4.9.2023 Ajoneuvot Fiskerin uudet sähköautot: joko nyt? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Muistatteko vielä Fisker Karman? Ja sen isän, tanskalaisen muotoilijan Henrik Fiskerin? Hän tekee paluuta lupaamalla valmistaa maailman ympäristöystävällisimpiä sähköautoja. Motorworld, München. IAA-näyttelyä edeltävä sunnuntai-ilta. Henrik Fisker on lentänyt paikalle kodistaan Kaliforniasta, ja mukanaan hänellä on kolme sähköautoa, joiden pitäisi tulla myyntiin kahden vuoden kuluttua syksyllä 2025. Lisäksi esillä on yksi auto, joka on jo myynnissä. Henrik laukoo lavalla anekdootteja siitä, miten hän aloitti uransa täällä Münchenissä vuonna 1989, ja itse asiassa juuri sähköauton parissa. Kyseessä oli BMW E1 -konsepti, jota juuri kukaan ei taida muistaa. Sen jälkeen hän oli mukana hiomassa BMW Z07-konseptia, josta tuli myöhemmin Z8. Erilaisten vaiheiden jälkeen Aston Martinilla sekä oman yrityksensä Fisker Coachbuilding jälkeen hän oli mukana luomassa myös Tesla Model Ässän ensimmäisiä luonnoksia vuonna 2007. Ja jos muistatte Artega GT:n, siinäkin hänellä oli sormensa pelissä. Ja sitten olikin surullisen kuuluisan Karman vuoro. Kyllä, Henrik on ollut monessa mukana. Henrik puhuu siitä, miten autoala on yhä hänen unelmansa ja intohimonsa. Ja tietysti hän puhuu myös siitä, miten sähköautoilu on suurin muutos ihmisten liikkumisessa sen jälkeen, kun ihmiset siirtyivät hevosten selästä auton rattiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ocean Ocean on se auto, joka on jo myynnissä. Se on 4,78 metriä pitkä crossover, josta Fisker muistaa mainita, että sen sisällä on käytetty 50 kiloa kierrätettyä muovia – valtaosin valtameristä ongittuja pulloja. Siitä tulee auton nimikin. Auto näyttää ihan hyvältä, onhan Henrik muotoilija. Ohjaamon laatuvaikutelma ei ole kummoinen, mitä ei tietysti voi olettaakaan. Kojelauta on pelkistetty, ja keskellä on Teslan ja Volvojen tapaan iso kosketusnäyttö. Ohjaamosta löytyy kuitenkin hauskoja piirteitä, kuten keskikonsolista esiin taitettava lentokonepöytä sekä hansikaslokeron paikalta esiin vedettävä pieni tarjotinpöytä. Auto on siis selvästi suunniteltu liikkuvaksi toimistoksi, jossa on helppo tehdä töitä myös sinä aikana, kun auto on kiinni latausasemalla. Perusversiossa on yksi sähkömoottori, ja se on takavetoinen. Tuplamoottorein auto muuttuu nelivetoiseksi. Tekniikkaa on haalittu sieltä täältä, ja autot kasataan Itävallassa Magna Steyrin tehtaalla. USA:ssa Oceanin hinnat alkavat 37 499 dollarista ja Euroopassa noin 43 000 eurosta. Tosin varsinaiset myyntimallit ovat selvästi kalliimpia. Myyntiä ollaan aloittelemassa Euroopassa Itävallassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Norjassa, Ruotsissa ja Englannissa. Alaska Alaska on keskikoinen avolava, joka on kasattu jatkokehitelmälle Oceanin alustasta. Akustoja on Oceanin tapaan kahden kokoisia, joko 75 tai 113 kWh, eli toimintamatkaa on luvassa parhaimmillaan yli 500 kilometriä. Oceanin tavoin Alaskassa on hauskoja erikoispiirteitä, joilla Fisker toivoo tietysti hurmaavansa asiakkaita ja löytävänsä asiakkaaksi ostajia, jotka ennen kaikkea haluavat kokeilla jotain uutta. Alaskan pitäisi tulla myyntiin syksyllä 2025, ja sen hinnaksi Saksassa on ilmoitettu 49 900 euroa. Laatuvaikutelma auton sisällä on samaa tasoa Oceanin kanssa. Pear Pear on kompakti noin 4,5 metriä pitkä crossover, josta kaavaillaan varsinaista myyntimallia. Jos ja kun senkin myynti alkaa Euroopassa vuoden 2025 syyskuussa, hinnan pitäisi olla Saksassa 32 900 euroa. Pear on vielä selvemmin konsepti kuin Alaska ja Ocean, ja auton sisälle ei ole asiaa. Päärynän alla on Fiskerin oma SLV-1 alusta. Autojen valmistuksessa on tarkoitus käyttää uusia valmistusteknologioita, joiden avulla vähennetään mm. teräksen käyttöä. Valmistushiilijalanjäljen pitäisi siis olla pienen. Akkukokoja on kaksi, ja toimintamatkaa luvataan joko 320 tai 560 kilometriä. Myös osia on tarkoitus käyttää selvästi vähemmän kuin autoissa yleensä – Fiskerin mukaan noin kolmannes vähemmän kuin muissa sähköautoissa. Kova lupaus. Se selittäisi ainakin osittain auton houkuttelevasta hinnasta. Myös auton käyttöjärjestelmä on Fiskerin mukaan sen omaa tuotantoa. Ja jippoja löytyy Pearistakin. Takalasi laskee takaluukun sisään, ja itse takaluukku laskeutuu vielä sekin piiloon auton sisälle. Näin takaluukkua ei kolhi mihinkään, parkkihalleissa ja Euroopan ahtaissa kaupungeissa kun ei ole tunnetusti paljon tilaa. Lisäksi Pear on haluttaessa kuusipaikkainen, kun edessä voi istua kolme. Katolla on vielä aurinkopaneelit lataamassa ilmaista sähköä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rōnin Ja sitten meillä on Rōnin, jossa tiivistyy Henrikin rakkaus autoihin – erityisesti nopeisiin ja näyttäviin sellaisiin. Auton muodoissa ei varsinaisesti ole mitään uutta, jotkun näkevät siinä myös samoja piirteitä kuin aikoinaan Karmassa. Muiden mallien tapaan myös Rōninissa on omat erikoispiirteensä. Se on neliovinen ja viisipaikkainen kovakattoinen avoauto. Sellaista ei löydy sähköisenä keneltäkään muulta. Ohjaamon luvataan olevan ylellisen, mutta auton sisälle ei saa kurkistaa. Toimintamatkaa pitäisi olla yli 1000 kilometriä. Autolla voi siis kruisailla Alppien yli ilman huolta matkan loppumisesta kesken tai siitä, missä odottaa seuraava latauspiste. Kolmen sähkömoottorin voimin suorituskyvyn pitäisi olla huima, satasen vauhtiin ennätetään kahdessa sekunnissa. Huippunopeuttakin löytyy riittävästi eli 275 km/h. Autot valmistetaan käsin, ja niitä tehdään vain 999 auton erikoissarja. Ilmoitettu hinta on 425 500 euroa. Varauskirjat ovat avoinna, ja 2000 dollarin etumaksuja otetaan vastaan… Teksti ja kuvat: Vesa Eskola Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” 15.7.2024 Ajoneuvot Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa 14.7.2024 Ajoneuvot Tämä perä kuuluu Audi A5 Avantille – myös sähköinen A6 E-Tron sekä uusi Q5 mahtuvat aivan lähiaikojen uutuuskalenteriin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan