15.7.2025 Matkailu Metsähallitus neuvoo: näin alkaa onnistunut retki kansallispuistoihin ja luontokohteisiin Teksti Aapeli Rytkönen Kuva Metsähallitus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Navigointisovellukset ovat käteviä apuvälineitä retkelle lähtiessä, mutta eivät aina ohjaa oikeaan paikkaan – erityisesti syrjäisillä luontokohteilla. Onnistuneen ja turvallisen retken varmistamiseksi saapumisohjeet kannattaa tarkistaa etukäteen virallisista lähteistä. Kesäinen luonto kutsuu retkeilijöitä kansallispuistoihin ja luontokohteisiin ympäri Suomen. Ennen reppuun pakkaamista ja auton käynnistämistä kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi ja tarkistaa saapumisohjeet. Yhä useampi luottaa navigointisovelluksiin retkikohteeseen suunnatessaan. Vaikka sovellukset toimivat hyvin kaupunkiympäristössä, voivat ne syrjäisemmillä alueilla ohjata harhaan. Metsäautotiet, huoltotiet tai yksityisalueet eivät ole tarkoitettuja yleiseen liikenteeseen, ja väärä reitti voi johtaa paitsi harhaan, myös vaaraan. – Saamme asiakkailta usein palautetta siitä, että navigointisovellus on antanut väärät ajo-ohjeet kansallispuistoihin saapumiseen. Erityisesti joihinkin retkikohteisiin monet navigointisovellukset ohjaavat tietyistä tulosuunnista poikkeuksetta väärin. Kesällä tämä ei ole niin kriittistä kuin talvella lyhyen valoisan ajan, lumipeitteen ja kylmyyden takia, jolloin ajomatkan pidentyminen on myös turvallisuusriski. Jos joutuu eksyksiin tai lähtee väärien ohjeiden takia ajamaan huonokuntoisia teitä, matka voi saada ikävän käänteen – auto voi hajota tai lomatunnelma haihtua savuna ilmaan, kertoo virkistyskäytön asiantuntija Tiina Huotari Metsähallituksen Luontopalvelujen asiakaspalvelusta. Vinkit sujuvaan saapumiseen Jotta retki alkaa sujuvasti ja turvallisesti, kannattaa noudattaa seuraavia ohjeita: Tarkista kohteen viralliset saapumisohjeet Luontoon.fi-sivustolta. Jokaisella retkikohteella on oma Saapuminen-sivunsa. Käytä koordinaatteja tai virallista osoitetta, jos sellainen on saatavilla. Vertaile eri navigointisovelluksia – antavatko ne samat ohjeet? Tarkista kartasta, että reitti vie viralliselle pysäköintialueelle, ei huoltotielle tai yksityisalueelle. Hyödynnä Retkikartta.fi-palvelua, josta näet kohteiden sijainnit ja voit paikantaa itsesi myös maastossa. Jos huomaat virheen navigointiohjeissa, voit auttaa muita retkeilijöitä ilmoittamalla siitä navigointisovelluksen asiakaspalveluun. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.6.2026 Kotimaanmatkailu Festareille junalla? – Näillä ylimääräisillä junavuoroilla VR helpottaa matkustamista kesän tapahtumiin ja takaisin 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 12.6.2026 Laivat Finnlines ylitti tämän matkustajamäärän rajapyykin ensikertaa vuonna 2025 11.6.2026 Matkailu Viron Saarenmaa nyt lyhyen lennon päässä 10.6.2026 Laivat Tiedätkö, montako miljoonaa ihmistä matkusti punaisilla Viking Linen aluksilla vuonna 2025? 9.6.2026 Matkailu Tiedätkö, montako miljoonaa ihmistä matkusti Tallink Siljan aluksilla viime vuonna? 9.6.2026 Kotimaanmatkailu Matkavinkki: mehukkaat burgerit valtaavat Helsingin 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Laivat Tiedätkö, montako kansallisuutta matkusti Eckerö Linen Finlandialla viime vuonna? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km