11.10.2017

Matka: maailman hienoin ilmailumuseo – rakkaudesta ilmailuun ja hobitteihin

Omakan ilmailumuseo
Museossa pääosassa ovat lentokoneet, mutta niiden ympärille rakennetut kulissit tekevät katselukokemuksesta ainutlaatuisen. Myös ilmailun historia on esillä, esimerkkinä Ignaz Etrich, yksi alkuaikojen lentokonepioneerejä.

Omakan ilmailumuseo on yksi maailman näyttävimpiä – kiitos hobittien. Ainoa miinus on se, että sinne on vähän turhan pitkä matka.

Omakan ilmailumuseo
Elokuvamaiset lavastukset perustuvat usein oikeisiin tapahtumiin. Dramaattinen valon käyttö lisää todellisuuden tuntua.

Vau. On ilmailumuseoita ja sitten on ilmailumuseoita. Lähellä Blenheimia, Uuden-Seelannin eteläsaarella sijaitsee todellinen helmi maailman ilmailumuseoiden kartalla. Joulukuussa 2006 avatun museon kokoelma ei ole erityisen suuri, ja se keskittyy vain rajatusti tietyn ajan koneisiin, mutta rakkaus aihetta kohtaan näkyy huimalla tavalla. Pitkään kaikki koneet olivat vain ensimmäisestä maailmansodasta, mutta hiljattaisen laajennuksen myötä kokoelma kattaa nyt myös toisen maailmansodan lentokalustoa.

Omakan ilmailumuseo
Lentokoneet muuttivat sodankäyntiä, koska ne mahdollistivat uudenlaisen tiedustelun. Aamupartiot olivat tärkeitä.

Koneet on sijoitettu henkeäsalpaavan upeasti elokuvamaailmasta tuttuihin lavasteisiin. Eikä nyt puhuta mistä tahansa elokuvista vaan tietysti Uuden-Seelannin lahjasta leffateollisuudelle eli Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Lavasteiden takana ovat Wingnut Films sekä Weta Workshop, jotka molemmat ovat olleet vastuussa myös Taru sormusten herrasta sekä Hobitti-leffojen visuaalisesta ilmeestä. Myös ohjaaja Peter Jacksonilla on ollut näppinsä isosti pelissä. Ilmailuhulluksi tunnustautuva Jackson myös omistaa kokoelmasta useamman koneen.

Omakan ilmailumuseo
Punainen Paroni on museon päätähtiä. Lavastuksessa von Richthofenin Fokker on ammuttu juuri alas.

Näyttelyn koneista muutama on originaali, mutta iso osa on replikoita. Tämä ei haittaa kokemusta. Ja osa koneista on jopa lentokelpoisia. Lentokoneiden lisäksi kokoelmasta löytyy myös varsin kattava määrä erilaista ajankuvaa hienosti esille tuovaa esineistöä.

Omakan ilmailumuseo
Kokoelmista löytyy paljon lentokoneässille kuuluneita esineitä. Nekin luovat ajankuvaa.

Tavaroiden seasta löytyy mm. lentäjä-ässien, kuten Punaisen Paronin eli Manfred von Richthofenin, henkilökohtaisia tavaroita. Myös ilmalaiva Hindenburgissa palvelleet posliiniastiat ovat katseen arvoiset.

Omakan ilmailumuseo
Museossa pääosassa ovat lentokoneet, mutta niiden ympärille rakennetut kulissit tekevät katselukokemuksesta ainutlaatuisen. Myös ilmailun historia on esillä, esimerkkinä Ignaz Etrich, yksi alkuaikojen lentokonepioneerejä.

Jos matka vie Uuteen-Seelantiin ja sen eteläsaarelle, Omakan ilmailumuseo kannattaa katsastaa. Aikaa kannattaa varata vähintään muutama tunti, sillä rakkaudella tehtyjen yksityiskohtien tutkiminen vaatii aikansa. Koneet sekä niitä ympäröivät lavasteet on tehty niin upeasti, että yksittäisen koneen katsomiseen saattaa upota hämmentävän pitkä aika. Lavasteet ovat myös niin todentuntuiset, että ne vievät katsojat suoraan oikeanlaiseen tunnelmaan ja hetkeen. Ulkomaailma unohtuu hetkeksi.

Omakan ilmailumuseo
Taistelulavasteet muistuttavat siitä, miten erilaisia ilmataistelut olivat. Ampuja seisoi poterossaan puoliksi ilman minkäänlaista suojaa.

Ilmailumuseon vierestä löytyy myös klassikkoautomuseo, ja näissä museoissa vietettyjen tuntien aikana suuhun kertyneen kuivan ilman voi huuhdella alas myöhemmin alueen tunnetuilla viineillä. Siinä pari lisäsyytä suunnata Blenheimiin.

Omakan ilmailumuseo
Ensimmäisessä maailmansodassa tähystäjän oli melko helppo tipauttaa vihollinen vielä kiväärilläkin.

Molempien näyttelyiden yhteislippu kustantaa aikuisilta 39 Uuden-Seelannin dollaria eli noin 25 euroa. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) maksaa 99 dollaria eli reilut 64 euroa.

Omakan ilmailumuseo
Tietoa moottoreista jaetaan katselijoille modernisti hyvin informatiivisella kosketusnäytöllä.

Ja jos ilmailu todella kiinnostaa, paikalle kannattaa tulla parittomien vuosien pääsiäisenä. Silloin museon viereisellä lentokentällä järjestetään aina iso ilmailunäytös, jonka päätähtinä ovat – yllätys, yllätys – pääasiassa ensimmäisen maailmansodan aikaiset koneet.

www.omaka.org.nz

Omakan ilmailumuseo
Ajankuvaa välitetään monella tapaa. Korjausverstas muistuttaa kävijöitä luonnollisesti siitä, millaisia koneet olivat teknisesti. Puuseppä oli arvossaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Esillä oleva ensimmäisen maailmansodan aikainen lentokalusto

  • Airco DH.2
  • Breguet 14
  • Caproni Ca.22
  • Curtiss MF
  • Airco DH.4
  • Etrich Taube
  • Fokker D.VIII
  • Fokker Dr.I
  • Fokker E.III
  • Halberstadt D.IV
  • Morane-Saulnier BB
  • Nieuport 24
  • Nieuport 27
  • Pfalz D.III
  • Royal Aircraft Factory S.E.5a
  • Royal Aircraft Factory R.E.8
  • Siemens-Schuckert D.IV
  • Thomas-Morse S-4 Scout

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Luetuimmat