26.8.2018 Matkailu Päivän kuva: Temppeliritarien vieraana Ranskassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä La Couvertoirade on klassisen kaunis ranskalainen kivikylä, jonka historiasta löytyy eräs maailman ensimmäisistä kansainvälisistä organisaatioista. "Voidaankin sanoa, että temppeliherrain ritarikunta on maailman ensimmäinen kansainvälinen yritys" sanailee järjestöstä kertova verkkosivu. Soturimunkkien hengellinen järjestö kasvoi 1100-luvulta alkaen esikuvaksi ja merkittäväksi vaikuttajaksi Euroopan historiassa. Keksipä ritarikunta jopa šekin ja pankkitoiminnan esimuodon valtavuosinaan. Toisaalta, 1300-luvulle tultaessa järjestön maine oli mennyttä ja tuho koitti yhtä nopeasti kuin nousukin. Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. La Couvertoiraden kylässä eteläisessä Ranskassa ollaan vielä 1200-luvun tunnelmissa – ainakin monelta osin. Maan kauneimpien kylien järjestöön valittu kivikylä on upeasti säilynyt aikakapseli temppeliherrojen ritarikunnan linnakekylästä. Edes turistien t-paitakauppa, terassit aurinkovarjoineen ja satunnainen satelliittiantenni eivät riitä sotkemaan kauniisti säilynyttä tunnelmaa. Toisaalta, jos temppeliritarit olisivat voimissaan, myisivät hekin varmasti paitoja ja pinssejä ohikulkijoille. Portilta kantautuva harppumusiikki ja kylää asuttavat käsityöläisartesaanit auttavat ylläpitämään aikakapselitunnelmaa, joten edes laiskasti lompostavat vieraat eivät haittaa eläytymistä kylän huippuvuosiin. Temppeliritareille kylän sijainti tarjosi hyvän solmukohdan järjestölle suotujen lahjoitusten ja rikkaan maaseudun suhteen, onhan roquefort-homejuusto kotoisin juuri näiltä seuduilta. Kunnan sijainti oli edullinen myös etelään johtavien teiden suhteen. Järjestön hajoamisen jälkeen työtä jatkoi Johanniittain ritarikunta, heidän varustaessa linnaketta entisestään. Myöhemmin kylä joutui puolustamaan itseään muun muassa hugenotteja vastaan. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 21.7.2024 Ulkomaanmatkailu Speyerin tekniikan museo – maalla, merellä ja aika lailla ilmassa sekä sen yläpuolellakin 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan