Testipäiväkirja: takaluukku arjen avustajana

Tavaratilaan pääsy on luukusta kiinni, se tiedetään. Tässäkin tapauksessa toteutukset vaihtelevat voimakkaasti autonvalmistajasta riippuen.

Takaluukun arvosteleminen kuulostaa varmasti pilkun viilaamiselta. Mitäpä eroja noissa nyt olisi – sen kun avaa, lastaa kamat konttiin ja paiskaa kiinni, eikös vain? Mutta jälleen kerran: kun asiaa ryhtyy tarkemmin analysoimaan, myös tässä suhteessa eroja löytyy runsaasti autojen välillä.

Kuten kaikessa testaamisessa, myös tavaratilan kannen arvostelemisessa pitää ensin tiedostaa mitä arvostellaan, ja mihin autoluokkaan arvosteltava kohde luokitellaan. Takaluukun tapauksessa kyse on luonnollisesti siitä, onko auto porrasperäinen, niin kutsutusti viistoperäinen vai omaako se farmarimaisen pystyperän.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Portaasta perään

Ensin mainittu automalli, siis perinteinen sedan, ei luonnollisesti ole tarkoitettu suurten tavaroiden jokapäiväiseen roudaamiseen. Käyttäjälle riittää, että konttiin menevät pienemmät kamat suhteellisen sutjakkaasti.

Silti sedaninkin lastausaukon koolla on merkitystä: nykyautoissa aina vain taemmas ulottuva, viisto takalasi napsaisee aimo osan aukon yläosasta. Monen porrasperän lastausaukko muistuttaakin tänä päivänä lähinnä kirjeluukkua – emmekä nyt vitsaile kuin vähän.

Ilahduttavasti kuormauskynnys sentään on nykyään liki poikkeuksetta matala, eli luukku aukeaa takavalojen välistä aina puskurin yläpintaan saakka.

Lihasvoimat, ei kiitos!

Kun sitten edetään isompiin takaluukkuihin, niiden kautta tavaraa lastataan selvästi sedaneita enemmän ja useamminkin, ja täten myös luukun vaatimustaso samassa suhteessa kasvaa. Farmariversioissa asia on vielä lyhytperäisiä hatchback-korimalleja kriittisempi.

Perusjuttuna on nytkin lastausaukko, joka on oltava mahdollisimman laaja, jotta esimerkiksi ison laatikon kyytiin mahduttaminen ei olisi luukun koosta kiinni. Lastauskorkeuden eli matkan maasta aukon alatasoon tulisi puolestaan olla mahdollisimman pieni, jotta vältytään ylimääräiseltä punnertamiselta.

Myös luukun kevytkäyttöisyydellä on merkitystä. Toisin kuin sedaneissa, joiden pienempi luukku on käytännöllisesti katsoen aina melko vaivaton sulkea, isommissa takaluukuissa esiintyy tässä mielessä suurtakin vaihtelua.

Markkinoilla on edelleen hyvinkin jäykästi sulkeutuvia luukkuja, ja tällöin myös luukun sisäpuolisen sulkemiskahvan sijoitus ja jämäkkyys joutuvat tositestiin. Liian pieni kahva ja jäykkä luukku on jokapäiväisen käytön kannalta ikävä yhdistelmä, kun taas kevyesti laskeutuva luukku kunnon tartuntakahvoilla ilahduttaa jokaisella sulkemiskerralla.

Sähköllä sutjakkaammin

Jäykkyyden tuskaa lieventää sähköisesti liikuteltava luukku, joka parhaimmillaan avautuu kaukosäätimellä, puskurin alta jalkaa heilauttamalla tai jopa täysin automaattisesti, kun avaimella varustautunut henkilö kävelee auton peräosan luokse.

Nämä ”kädettömät” toiminnot ovat erityisen käteviä silloin, kun autoilija lähestyy kulkupeliään painavat ostoskassit molemmissa käsissään.

Sähköisten luukkujen toimintatavoissakin on toki eroja. Eräissä autoissa luukku sulkeutuu tuskastuttavan hitaasti, ja jos luukun sisäpaneeli on muotoiltu tilaa tuhlailevan paksuksi, myös lukittuminen tuottaa yleensä hankaluuksia, kun kontti on pakattu tupaten täyteen.

Manuaalisesti suljettavalla systeemillä selviää tästä tilanteesta yleensä normaalia voimakkaammalla luukun painamisella, mutta toki ohueksi muotoiltu sisäpaneeli tuo vielä rahtusen kaivattua lisätilaa konttiin kuin konttiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pitkälle pääntilaa

Muita arvostelukriteerejä isoissa takaluukuissa on avautumiskorkeus eli se, mahtuuko pitkä lastaaja seisomaan suorana luukun alle sekä se, miten näkösuoja käyttäytyy luukun avaamisen jälkeen. Rullatyyppisen peitteen laskostaminen kuormauksen yhteydessä kun voi olla hyvinkin kömpelöä.

Parhaimmaksi ratkaisuksi onkin osoittautunut itsestään kokoon taittuva suoja, jolloin ylimääräisiä käsiä ei tähänkään toimenpiteeseen tarvita. Välimuotona on peite, joka rullautuu kokoon yhdellä painalluksella, mutta sekään ei vedä vertoja edellä kerrotulle automaattiselle toiminnolle.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto