19.1.2024

131 267 – Matkailuajoneuvoja Suomessa nyt ennätysmäärä

Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli rekisterissä 131 267 matkailuajoneuvoa, mikä on kaikkien aikojen ennätysmäärä.

Helsingin Caravan-messujen 2024 avajaispuheenvuorossa Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen tiivisti yleisölle alan viimeisimmän kehityksen ja tulevaisuudennäkymät. Jokisen mukaan mm. etätyön yleistyminen ja nomadismi monimuotoistavat auto- ja vaunumatkailuun liittyvien palveluiden tarvetta tulevaisuudessa. Yhä useampi näkee etätyön ja sen mahdollistamana esimerkiksi matkailuautossa pitkienkin aikojen viettämisen enemmän arkisena mahdollisuutena kuin tulevaisuuden haaveena. Matkailuajoneuvojen ympärivuotinen käyttö kasvaa ja autossa asutaan pitkiäkin aikoja. Suosio näkyy myös rekisteröintimäärissä, sillä viime vuoden lopun 131 267 rekisteröityä matkailuajoneuvoa on kaikkien aikojen suurin lukema Suomessa, kasvua edellisestä vuodesta on vajaat puoli prosenttia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uusilla asiakkailla erilaisia tarpeita

Ajoneuvomatkailu on trendikästä ja matkailuajoneuvojen tarjonta monipuolistuu erilaisten harrastajien ja kysynnän kasvun myötä. Uudet asiakkaat uusine odotuksineen ohjaavat matkailuajoneuvojen valmistajia viemään tuotekehitystään uuteen suuntaan. Ja hyvä niin, sillä jos toimiala ei sitä tee, sen tekee joku muu. Omatoimi- ja elämysmatkailu kiinnnostavat yhä suurempaa osaa kuluttajista. Uusien harrastajien myötä nähdään myös polarisoitumista, osa harrastajista kaipaa vain välttämättömiä peruspalveluita, osa taas premium-luokan palveluista.

Matkailuajoneuvojen luokitusta muutettava?

Murros näkyy myös uusina vaihtoehtoina perinteiselle ajoneuvon omistamiselle. Yksityisleasingin osuus uusien matkailuajoneuvojen kohdalla on noussut jo neljään prosenttiin, ja lisäksi vaihtoehtoina ovat esimerkiksi vuokraus ja osaomistus. Tehdasvalmisteisia matkailuajoneuvoja myös tuunataan ja yksilöllistetään aiempaa enemmän vastaamaan omia tarpeita. ”Urban-luokan” ajoneuvot venyttävät matkailuajoneuvojen käsitettä. Toiminnanjohtaja Mika Jokinen toteaakin, että tulevaisuudessa on jopa mietittävä luokitusten muuttamista tai laajentamista nykyisestä retkeilyautojen, puoli-integroitujen, alkoviautojen ja integroitujen matkailuautojen jaottelusta. Jokisen mukaan markkinoille on tulossa yhä enemmän myös myös erilaisia ajoneuvojen rakentamista helpottavia ratkaisuja, kuten modulaarisia rakenteita.

Euroopassa vahvaa kasvua

Eurooppalaisittain tarkasteltuna kiinnostus matkailuajoneuvoja kohtaan on korkea. Euroopan markkinoilla rekisteröitiin viime vuonna yli 200 000 uutta matkailuajoneuvoa, kun vertailukohtana Suomessa rekisteröintimäärä oli 1800 kappaletta. Pelkästään Saksassa valmistettiin viime vuonna 133 000 matkailuajoneuvoa, joka ylittää niukasti Suomen koko rekisterissä olevan matkailuajoneuvokannan. Saksassa alan liikevaihto ylittää jo 15 miljardin euron rajan.

Koko Euroopan mittakaavassa tarkasteltuna toimiala on kasvanut 2,5-kertaiseksi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomalaisittain ala voi myös hyvin, sillä Suomessa matkailuautojen määrä asukasta kohden on jo vuosia ollut Euroopan korkein.

Teksti ja kuvat: Janne Huhtala

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat