8.6.2023 Autoilu Alkolukolla lyhyempi ajokielto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valvottu ajo-oikeus ei vaikuta rattijuopumuksesta tuomittavaan rangaistukseen. Alkoholirattijuopumuksesta tai törkeästä alkoholirattijuopumuksesta epäilty autoilija voi saada ajo-oikeutensa takaisin asennuttamalla ajoneuvoon alkolukon. Valvottu ajo-oikeus ei vaikuta rattijuopumuksesta tuomittavaan rangaistukseen. Valvonnan piirissä oleva ei saa ajaa muilla kuin vain hyväksytyllä alkolukolla varustettuja ajoneuvoja.Poliisilta haettavaa alkolukkoajokorttia varten autoilijan on käytävä päihdekeskustelu lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa, jonka aikana keskustellaan paitsi päihteiden käytöstä myös niiden vaikutuksesta terveyteen. Myös hoitomahdollisuuksista puhutaan.Valvottu ajo-oikeus alkaa, kun valvottavan asuinpaikan poliisi luovuttaa valvottavalle väliaikaisen ajokortin, josta käy ilmi erityisehto alkolukon käytöstä. Poliisi voi myöntää väliaikaisen ajokortin jo ennen rattijuopumusasian käsittelyä tuomioistuimessa.Alkolukko on laite, joka estää ajoneuvon käynnistämisen, jos laitteeseen puhaltavalla kuljettajalla on vähintään 0,1 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Arvo vastaa noin 0,2 promillen alkoholipitoisuutta veressä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTörkeät rattijuopumukset ongelmaPoliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta on ilahtunut, että alkoholirattijuopumusten määrä on ollut laskeva pitkällä trendillä 2000-luvulla. Mutta haasteitakin riittää.– Varsinkin törkeät alkoholirattijuopumukset ovat silti edelleen iso ongelma, koska ne ovat yliedustettuina päihteisiin liittyvissä liikennekuolemissa, Kallio toteaa.Hänen arvionsa mukaan alkolukolla pystyttäisiin taklaamaan alkoholirattijuoppoja liikenteestä tehokkaasti, mutta alkolukko ei ole ratkaisu kaikkiin päihdeautoilun ongelmiin.– Valitettavasti alkolukko ei toimi huumeratteihin, mutta edetään ratkaisu kerrallaan ja liikenneturvallisuutta parantaen kohti nollavisiota.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto a:1:{i:0;s:6:"137246";} Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Liikenneturvallisuus Uudet säännöt sähköisille liikkumisvälineille – nämä asiat jokaisen liikkujan on hyvä tietää 17.6.2025 Liikenne Näin vältät juhannusruuhkat 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Autoilu Antti Nevalainen on Vuoden tiepalvelumies 2025 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster