9.1.2014

Sammakoita ja kaunottaria

Stuttgartin Porsche-museo on merkkifanin pyhiinvaelluskohde, joka muistuttaa kävijää ennen kaikkea siitä, että Ferdinand ja Ferry Porsche ovat autoteollisuuden legendoja.

Porschen museo sijaitsee vanhan Porschen muotoilukeskuksen osoitteessa – samassa paikassa, missä VW Kupla näki aikoinaan päivänvalon vuonna 1938.

Porschen historia kantaa kuitenkin pidemmälle: se alkaa Ferdinand Porschesta (1875–1951).

Ensimmäinen Porschen nimeä kantava ajoneuvo oli kahden etupyöriin asennetun sähkömoottorin avulla kulkeva avovaunu: System Lohner-Porsche. Sen syntyi aivan 1800-luvun lopussa. Ajoneuvosta pystyttiin tekemään helposti myös nelivetoinen asentamalla kaksi lisämoottoria takapyöriin. Auton lyijyakut painoivat kuitenkin 1 800 kiloa, joten Porsche päätyi nopeasti käyttämään autossa myös pientä Daimlerilta saatua polttomoottoria. Se toimi laturina sähkömoottoreille. Keksintönä hybridi ei ole siis aivan uusi...

Vuonna 1906 Austro-Daimler rekrytoi Porschen muotoilujohtajaksi. Ferdinandin alaisuudessa syntyi lukuisia ajopelejä Euroopan kuninkaallisille. Vuoteen 1916 mennessä Porsche oli kivunnut Austro-Daimerlin johtajaksi. Eripuraisuus muun johtokunnan kanssa autoteollisuuden tulevaisuuden suunnista johti kuitenkin lopulta eroon vuonna 1923.

Paria kuukautta myöhemmin Porsche aloitti Daimlerilla ja yleni pian tekniseksi johtajaksi. SSK-Mercedeksen menestys autourheilussa 20-luvun lopulla on vahvasti Porschen ansiota. SSK jäi myös Ferdinandin viimeiseksi Mersuksi.

Vuonna 1929 Porsche siirtyi Steyerille, mutta lama ajoi firman vararikkoon. Siksi Porsche perusti vuonna 1931 omaa nimeään kantavan yrityksen.

Vuoden 1934 Berliinin autonäyttelyssä eräs viiksekäs itävaltalainen, Saksan silloinen liittokansleri, ilmoitti Saksan tarvitsevan kansan auton. Hitler tilasi Porschelta kolme prototyyppiä. Ferdinand loi Volkswagenin perustat; Kupla syntyi, ja tehdas avattiin vuonna 1938 Wolfsburgiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Urheiluautoja ja tankkeja

Ennen Toista maailmansotaa Porschen ehti kunnostautua myös urheiluautojen suunnittelijana. Yksi tuon ajan helmistä on Auto Unionin Hopeanuoli. Sodan aikana Porsche valjasti taitonsa ennen kaikkea panssarivaunujen suunnitteluun: mm. Tiger ja raskas telatykki Elefant olivat hänen projektejaan.

Ferdinand uhrasi myös paljon aikaa lempiharrastukselleen autourheilulle, ja sama veri periytyi myös Ferry-pojan suoniin. Hyvä osoitus tästä on ensimmäinen pelkästään Porschen nimeä kantava auto: legendaarinen 356. Sen valmistus alkoi vuonna 1948 Itävallan Gmündissä, mistä tuotanto siirtyi vuonna 1950 Zuffenhauseniin. Kolmeviiskuutosia tehtiin lopulta eri versioina yhteensä 76 302 kappaletta. Sen seuraajan – 911:sta tuotanto alkoi 1963.

Siteet Volkswageniin pysyivät läheisinä koko ajan. Ferry mm. osallistui Kuplan tekniseen kehitykseen 1940- ja 50-lukujen vaihteessa, minkä ansiosta Porsche sai provikkaa jokaisesta Kuplasta.

1960-luvulla Porschella aloitti uransa myös Ferdinand Piëch. Ferdinand Porsche oli Piëchin isoisä, ja Ferry oli Piëchin eno. Ei siis ihme, että Piëchin uran ensimmäiset työvuodet 1963–71 sujuivat Zuffenhausenissa. Eräs hänen aikaansaannoksistaan oli legendaarinen 917.

Porschelta Piëchin tie vei Audille, missä hän vastasi mm. Audin rallin MM-projektin käynnistämisestä. Vuonna 1993 Piëch siirtyi lopulta VW:lle, missä hän toimi sekä pääjohtajana että hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2002 Piëch jäi virallisesti eläkkeelle, mutta tosiasiassa hän on jatkanut vallan kahvan kääntämistä.

Kun muistaa kaiken tämän, ei ole ihme, että Porschen automuseo on yksi maailman hienoimmista. Museoon tutustutaan kiertämällä autoja lähes kronologisessa järjestyksessä. Samalla tuodaan esiin Porschen autojen valmistamisen filosofiaa. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, ettei yksi päivä meinaa riittää. Siksi on hieman sääli, että esillepano on välillä turhankin itsekeskeistä. Vierailijalle tulee helposti se mielikuva, että kaikki merkittävä autoiluun liittyvä on Porschen ansiota.

porsche.com/museum/de/

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Luetuimmat