20.10.2023 Uutinen Autoliiton latausverkko tihenee – uusimpia Tornio, Ranua, Hollola ja Mynämäki Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Tavoitteemme on avata latausasemat loppuvuoden aikana Keminmaalle, Porvooseen, Turun Messukeskukseen, Vammalan torille, Tervakoskelle, Hämeenlinnan moottoritien levähdysalueelle Nurmijärvellä ja Kiteelle Pajarinhoviin.” Autoliiton sähköautojen ja muidenkin ladattavien autojen käyttöön tarkoitettu latausverkosto ympäri Suomen tihenee rivakasti. Uusimmat AL-latauspaikat on avattu Tornion keskustaan, Ranuan eläinpuistoon ja resortiin, Hämeenkosken kartanoon Hollollaan sekä Tuomaksen tuvan yhteyteen Mynämäelle. AL-lataus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala kertoo, että Autoliiton tavoitteena on noin 20 latausaseman verkosto kuluvan vuoden loppuun mennessä. – Tavoitteemme on avata latausasemat loppuvuoden aikana Keminmaalle, Porvooseen, Turun Messukeskukseen, Vammalan torille, Tervakoskelle, Hämeenlinnan moottoritien levähdysalueelle Nurmijärvellä ja Kiteelle Pajarinhoviin, Rajala listaa. Hän kertoo, että jos vuoden loppuun mennessä saadaan avatuksi kaksikymmentä latausasemaa, tarkoittaisi se 64 pikalatauspistettä ja 16 hidaslatauspistettä. – Latausverkostossamme on 46 pikalatauspistettä, jotka ovat maksimiteholtaan 100 kWh. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensi vuosi tuo lisää paikkoja Rajala arvioi, että ensi vuoden aikana Autoliiton latausasemien määrä kasvaa ”vähintään noin kymmenellä”. Latausaseman rakentamisprojekti on Rajalan mukaan yllättävän vaativa savotta, koska siihen osallistuu niin monta eri osapuolta, jolloin lupien, toimitusten ja aikataulujen yhteensovittamisessa on työtä. Millä perustein latauspaikat valikoituvat? – Latausverkostomme sijaintityyppejä on useita. Olemme jo nyt suhteellisen monen pienemmän kaupungin keskustassa, joista esimerkkeinä ovat Forssa, Porvoo ja Iisalmi. Osa latauspaikoista destinaatiokohteita kuten Ranua Zoo tai Turun messukeskus. Rajala lisää, että osa latauspaikoista sijaitsee kauppojen yhteydessä kuten Oulussa ja Keminmaalla Tokmannin tontilla. Ja osa latauspaikoista sijaitsee keskeisten liikenneväylien varrella, joita ovat Hämeenlinnan moottoritie ja Nurmijärvi. Mobiliaan sähköautojen latauspiste Auton ja tien museo Mobilia Kangasalla on nyt myös sähköautoystävällinen vierailupaikka. Mobiliassa on syksyn aikana otettu käyttöön Autoliiton latauspiste. Mobilian latauspiste on osa Autoliiton latausverkostoa ja samalla myös osa Powered By Virta -verkostoa. Kaikki sähköautoilijat voivat hyödyntää latauspistettä Virran sovellusta käyttämällä. Autoliiton e-jäsenet saavat alennuksen lataamisesta. Mobilian latauspiste tarkoittaa kotimaisen Kempowerin 50 kW:n pikalatauslaitetta, jossa on kaksi EU-standardin mukaista CCS Combo -latauspistoketta. Autoliitto ja Mobilia ovat tehneet jo pitkään monenlaista yhteistyötä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Edullisempaa latausta jäsenille Mitä etuja sähköautoilija saa lataamisessa, jos on Autoliton jäsen? – Autoliiton e-jäsenet eli sähköautoilijajäsenet saavat latausetua Autoliiton latausasemilla 5 snt/kWh eli lähes 17 prosenttia normaalista lataushinnastamme. Latausetuja saa myös yhteistyökumppanimme Eltonin mobiiliaplikaatiolla ladattaessa, Rajala kertoo. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Autoliitto, Mobilia a:4:{i:0;s:6:"138863";i:1;s:6:"143357";i:2;s:6:"130867";i:3;s:6:"109241";} Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?