31.8.2015

Matkailu: Helppi jelppii Helsingissä

Visit Helsinki

Helpit tarjovat ilmaista opastusta Helsingin nähtävyyksien, elämysten ja palveluiden pariin.

Helsingissä matkailijoita palveleville kesäoppaille kulunut kesä oli kysynnän puolesta ennätyksellinen. Vihreään huomioliiviin sonnustautunut Helppi on ollut helppo havaita keskustan vilinästä. Noin 90 prosenttia Helsinki Helppien asiakkaista on ulkomaalaisia, heistä valtaosa risteilymatkustajia.

Helpeillä on takanaan jo 21. palvelukesä ohjatessa niin ulkomaisia kuin kotimaisia matkailijoita kaupungin palveluiden ja kesäelämysten pariin. Kesäkuussa jäätiin hieman viime vuoden palvelukontakteista, mutta sekä heinä- että elokuussa niitä oli lähes 3900 enemmän kuin vuonna 2014.

Kesää väritti erityisesti heinäkuun suurtapahtuma Gymnaestrada, joka toi Helsinkiin noin 21 000 voimistelijaa seurueineen.

- Partioimme ahkerasti Gymnaestradan tapahtumapaikoilla, mikä toi varmasti oman lisänsä heinäkuun asiakasmäärään. Olimme myös tuttuun tapaan vastassa kaikkia kansainvälisiä risteilyaluksia ja myös Rautatieasemalta tavoitimme erityisen paljon neuvoja kaipaavia matkailijoita, kertovat Helsinki Helppien esimiehet Krista Kaipainen ja Lotta Peltola.

Matkailijoita palveli tänä kesänä yhteensä 26 Helppiä, jotka partioivat kaduilla 12.6.–23.8. Helsinki Helpit ovat palvelleet matkailijoita myös Infokontissa, joka sijaitsi tänä vuonna uudessa paikassa Keskuskadulla, Ateneumin ja Makkaratalon välissä. Uudella sijainnilla on pyritty vastaamaan paremmin Rautatieaseman ympäristön neuvontatarpeeseen. Infokontti palvelee matkailijoita vielä 14.9. asti. Pääkaupungin matkailuvinkkejä on tarjolla ympäri vuoden kaupungin keskustan palvelupisteessä osoitteessa Pohjoisesplanadi 19 sekä verkkosivulla Visit Helsinki. Matkailuneuvonta on maksutonta.

Lähde ja kuva: Visit Helsinki/Helsingin Markkinointi Oy

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat