Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50:n vika yllätti tien päällä – ja tietenkin ilman työkaluja

Dieselinkatkuinen episodi maantiellä osoitti, että työkalupakki kuuluu jatkossa jokaisen Moottorin käytetyn auton vakiovarustukseen.

Kuten lukijat ovat ehkä havainneet, olemme viettäneet käytetyn ekodieselimme kanssa hieman radiohiljaisuutta. Osittain tämä johtui lomakaudesta, osittain siitä, että auto oli aikansa rampautuneena toimituksen pihassa – mutta siitä lisää jutun loppupuolella.

Palataan ensin hieman enemmän ajassa taaksepäin. Aiemmin kerroimme suuttimien alusrenkaiden vaihto-operaatiosta, jonka tarkoituksena oli saada ohjaamoon levinneet naftankäryt kuriin. Remontin jälkeen Volvo toimikin useamman tuhatta kilometriä hyvin, ja auto suhasi pitkin poikin maata ilman sen suurempia ongelmia.

Rutinoitunutta ravaamista

Pitkän matkan ajamisesta pikku-Volvolla on tullut jo rutiininomaista. Ensimmäinen kiihdytys moottoritienopeuteen ottaa aikansa, mutta tasainen maantienopeus menee oikein hyvin vakionopeudensäätimen avulla.

Näissä tunnelmissa alkoi jälleen yksi reissu pohjoisempaan osaan Suomea. Alku sujuikin normaalisti, kunnes näkökenttään ilmestyi huoltoasema, jonka käymälä houkutteli pienelle pysähdykselle. Taukopaikalle hidastettaessa nenään alkoi taas kantautua polttonesteen hajua, tällä kertaa vain aiempaa huomattavasti voimakkaampana. Kurvasimme huoltoaseman nurkkaparkkiin ja avasimme välittömästi konepellin.

Onneksi edellisessä huollossa moottorin muovinen suojakuori oli jätetty peräkonttiin. Se olisi nimittäin ollut kiinni muttereilla, eikä mukana ollut minkäänlaisia työkaluja.

Huolloton asema

Kopan alta syy käryyn löytyi nopeasti: moottorin päälle oli lentänyt jostain dieseliä. Kun käynnistimme auton uudelleen, myös vuotopaikka löytyi. Yksi paluupuolen liittimistä oli pompannut löysälle, ja sieltä vuoti ainetta melkoiseen tahtiin. Vika olisi helppo korjata: tarvitsisi vain ottaa yksi sokka irti, lyödä liitin paikalleen ja kiinnittää sokka takaisin.

Näin ideaalitilanteessa. Mutta kuten edellä mainittiin, työkaluja ei ollut mukana eikä sokka lähtenyt irti ainakaan konttorityöntekijän sormivoimilla. Onneksi olimme pysähtyneet erään nimeltä mainitsemattoman kolmesta peräkkäisestä aakkosesta nimensä muodostavan huoltoaseman pihaan. Työkaluostoksille mars!

Harmi vain, että huoltoasema-termi tarkoittaa nykyään korkeintaan matkustajien huoltamista. Sen vielä ymmärtää, ettei jokaisella ”bensiksellä” ole omaa korjaamoa, mutta olisihan se hienoa, jos paikalta voisi ostaa edes aivan tavallisimpia perustyökaluja. Nytkään hyllyistä ei löytynyt puukkoa, meisseliä tai pihtejä – eikä edes linkkuveistä.

Protestiksi jätimme aiotun kahvinkin ostamatta, ja tuhahtelimme vielä taukopaikan ovella nykyaikaa. Sitten ryhdyimme penkomaan toimittajalla aina mukana olevaa kameralaukkua, josta löytyy joskus yllättäviäkin asioita – mutta harvoin sitä mitä tarvitsee.

Eikä laukussa ollut nytkään sitä talttameisseliä. Sen sijaan löytyi monta kuulakärkikynää, joista yksi uhrattiin kampeamistyökaluksi – onnistunein seurauksin. Kynä kyllä napsahti poikki, mutta myös liittimen sokka lähti irti.

Sitten vain tiukka painallus liittimeen, sokka työntämällä takaisin paikalleen ja paluu baanalle. Ja etsimään taukopaikkaa, jossa myydään myös työkaluja. Ei sillä, että sellaisia olisi enää tälle reissulle tarvittu, mutta ainakin kahviraha menisi liikkeelle, joka ymmärtää autoilijoidenkin tarpeita.

Yhä vain vuotoa

Volvo toimi hyvin seuraavat viikot, mutta kun seuraavan kerran kurvasimme Helsingin päädyssä toimituksen pihaan, polttonesteen käry alkoi jälleen tulvia nenään. Päätimme jättää auton suosiolla seisomaan ja odottamaan lomakauden loppumista.

Nyttemmin, kesän jälkeen, polttoainevuoto on saatu lopullisesti korjattua, ja tällä kertaa uuden sokan kera. Vian ei siis pitäisi enää uusiutua. Seuraavaksi vuorossa on perushuolto, minkä jälkeen keskitymme autossa vielä piileviin pieniin korjauksiin ja fiksauksiin.

Teksi: Eetu Kokkonen Kuvat: Jari Saarentaus ja Eetu Kokkonen