18.6.2020

Näin selviät juhannuksesta – vinkit mökille ja vesille

Tahkon vesireitti

Loma, lämpö ja veneily ovat oiva kolmikko maltilla nautittuna. Mittumaarina riskinä ovat hukkumiset ja onnettomuudet.

Keskikesän juhla ja kesälomakausi ovat käsillä. Jos juhannuksena juhlamieli pysyy tolkullisena eikä etenkään vesillä oteta turhanaikaisia riskejä, on jälkeenpäin vain mukavaa muisteltavaa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttaa, että Suomessa tapahtui viime vuonna yli 2 100 huviveneilyonnettomuutta. Onnettomuuksien huippukuukausi on ollut heinäkuu, jolloin viime vuonnakin tapahtui liki kolmannes kaikista huviveneilyonnettomuuksista – eikä näissä havereissa vältytä hukkumisilta.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) muistuttaa, että juhannuksen hauskanpidon lomassa on huomioitava turvallisuus.

– Vesiliikenteeseen liittyvät hukkumiskuolemat tapahtuvat usein melko lähellä rantaa, tutuilla vesillä, jossa ollaan liikkeellä pienehköllä moottori- tai soutuveneellä. Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut asianmukaiset pelastusliivit oikeaoppisesti puettuna ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa, SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Keskimäärin kuusi hukkunutta

Toistaiseksi juhannusta ei ole vielä koskaan juhlittu ilman hukkumisia. Humalassa tulee pysyä rannalla. SUH:n ennakkotietojen mukaan juhannuksena hukkuu keskimäärin kuusi ihmistä.

Mukavan lämpimillä juhannussäillä on kääntöpuolensa.

– Helteillä hukkuu enemmän ihmisiä. Hukkuneiden määrä kasvaa, kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden äärellä, Nieminen kertoo.

– Humala, helle ja huolimattomuus on tappava kombinaatio.

Näin pelastaudut vedestä

Ui aina rannan suuntaisesti ja siten, että pääset tarpeen vaatiessa rannalle omin voimin. Varmista, että lapset eivät koskaan ole rannalla ilman heitä valvovaa aikuista. Yllättäen veden varaan joutuminen voi ajaa paniikkiin. Viisaastivesilla.fi -nettisivustolla on ohjeita ja videoita, kuinka pelastautua vedestä.

Vinkkilista on selkeä. Pysy rauhallisena ja huuda apua. Jos vene kaatuu, pysy sen luona. Yritä kiivetä takaisin veneeseen tai sen pohjan päälle. Jos kaverisi putoaa veneestä, rauhoita, ota kättä pidempää avuksi ja pelasta. Huuda apua, ja kun pääset puhelimeen, soita numeroon 112. Kännykkään ladattava Suomi 112 -sovellus paikantaa sijaintisi soittaessasi hätänumeroon.

Varoittimet ja ensiapulaukku kuntoon

Suomen Palopäällystöliitto on koonnut listan vinkeistä, joita noudattamalla juhannus ja mökkeilykausi sujuvat turvallisesti. Mökille tulee varata varaparistoja palovaroittimille ja tarkistaa varoittimien toimivuus. Sammutuspeite tulee olla käden ulottuvilla näkyvällä paikalla.

Kesämökin ensiaputarvikkeissa tulee huomioida etenkin palovammat: ainakin kylmäpakkaus tai palovammavoide on hyvä olla saatavilla. Huomioi myös esimerkiksi lääkkeet mahdollisiin pistosten tai puremien aiheuttamiin ensiaputilanteisiin.

Jos mökki ei ole oma ja tuttu, kannattaa selvittää mökin tarkka osoite ja kirjata se ylös esimerkiksi puhelimeen. Mökin tienviitan ja mökin numeron on tärkeä olla helposti nähtävissä, jotta tarvittaessa apu löytää helposti perille.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Avotulen kanssa fiksusti

Luonnossa liikuttaessa tulee huomioida oma, lasten ja lemmikkien nesteytyksen tarve. Etenkin lämpimällä säällä on tärkeä huolehtia siitä, että juomavettä on saatavilla riittävästi koko luontoretken ajan.

Maastossa tulee aina ennen tulen sytyttämistä tarkistaa ajantasainen varoitustilanne. Kaiken avotulen teko on kielletty metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Metsäpalovaroitus on annettu juhannusaatolle suuressa osassa maata. Päivittyvä varoitustilanne selviää Ilmatieteen laitoksen Varoitukset-sivulta.

Liivit päälle vesillä

Kesäkuu toi uuden vesiliikennelain.

– Uuden vesiliikennelain tavoitteena on ollut lisätä vesiliikenteen turvallisuutta ja helpottaa veneilijöiden arkea, kun säädökset ja ohjeistukset löytyvät nyt yhdestä paketista. Näemme, että entistä selkeämmät pelisäännöt tukevat kaikkia veneilijöitä ja auttavat näin vastuullisen veneilykulttuurin leviämistä, Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki taustoittaa.

Hän tähdentää, että pelastusliivit ovat veneilijän tärkeimpiä perusvarusteita. Ne tulee valita käyttötarkoituksen mukaan ja niiden sopivuus tulee varmistaa liivejä ostettaessa.

Kapteeni käskee

Yksi uuden vesiliikennelain keskeinen muutos on veneen kapteenin vastuun korostaminen. Veneelle on nimettävä aina päällikkö, joka vastaa venekunnan turvallisuudesta. Päällikön tulee huolehtia vesikulkuneuvon turvallisuudesta ja siitä, että kaikkia veneessä olevia on ohjeistettu turvalliseen toimintaan. Päällikkö myös vastaa siitä, että varusteet ovat helposti saatavilla eli esimerkiksi kelluntapukineita ei voi matkan aikana säilyttää lukkojen takana.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lähteet: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Palopäällystöliitto, www.viisaastivesilla.fi, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Ilmatieteen laitos

Luetuimmat