7.11.2017

Päivän kuva: Valojen kajoa Kataloniassa

Valojen kajoa Kataloniassa

Tähtitaivas ja suurkaupungin kajastus.

Katalonian herkkä tilanne heijastui tietysti myös alueella yleisiin kansainvälisiin koeajoihin. Ensimmäisten siirtyjien joukossa oli itsekin Kataloniassa päämajaa pitävä Seat, joka siirsi Aronan koeajojen majoituksen Barcelonan keskustasta viereiseen Sitgesin lomakaupunkiin.

Niinpä parvekkeelta näkyvän tähtitaivaan alla oli läheisen suurkaupungin kajastus. Mika Waltari kirjoittaisi tällaisesta hetkestä Nuoruuden kaltaisen runon, niin kova oli mestarin kaipuu suuren kaupungin valomereen.

Ei sillä, että Sitgesissä olisi jotain vikaa. Aikoinaan viinistä tunnettu kaupunki muuttui turistikohteeksi 1960-luvulla, jonka jälkeen matkailu on ollut kaupungin ykköselinkeino.

Onneksi Katalonian tilanne oli muutenkin rauhallinen, eivätkä viime aikojen kuohunnasta muistuttaneet kuin parvekkeilla roikkuvat erilaiset liput.

Teksti ja kuva: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat