31.7.2022 Liikenne Arviolta yli miljoona suomalaista on joutunut pyörävarkauden kohteeksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Polkupyörävarkaudet ovat yleisiä, vaikka "hurja vuosi 2020" onkin jo taakse jäänyttä aikaa. Varkaiden toimintaa voi vaikeuttaa monin eri tavoin. Kesä on polkupyöräilylle suosituin vuodenaika. Sesongilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä samalla kesä moninkertaistaa polkupyörävarkauksien määrän.Polkupyörävarkaudet ovatkin yksi yleisimpiä omaisuusvarkauden muotoja Suomessa. Vakuutusyhtiö LähiTapiolan teettämässä kyselyssä selvitettiin pyörävarkauksien yleisyyttä, ja tutkimuksen mukaan enemmän kuin joka kolmas suomalainen on joskus joutunut jonkinlaisen polkupyörävarkauden uhriksi.Polkupyöriin liittyvät varkaudet voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Vastaajista 29 prosenttia kertoi joutuneensa joskus tilanteeseen, jossa polkupyörä oli lähtenyt pitkäkyntisen mukaan. Tämän lisäksi kahdeksan prosenttia kertoi joutuneensa sellaisen varkauden kohteeksi, jossa polkupyörästä oli anastettu osia tai lisävarusteita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyIsoissa kaupungeissa eniten pyörävarkauksiaVastaajien asuinpaikka näkyi kyselyn tuloksissa selkeästi. Suurissa kaupungeissa pyörävarkauksia sattuu pienempiä paikkakuntia enemmän. Suomalaisista kaupungeista Tampere ja Turku loistavat pyörävarkauksien määrän kärjessä. Tamperelaisista vastaajista 46 prosenttia ilmoitti joutuneensa joskus pyörävarkauden uhriksi ja Turussa vastaava lukema oli 45 prosenttia.Kaupunkipyörät näyttävät kuitenkin hillitsevän polkupyörävarkauksia. Keskusta-alueilla asuvat pyöräilijät voivat liikkua lyhyillä matkoilla yleisillä kaupunkipyörillä, jolloin oman polkupyörän voi jättää turvalliseen säilytykseen kotiin. Moni toimiikin näin etenkin kalliimpien polkupyörien kanssa.Vaikka maaseudulla polkupyörävarkaudet ovat harvinaisempia, eivät ne ole kokonaan poissuljettuja myöskään hiljaisemmilla seuduilla. Pienemmillä paikkakunnilla polkupyörävarkaudet eroavat jonkin verran kaupungissa tehdyistä varkauksista.- Myös maaseudulla varastetaan pyöriä, mutta se näkyy tilastossa harvinaisempana. Mökkimurtojen yhteydessä katoaa muun tavaran lisäksi myös polkupyöriä, varsinkin jos ne ovat yhtään arvokkaampia, toteaa LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluiden kehityspäällikkö Antti Määttänen.- Maaseudulla varkauteen tarvitaan yleensä pakettiauto tai vastaava, kun kaupungissa pyörän voi ajaa helposti piiloon, kun lukko on murrettu.Pyörävarkauksia voi vaikeuttaa omalla huolellisuudellaSanonnan mukaan tilaisuus tekee usein varkaan. Samoin lukitsematon polkupyörä tarjoaa aina tarvittavan tilaisuuden. Moni polkupyörävarkaus tapahtuu yöaikaan, kun esimerkiksi kävelymatka ravintolasta kotiin alkaa tuntua pitkältä.Pyörän lukitseminen torjuukin hyvin pyörävarkauksia. Tämä yksinkertainen niksi on varsin hyvin myös suomalaisten tiedossa, sillä tutkimukseen vastanneista 72 prosenttia kertoi lukitsevansa polkupyöränsä aina käytön ulkopuolella.Edes lukitseminenkaan ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö pyörä voisi lähteä pitkäkyntisen matkaan. Mitä arvokkaampi polkupyörä on, sitä todennäköisemmin se lähtee luvattomille teille myös lukittuna.Kyselytutkimukseen vastanneista neljä prosenttia kertoi säilyttävänsä polkupyörää aina oman kotinsa sisätiloissa varkauksien estämiseksi. Moni kokee esimerkiksi taloyhtiön polkupyörävarastot riittämättöminä turvalliseen säilytykseen.- On toivottavaa, että taloyhtiöt ja rakennusliikkeet vastaisivat tähän. Varsinkin uudisrakentamisessa olisi tämän suhteen paljon parannettavaa, Määttänen kertoo.Määttäsen mukaan polkupyörävarastossa tulisi olla kiinteät telineet, joihin pyörät voidaan rungosta lukita. Hyvä pyöräsuoja kuitenkin maksaa usein itsensä takaisin, sillä siitä voi tulla asunnon valinnan yksi peruste.Nykyaikaisten sähköpyörien kohdalla Määttänen muistuttaa myös paloturvallisuudesta. Varastoinnissa on varmistettava turvalliset latausmahdollisuudet, ja tila on syytä varustaa palovaroittimella.Lukitsemisen ja säilytyspaikan lisäksi pyörävarkauksia voi estää sillä, ettei jätä polkupyörään kiinni ylimääräistä irtaimistoa.- Kaikki helposti irrotettavat varusteet on syytä ottaa mukaan, kun pyörä pysäköidään, Määttänen muistuttaa.LähiTapiola esittää varkauksien estämiseen myös polkupyörärekisteriä, joka toimisi autorekisterijärjestelmän tavoin. Rekisterin avulla pyörän alkuperä olisi aina mahdollista selvittää rekisterinumerolla, mikä vaikeuttaisi varastetun tavaran myyntiä.Aiheuttaako suuri kysyntä pyörävarkauksia?Koronapandemia on muuttanut myös pyöräilyä Suomessa. Etätöihin siirtyminen on saanut monet innostumaan enemmän pyöräilystä, ja mm. sähköpyöriin liittyvä trendi on lisännyt polkupyöräkauppaa.Pandemian ensimmäinen vuosi 2020 olikin varsin villiä aikaa myös polkupyörävarkauksien osalta, sillä varkaudet lähtivät nopeaan nousuun. Ilmiö oli kuitenkin vain väliaikaista, sillä vuonna 2021 polkupyörävarkaudet painuivat pandemiaa edeltävälle tasolle.Kaikkien motiivi polkupyörävarkauksiin ei liity pelkkään yöllisen kotimatkan nopeuttamiseen, vaan moni hakee varkauksista myös taloudellista hyötyä. Vuoden 2020 tilastohuippu saattaakin liittyä polkupyöräilyn nopeasti kasvaneeseen suosioon, sekä samaan aikaan vaivanneet maailmankaupan hidastuminen sekä toimitusvaikeudet vaikeuttivat pyörien myyntiä.- Varastettujen pyörien markkinat eivät toimi ilman ostajia, joten kysynnän kasvu on mielestäni varteenotettava selittäjä, Määttänen pohtii.Teksti: Rikhard Wacker Lähde: LähiTapiola Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Yleinen Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”