16.10.2019 Kotimaanmatkailu Syyslomalla Ahvenanmaalle, miksipä ei! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ahvenanmaalla riittää koettavaa myös kesän mentyä olipa toiveissa meriseikkailu ja kalastus tai kulttuuririennot – ja yöpymisestä voi rakentaa persoonallisen elämyksen. Meriluonto on monen matkailijan mielestä edustavimmillaan juuri syksyisin, ja Ahvenanmaalla riittää saaristoluontoa mistä valita. Ahvenanmaalla on nimittäin 6 700 nimettyä saarta ja lisäksi 20 000 pienempää saarta ja luotoa. Toisina päivinä elämyksen matkailijoille suo tyyni meri, toisina päivinä luonnonvoimien mittelö tarkoittaa syysmyrskyjä, joita voi käydä ihailemassa turvallisesta rannalta, esimerkiksi Havsviddenissä Ahvenanmaan pohjoisosissa. Kalastusharrastajien kannalta syksy on huippusesonkia. Ahvenet ja hauet ovat hanakoita ja pulskia, joten moni harrastuskalastaja mielii merelle juuri syksyisin. Ja mitä enemmän merivesi kylmenee, sitä lähemmäksi rantaa hakeutuvat myös meritaimenet, ja niitä voi siimat kireänä pyytää myös rannalta käsin. Merelle taas pääsee opastetusti tai omin voimin, apua merimatkojen ennakkosuunnitteluun kannattaa hakea Ahvenanmaan matkailun nettisivuilta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Syksyn kulttuuririentoja Ahvenanmaan taidegallerioissa ja museoissa on esillä runsaasti kiinnostavaa paikallisten ammattilaisten taidetta. Ahvenanmaan matkailun nettisivujen tapahtumakalenteri on hyvä paikka aloittaa kulttuurintäyteisen syysloman suunnittelu. Syksyisin järjestetään runsaasti teatteriesityksiä, joihin voi suunnata kehnolta säältä pakoon. Syksyllä on tarjolla lukuisasti erilaisia tapahtumia: näyttelyitä, runotapahtumia, jazziltoja, konsertteja sekä muita musiikkiesityksiä. Ruokakulttuurin saralla Ahvenanmaalla on tarjota matkailijalle runsaasti viihtyisiä kahviloita ja persoonallisia ruokaravintoloita. Niitä on runsaasti muuallakin kuin vain pääkaupunki Maarianhaminan alueella. Tyylikäs Björnhufvud Gästgård Yösijoja on Ahvenanmaalla moniaalla, mutta monet majapaikoista ovat pieniä ja myös syksyisenä sesonkina on muitakin kulkijoita. Yöpymiset kannattaa varata erittäin hyvissä ajoin ennen tulevaa matkaa. Eckerön vanhalle postitielle suuntaaville vinkiksi käy Hans ja Jaqueline Lindmarkin ylläpitämä Björnhufvud Gästgård. Niemellä sijaitseva majatalo on kummaltakin puolen meren välittömässä läheisyydessä. Isäntä ohjaa Bed&Breakfast -majatalon ilmavaan aulaan, jonka vastaseinällä kiertää tummapintainen puuportaikko ylös huonekerrokseen. Sisustus on englantilaisittain ja tyylikkäästi toteutettu. Kaikkialla on hyvin harkittuja sisustuksellisia yksityiskohtia ja koriste-esineitä. – Toimimme nyt yhdeksättä vuotta. Asiakkaistamme puolet tulee Suomesta, loput Ruotsista, Saksasta ja Ranskasta ja ripotellen muistakin maista, kertoo Hans Lindmark, jonka sylissä hyrrää kaksivuotias Grollan-kattityttö. Lindmark kertoo, että syksystä on kehittynyt pieni sesonki, kiitos eritoten yritysryhmien. Pihapiirin pienempi vanha rakennus on isännän isoisän siskon entinen kotitalo, joka on rakennettu vuonna 1892. Naapurustossa on kuulemma tätäkin pitkäaikaisemmat sukusiteet: nykyasukkaat ovat peräti 19. sukupolvi, jolla on historiaa tässä kulttuurimaisemassa vuodesta 1537 asti. Björnhufvud Gästgårdissa huonetyyppejä on neljä. Kahden hengen huoneita on kaikkiaan kahdeksan. Perheille tiedoksi, ettei majapaikka ole tarkoitettu alle kymmenvuotiaille lapsille. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Vesa Eskola ja Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 18.7.2024 Kotimaanmatkailu Fagerlundin traktorimuseo: ihanat traktorit saaristossa eli Suomen yllättävin museo? 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan