17.4.2022 Ajoneuvot EU asetti uusia pakotteita Venäjää vastaan – vaikutukset dramaattisia Nokian Renkaiden liiketoimintaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nokian Renkaat valmistaa 80 prosenttia henkilöautojen renkaista Venäjällä. EU on asettanut uusia pakotteita Venäjää vastaan. Pakotteet vaikuttavat rajusti Nokian Renkaiden liiketoimintaan. Uusilla pakotteilla on merkittävä vaikutus renkaita Venäjällä ja EU:ssa, erityisesti Keski-Euroopan alueella, yhtiö kertoo tiedotteessaan.Nokian Renkaat Oyj kertoo, että Venäjä muodosti vuonna 2021 noin 20 prosenttia yhtiön liikevaihdosta ja 80 prosenttia yhtiön henkilöautorenkaista valmistetaan Venäjällä.Muun muassa raaka-aineiden saatavuus sekä niiden logistiikka vaikuttavat merkittävästi Nokian Renkaiden tuotantoon Venäjällä. Yhtiön Venäjällä valmistettujen renkaiden raaka-aineista noin puolet tuotiin Venäjälle maan rajojen ulkopuolelta.Ukrainan sodan myötä Nokian Renkaat vauhdittaa suunnitelmiaan uusista tuotantoon liittyvistä investoinneista Euroopassa. Yhtiö jatkaa tuotantokapasiteetin kasvattamista tehtaillaan Suomessa ja Yhdysvalloissa Daytonissa. Yhtiön suunnitelmissa on, että Pohjoismaissa myytävät renkaat valmistettaisi tulevaisuudessa Suomessa Nokialla ja Yhdysvalloissa myytävät renkaat sekä Daytonissa että Nokialla.Nokian Renkaiden raskaan kaluston renkaiden liiketoimintaan EU:n uudet toimet eivät vaikuta, sillä kaikki raskaan kaluston renkaat valmistetaan Suomessa. Yhtiö on myös lopettanut raskaan kaluston renkaiden viennin Venäjälle jo aiemmin. Nokian Renkaat kertoo myös tiedotteessaan, että se ei ole koskaan myynyt renkaita Venäjän armeijalle eikä Venäjän valtio ole muutenkaan ollut Nokian Renkaiden asiakas.Lähde: Nokian Renkaat OyjMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää