin liikenne on aiempaa tiheämpää. – Rovaniemelle liikennöidään kaksi yöjunaa joka yö ympäri vuoden, ja sesonkiaikoina lisäksi suosituimpina päivinä kolmaskin yöjuna, joka ajoi tänä keväänä kolmesti viikossa. Näistä junista yksi jatkaa Kemijärvelle saakka joka yö. Mutta voiko autojunasta poistua autonsa kanssa väliasemilla vai mennäänkö aina yhtä soittoa pääteasemalle asti? Pippuri selvittää, että autovaunuja lastataan ja puretaan etelässä Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä pohjoisessa Oulussa, Kolarissa, Rovaniemellä ja Kemijärvellä. – Kukin autovaunu puretaan asemalla, jossa se irrotetaan junasta. Nämä vaihtelevat hieman junavuoroittain, mutta päivittäin on tarjolla autovaunureitit myös muun muassa Helsingistä Ouluun ja Tampereelta Rovaniemelle. Lisäksi Tampereelta pääsee autovaunulla Kolariin aina niinä päivinä, kuin Helsinki–Kolari-yöjuna on kulussa, Pippuri kertoo. Auton lastausvaihe junaan Pasilassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ”Auton lastaus nykyisin jo nopeaa” – kokemusasiantuntija kertoo Jos autojunalla matkustamisesta on aikaa jo vuosia, voivat kokemukset olla monilta osin vanhentuneita. Eräs Moottorin jututtama kokemusasiantuntija eli ahkerasti automatkaileva lapsiperhe eteläisestä Suomesta jakaa kokemuksensa autojunan käytöstä osana lomamatkoja kotimaassa ja Norjaan asti. Perheen mukaan valtaosa etelästä eli Helsingistä autojunalla lomalle lähtevistä autokunnista jäävät kyydistä Rovaniemellä, josta pääsee kätevästi ja nopeammin jatkamaan matkaa, kuin jos jatkaisi junan kyydissä Kemijärvelle asti. Pasilan päässä lastaus ja purku on nykyisin jo nopeaa, joten odotettavissa ei ole pitkiä odotuksia ennen junan lähtöä, perhe kertoo. Rovaniemen päässä auton junaan lastaamista varten joutuu vielä tulemaan yli tuntia ennen junan lähtöaikaa. Junan lastauksesta matka laiturille taittuu nopeasti kävellen. VR:ltä kerrotaan, että autojen lastaus alkaa tyypillisesti noin tuntia ennen junan lähtöä ja päättyy 20–30 minuuttia ennen lähtöä. Kaikki maksaa Junassa matkustamisen valtit perheen äiti kiteyttää osuvasti: ”Jos suuntaa oikeasti pohjoiseen kuten Nuorgamiin tai Pohjois-Norjaan, ajettavaa riittää Rovaniemen jälkeenkin ihan riittävästi.” Matkustus autojunalla ei ole ihan halpaa lystiä, sillä perheen mukaan edestakainen autojunamatka perheeltä maksaa helposti lähes tonnin. Toisaalta ”ajansäästö kuitenkin tärkeää, säästää yhden lomapäivän mennen tullen, lapsetkin matkaavat jouhevammin läpi Suomen junassa kuin sidottuna paikoilleen takapenkille.” Miinusta autojunamatkustus saa perheeltä siitä, että korkeammassa autossa ei autojunavaunun mittojen vuoksi mahdu olemaan kattoboksia auton katolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yöpyminen sujuu kimppapedissä Perheellä on omakohtaista kokemusta, että pienten lasten kanssa matkatessa viiden hengen pesue ja koira matkustavat junassa ”ihan mukavasti” kahdella kahden hengen hytillä. Yöpyminenkin sujuu lapsi kainalossa. Ja vaikka uusissa junissa yläkerran hytit maksavat 10 euroa enemmän, on niissä vastineeksi oma vessa. Varaa ajoissa! Perheellä on, karvaitakin kokemuksia, siitä, että autojunareissu ja makuuhytti on varattava erittäin hyvissä ajoin. Suosituimpina matkustuksen sesonkeina niin autopaikat kuin lemmikkihytitkin loppuvat kesken. Koiran kanssa matkustaminen on perheen mukaan varsin kätevää, sillä lemmikkihytit ovat siistejä ja niissä oma syvennys/makuupaikka lemmikille. ”Koiran ehtii hyvin ulkoiluttaa matkalla esimerkiksi Tampereella, jossa pidempi pysähdys.” Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus 26.10.2026 Kuluttajat Opelista irtosi pyörä kesken ajon – yli 2 300 euron riidassa huomio kääntyi korjauslaskun ohjeeseen 25.10.2026 Matkailu “Täs Hutongeilla” eli tuokio Pekingin muinaisilla kujilla 24.10.2026 Matkailuajoneuvot Matkailuvaunun vetäminen sähköautolla – kauanko latureilla joutuu istumaan ja paljonko se maksaa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa