Autot keskiössä Matti Röngän kirjassa, josta voi tulla keräilyharvinaisuus

Automiesten kylä on Matti Röngän pienoisromaani, joka kertoo Suomesta ja sen muuttumisesta pitkälti autojen ja niihin liittyvien tarinoiden kautta –huumorilla ja nostalgialla höystettynä.

Kaikelle kansalle tuttu tv-kasvo, Yleisradion toimittaja ja uutistenlukija Matti Rönkä on monelle tuttu myös kirjailijana. Kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista kiitelty kirjailija on elokuvakankaaltakin tutun Viktor Kärppä -hahmon luoja.

Rönkä on myös armoitettu automies, joka muistaa ällistyttävällä tarkkuudella elämänsä autot, lukuisine vikoineen ja elämyksellisine ominaisuuksineen – rekisteritunnuksia myöten. Autot käyvät tutuiksi, sattumukset mausteiksi ja – ainakin jälkikäteen naurattavat – autoilukommellukset todeksi Röngän uuden Automiesten kylä – pienoisromaanin sivuilla.

Röngän kirja kuljettaa lukijaansa auto autolta 1950-luvun vähäväkisestä Suomesta nykyiseen vaurauteen – nostalgisia väreitä kaihtamatta.

Muistoja, tarinoita ja yhteiskunnallisten muutosten havaintoja vievät eteenpäin autot, jotka ovat paitsi kulkupelejä myös oman aikansa kuvajaisia, jopa haluttuja vaurauden ikoneja: kuplia, Moskvitsheja, Pobedoja, Volgia, Fiateja, Morris Minoreita, Ford Consuleita, Saab ysikutosia, Skodia, Wartburgeja, Datsun Cherryjä, pappa-Volvoja, Toyota Crowneja, Renaulteja, Volkswageneita, ässä-Mersuja, Citroen Berlingoja, neliveto-Audeja ja madallettuja Bemareita – hyötyautoja unohtamatta.

Koko kirjan motoksi käy hyvin sen loppupuolen pohdinta.

”Autoista puhuminen ja kirjoittaminen on vähän kuin tupakanpoltto. Se maistuisi nautinnolliselta, mutta on väärin, tässä ajassa ja tulevaisuudessakin. Mutta muistot ja tunteet eivät koskaan ole vääriä.”

Mikä on kirjoittajan unelma-auto?

Mutta mikä on kirjoittajan oma unelma-auto? Auto, jonka hankintahinnasta tai käyttökuluista ei tarvitsisi välittää.

– Unelma-auto...Kyllä tunnejärki tässä painaa niin, että maastokelpoinen herrasmaasturi on minulle paras, unessa ja hereillä. Kenties Range tai Mersu; en ole uutuuksia kokeillut. Ja kyllä minua hävettäisi ajaa kalliilla autolla. Vanha maasturini on itseasiassa aika unelmallinen, pohtii Rönkä.

Sinulla on autoihin mitä ilmeisimmin vahva tunneside, muistathan elämäsi autot uskomattoman tarkasti, kyse ei ole siis vain kulkuvälineestä vaan jostain enemmän?

– Koetan olla valveutunut ja edistyksellinen ihminen, mutta kyllä auto on muutakin kuin kulkuväline. Auton hankinta perustellaan järkisyillä, mutta kyllä iso osa on tunteellakin.

Voisitko kuvitella itsesi sähköautoilijaksi?

– Harkitsen jo kovasti hybridiä. Kunhan kehittyneitä akkuversioita ehtii käytettyjen markkinoille, siirryn osa- tai täyssähköön, Rönkä paljastaa.

Oletko kotimaan automatkailija? Jos olet, mikä on lempireittisi, jonka taittaminen on jopa elämyksellistä?

– Ajan mielelläni kotimaan reittejä. Viitostie on rauhoittava reitti koti-Suomeen. Mutta usein ajan Savonlinnaan, ja sieltä Enonkosken tai Savonrannan kautta Outokumpuun. Kauneinta Suomea – ja omaa maisemaa.

Tarkasti ja arvostaen

Rönkä suhtautuu kirjassaan autoihin tarkasti havainnoiden ja arvostaen, kunkin automallin syvintä sisintä lähestyen:

”Mutta Toyota Crown oli jotain ihan uutta. Japanilainen. Hienon, jopa ylellisen oloinen. Siinä oli sinisävyiset tekstiilimatot, ovissa ja penkeissä samaa väriä välkehtivät kangasverhoukset. Takanakin oli savukkeensytytin. Toyotaa käytiin ihmettelemässä, sen siistiä ja tarkkaa työtä, tasaisesti käyvää konetta ja hyvin istuvia ovia, täsmällisesti kiinni napsahtavaa konepeltiä ja takaluukun kantta.”

Ässä-Mersu viehätti…

Mainio on myös kertomus omasta autosta, vuosimalin 1987 ässä-Mersusta ilman tyyppikilpeä.

”Niinpä takaluukussa ei lukenut 260 SE, josta olisi voinut päätellä, että autossa oli vain 2,6-litrainen moottori. Päältäpäin Mersu olisi voinut olla vaikka 500-sarjaa. Moni harrastaja nimittää näitä Ässiä ´viimeisiksi käsintehdyiksi Mersuiksi´, ja tarkoittaa tämän kehuksi. Autossa olikin hillitty laadun tuntu - -.”

Rönkää viehätti autossa sen vankka rakenne, joka antoi juhlavat kyydit.

”Ja koska moottori oli mallisarjan pienin, ei se kohtuuttomia edes kuluttanut.”

…Landrover oli murheenkryyni

Rönkä muistelee herrasmaasturi Landrover Freelanderia kaksijakoisesti: auto oli toisaalta tyylikäs herrasmaasturi, mutta tyyppivikainen.

”Landroverissa oli brittieleganssia ja jatkuvan nelivedon mukana samalla työkoneen rouheutta. Tiesin, että tyyppivikana moottori poltti helposti kannentiivisteen”, Rönkä kirjoittaa.

Aluksi yhteiselo oli auvoista: kuormat kulkivat kevyesti ja istuimetkin olivat mukavat. Uskaltautuipa mies retkeilemään autolla Venäjän Karjalan syrjäteilläkin.

”Jossain vaiheessa kone antoi merkkiä ongelmista. Se saattoi purskauttaa höyryjä ulos niin kuin neste ei kiertäisi kunnolla ja jossain kohtaa järjestelmää lämpö nousisi liikaa. Letkuja tunnustelemalla kierto tuntui kuitenkin toimivan. Pahat ennusmerkit ja pelot kuitenkin toteutuivat.”

Jätetään loppu autotarinasta lukijan selvitettäväksi.

Nykymeno liikenteessä hirvittää

Rönkä kertoo olevansa varuillaan liikenteessä. Hän kertoo tarkkailevansa taustapeilistä kännykkään puhuvia nuoria, jotka uhkaavat tömäyttää takapuskuriin. Sanantaitaja asettelee ennakkoluulonsa näytille komeasti ja niille myös naureskellen.

”Kohtuuttomasti madallettu vanha BMW ja liian leveät renkaat – ilmiselvästi kuski on amis-kaveri, lattalippainen lakki päässään. Vanha Nissan Micra Citymarketin parkkipaikalla. Varaudun että täti peruuttaa eteeni. Lumituiskussa ohitteleva neliveto-Audi taas on työsuhdeautoilija, joka ei ymmärrä fysiikan lakeja.”

Ja heti seuraavassa Rönkä vetää maton jalkojen alta kaikilta mielensäpahoittajilta.

”Moni nuori ajaa huolellisesti ja jopa sääntöjen mukaan. Maalaiset pärjäävät kaupunkiliikenteessä. Ammattikoululaisilla voi olla ihan järkeviä autoja, ja vanhat rouvat kolaroivat harvoin. Oikeita Audi-miehiä en taida edes tuntea. Mutta kuvitella osaan.”

Sehän se on kirjailijan oikeus ja velvollisuus: kuvitella.

Teksti: Marko Jokela Henkilökuva Liisa Valonen Lähde: Matti Rönkä: Automiesten kylä, Kirjamedia Oy / Kirjakauppaliitto, 2022