22.5.2021

Icelandair palaa kesällä Euroopan taivaalle – Helsinkiin lennetään Boeing 737 MAX:illa

Icelandair Helsinki Boeing 737 757
Boeing 757:n valmistus lopetettiin jo 19 vuotta sitten.

Islannin kansallinen lentoyhtiö Icelandair on kärsinyt pandemian tuomista matkustusrajoituksista varsin paljon. Ensi kesänä yhtiön varauskirjat ovat kuitenkin jälleen täyttymässä, kun se lentää päivitetyllä laivastollaan 32:een kohteeseen.

Islanti on tunnetusti harvaan asuttu saari, joka sijaitsee kaukana valtamerellä, erillään muista sivilisaatioista. Näistä tosiasioista oli maalle hyötyä, kun koronavirus alkoi leviämään maailmalla. Kääntöpuolena maan turismi ja sitä kautta kansallisen lentoyhtiön toiminta rampautuivat. Icelandairin matkustajamäärät putosivat viime vuonna noin 90 prosentilla tavanomaisesta. Tulevana kesänä Icelandair aikoo vastaavasti hyödyntää Islannin asemaa ja mainetta terveysturvallisena matkakohteena. Maassa on laajoja asumattomia alueita, joissa kuitenkin on paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Tulevana kesänä yhtiön reittiverkosto kattaa 32 kohdetta, mikä on ”vain” noin 30 prosenttia vähemmän kuin kesällä 2019. Kohteista 22 sijaitsee Euroopassa, loput kymmenen taas Pohjois-Amerikan puolella. Uutena päämääränä luetteloon tulee Teneriffa, joka lienee tarkoitettu lähtökohtaisesti islantilaisturisteille. Muissa kohdeluettelon kaupungeissa Icelandairin koneita on nähty säännöllisesti aikaisemminkin. Niihin kuuluu myös Helsinki, johon tullaan yhtiön varaussivuston mukaan lentämään Boeing 737 MAX-koneilla 8. kesäkuuta alkaen. Näin ollen Icelandairista olisi tämänhetkisen tiedon mukaan tulossa ensimmäinen lentokiellon jälkeen MAX:in Helsinki-Vantaalle tuova operaattori.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Laivasto uudistuu hitaasti mutta varmasti

Icelandair on jo hyvin pitkään luottanut hieman omalaatuiseen Boeing 757-pohjaiseen laivastoon. Konetyyppi soveltuu erinomaisesti yhtiön liiketoimintamalliin, jossa lennetään ensin päivällä Manner-Euroopasta Islantiin, ja sitten myöhemmin Islannista Pohjois-Amerikkaan. 757:n noin 6 300 kilometrin kantama riittää erinomaisesti Islannista Yhdysvaltojen sisäosiin. Toisaalta yhtiö ei tarvitse lennoillaan laajarunkokoneen matkustajakapasiteettia, joten 757-200:n tarjoamat 184 istuinpaikkaa riittävät tarkoitukseensa hyvin. Näin myöskään laajarunkokoneiden kalliimmat käyttökustannukset eivät ole haittaamassa.

Icelandair Helsinki Boeing 737 757
Kuvan 757-200 TF-FIS on jo myyty rahtikäyttöön.

Icelandairilla on tällä hetkellä käytössään 19 kappaletta 757-200:sia, kaksi vanhinta niistä – jo yli 30-vuotiaita – on muutettu rahtikoneiksi. Niiden lisäksi yhtiön väreissä on kaksi pidempää 757-300-konetta sekä neljä 767-300-laajarunkokonetta. Kaikkia mainittuja konetyyppejä yhdistää tärkeimpänä asiana se, että niitä voi lentää samalla tyyppikoulutuksella, samalla tavalla kuin eri Airbus-koneperheitä.

757-katraan keski-ikä on noin 25 vuotta, joten suosikkikonetyypin korvaaminen on väistämättä edessä. Tyypin tuotanto päättyi vuonna 2004, joten laivaston uusimiseen täytyi alkaa katsomaan muita konetyyppejä. Icelandair päätyi käytännössä kahdesta vaihtoehdosta luottovalmistajaansa Boeingiin, ja sen tuoreimpaan kapearunkoperheeseen, 737 MAX:iin, jonka kantama ja kapasiteetti sopivat melko hyvin 757:n korvaamiseen laivastossa. Kyseisen konetyypin lyhyestä, mutta sangen vaiherikkaasta historiasta voi lukea useista aikaisemmista artikkeleistamme. Pähkinänkuoressa tyypin tarinan synkin vaihe oli kahdesta tuhoisasta onnettomuudesta johtunut 20-kuukautinen lentokielto, joka päättyi Amerikoiden ja Euroopan osalta vasta puolisen vuotta sitten.

Icelandair Helsinki Boeing 737 757
Ja TF-ISL on puolestaan romutettu.

Icelandair sai ensimmäiset kuusi MAX:iaan jo ennen lentokieltoa, ja sen aikana ehti valmistua varastoon muutama lisää. Yhtiö oli tilannut koneita 16 kappaletta, mutta pudotti erinäisistä syistä tilauksensa viime vuonna 12:een yksilöön. 737 MAX:ista on tarjolla neljää eri kokoversiota, joista islantilaisoperaattori on valinnut yleisimmät MAX 8- ja -9-versiot. Molempia versioita on nähty viime viikkoina liikenteessä Icelandairin väreissä, suuntautuen esimerkiksi Kööpenhaminaan ja Tukholmaan.

Toisesta päästä eli 757-kalustosta on vastaavasti karsittu koneita eri tavoin. Viime vuonna yhtiö päätti yhteensä seitsemän koneyksilön poistamisesta vahvuudestaan. Niistä kolme myytiin muutettavaksi matkustajakoneesta rahtikoneeksi, ja neljä puolestaan Yhdysvaltoihin romu-/varaosakoneiksi. Laivastoon jää vielä parikymmentä 757:ää, joista uusimmat tulevat säilymään laivastossa vielä useamman vuoden ajan MAX:ien rinnalla.

Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähde: celandair, CH-aviation, Planespotters.net

Luetuimmat