13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auton ostanut kuluttaja ei ollut millään tavalla tyytyväinen uutena ostamaansa Nissan Qashqaihin. Se piti kuluttajan mielestä liikaa ääntä, kulutti paljon polttoainetta ja oli kooltaankin liian iso. Pölyäkin autoon tuli sisälle. Autokaupat uudesta Nissan Qashqaista tehtiin joulukuun alussa 2023. Auton kauppahinta oli 43 322 euroa. Autolle annettiin neljän vuoden takuu ja auton myyjä sekä ostaja tekivät autosta neljän vuoden pituisen rahoitussopimuksen. Auton ostanut henkilö ei ollut kuitenkaan millään tavalla tyytyväinen autoonsa eikä se vastannut hänelle syntynyttä mielikuvaa auton tekniikan ja toiminnan osalta. Hänen mukaansa se ei vastannut sitä mitä auton myyntiesitteessä kerrottiin. Myyntiesitteessä korostettiin auton hiljaisuutta, taloudellisuutta sekä miellyttävää ajokokemusta. Nissan kulutti kuluttajan mukaan liikaa polttoainetta, ainakin enemmän kuin mitä oli annettu ymmärtää. Uuden Qashqasin mittarissa oli 102 kilometriä, kun kuluttaja reklamoi asiasta myyjäliikkeelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Auto kävi kylmänä korkeilla kierroksilla Kuluttaja ei ollut myös tyytyväinen auton tarjoamaan äänimaailmaan. Kylmällä säällä auton moottori kävi korkeilla kierroksilla ja moottorin kovat äänet kantautuivat auton matkustamoon. Kuluttajan mukaan tämä haittasi ajamiseen keskittymistä – eikä myyjä ollut kertonut tästä myöskään etukäteen kuluttajalle. Hiljainen auto kun oli ollut yksi kaupan tehneen kuluttajan tärkeimmistä ostokriteereistä. Kuluttajan mielestä auto ei ollut taloudellinen myöskään käyttää sen ilmoitettua suuremman polttoaineen kulutuksen vuoksi. Auto oli myös tarpeettoman iso kuluttajan tarpeisiin. Auto oli ensirekisteröity vuoden 2023 lopulla, silloin kun kuluttaja auton osti, mutta oli myös harmissaan siitä, että auton rekisteröintiä ei voinut lykätä vuoden 2024 puolelle. Myyjän mukaan auton kampanjaetu edellytti, että auto rekisteröitäisi vuoden 2023 puolella. Kuluttaja oli myös sitä mieltä, että auton ajokokemus ei ollut hyvä. Auto oli käytökseltään ostajan mielestä holtiton, sen peilit eivät toimineet oikein, ne eivät olleet oikean kokoiset ja myös pölyä pääsi autoon sisälle. Näihin kaikkiin seikkoihin vedoten auton ostanut henkilö vaati sekä Nissanin jälleenmyyjäliikkeeltä että auton maahantuojalta kaupan purkamista. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km