“Täs Hutongeilla” eli tuokio Pekingin muinaisilla kujilla

Pekingin muinaiset kujat muistuttavat, että täälläkin ollaan joskus asuttu pihapiirien ehdoilla.

Hutong juontaa sanana 1200-1300-luvun taitteessa vallinneen Yuan-dynastian eli niin sanotun mongolidynastian aikakauteen. Tuolloin Pekingin asemakaavassa(!) määriteltiin asuinalueita kaivon sijainnilla, kaivon ollessa mongoliaksi hutong. Sana laajeni nopeasti tarkoittamaan koko aluetta kapeine kujineen ja vanhoine taloineen. Määritelmän osana ovat siheyanit, eli yhteisen sisäpihan ympärille rakennetut talojonot.

Sittemmin hutongit ovat joutuneet vaikeaan asemaan, sillä niiden suojelu on käynnistynyt vasta 2000-luvulla vanhojen kujaseutujen kuihduttua lähes olemattomiin. Hutongeja on toki muuallakin kuin Pekingissä, mutta ne nähdään erityisesti Pekingin tunnusmerkkinä. Nyt suojelutoimet koskevat 25 hutongia, velvoittaen myös viranomaisia rajoittamaan vanhojen “matalatehoisten” naapurustojen jyräämistä.

Kiinalaisen arkkitehtuurin perinteitä noudatellen hutongien varrella olevat talot suosivat etelänpuoleista julkisivua, joten itse kuja kulkee itä-länsi-suunnassa. Siinä missä Taivaan temppelin ja Kielletyn kaupungin kaltaiset kohteet edustavat Pekingin historiassa eri hallitsijoita, hutongit ovat kirjoittaneet paikkansa ruohonjuuritason historiassa. Naapurustot muodostavat edelleen suuren osan Pekingin vanhaakaupunkia. Osa naapurustoista on onnistunut pitämään alkuperäisen nimensä ja nimistä monet liittyvät alueen paikannimiin, kuten kaupungin portteihin tai vaikkapa lammasmarkkinoihin.

Nykyisin hutongit ovat enemmän turisteille, kotimaisille ja ulkomaisille, viritettyjä kauppakujia pienine ravintoloineen, kahviloineen ja paikoin loputtomine krääsäkujineen. Toisaalta, aivan sivukujilta löytyy kaikkea. Katukeittiö yrittää myydä Pekingin perinnejuoma douzhia, joka valmistetaan mungpapujen ylijäämätärkkelyksestä fermentoimalla. Juomalle ominainen viemärihaju kantautuu kujan toiselle puolelle ja kauppamiehen kaverin oksennusrefleksi kuuluu vielä sadan metrin päähän. Saman kujan kulmasta löytyy kuitenkin paikallisten suosima nuudelibaari muovisine puutarhatuoleineen ja tupakansavun pinttämine seinineen, mutta keittiön yläpuolella roikkuu koko joukko Michelinin mainintoja.

Erikseen myyty turistikierros hutongeissa ei kuulosta erityisen houkuttelevalta, vaikka niitä on paljon tarjolla. Sen sijaan oppaaksi kannattaa napata paikallinen tuttava, joka osaa antaa enemmän kontekstia siihen, mistä kujien lähes yllättävissä löydöissä on kyse.

Hutongit ovat ehdottomasti parin tunnin käynnin, vaikkapa lounaan etsimisen, arvoinen kohde vastapainona temppeleille ja palatseille.