Hiljennytään Verdunissa: sota, jonka piti lopettaa kaikki sodat

Kaikki sodat lopettava sota. Näin ajatteli Maailmojen sodan kirjoittanut H. G. Wells heti ensimmäisen maailmansodan puhjettua. Mietteen ymmärtää, sillä moderni tekniikka mahdollisti ihmisten tappamisen tehokkaammin kuin koskaan ennen. Tämä konkretisoituu hyvin Verdunin suurimman sotilashautausmaan ristirivistöjä katsellessa.

Verdunin taistelu oli raaka ja verinen. Helmikuusta joulukuuhun vuonna 1916 ja varsin kompaktilla alueella käydyissä taisteluissa kaatui yhteensä noin 700 000 sotilasta. Tämän lisäksi lähes puoli miljoonaa haavoittui. Se tekee Verdunista ensimmäisen maailmansodan toiseksi verisimmän taistelun Sommen taistelun jälkeen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muistomerkkejä laajalla alueella

Koska Verdunin taistelu oli paitsi verinen myös erittäin suuri tykistötaistelu, Verdunin alue tuhoutui periaatteessa kokonaan. Useampaa tuhottua kylää ei myöskään koskaan rakennettu uudelleen – osittain, koska maa oli täynnä ruumiiden jäännöksiä, räjähtämättömiä ammuksia sekä myös taistelussa käytettyjen myrkkykaasujen jäänteitä.

Sodan jälkeen alueelle istutettiin paljon metsää sekä muistomerkkejä. Näitä taistelun unohtumista estäviä patsaita ja rakennuksia löytyy kierrettäväksi useamman päivän ajaksi, jos joku haluaa perehtyä taistelujen kulkuun perinpohjaisesti. Nopeampi turnee onnistuu kuitenkin vain kahden merkittävimmän muistomerkin kautta.

Vaikuttavin kaikista muistomerkeistä on Douaumontin ossuaari eli luuhuone. Se on vuosina 1923–32 rakennettu pitkulainen rakennus, jonka 137 metriä pitkää ristikäytävää koristaa kaatuneiden ranskalaisten sotilaiden nimiä. Keskellä on pieni kappeli, ja sen juuresta nousee 46 metriä korkea torni, jonka huipulta avautuu näköala koko hautausmaan sekä ympäröivien taistelukenttien yli.

Pysäyttävin kohde löytyy kuitenkin kellarista, jonne on kasattu yli 130 000 tunnistamattoman ranskalaisen sekä saksalaisen sotilaan luut. Luita löytyy Verdunin ympäristöstä vielä yhä tänä päivänä.

Ossuaarin yhteydessä olevan suuren sotilashautausmaaan loivaan rinteeseen on kaivettu 16 142 hautaa. Valkoiset ristirivistöt näyttävät jatkuvan loputtomiin.

Mémorial de Verdun

Toinen pakollinen käyntikohde on taisteluista kertova museo. Se avaa tarkemmin taistelujen kulkua niin valokuvien, elokuvien kuin nykyään myös virtuaalitodellisuuden avulla.

Nähtävillä on myös runsaasti erilaista esineistöä aina sotilaiden varusteista ja aseista erilaisiin puhdetöihin. Etenkin vanhat valokuvat pysäyttävät. Myös taisteluissa käytettyjä aseita on esillä runsaasti.

Kuten sotamuseoissa yleensäkin, ainakin minulle tulee niissä kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta museot esittelevät hyvin konkreettisesti sodan kauheuksia, mutta samalla ne tekevät myös sodassa taistelleista sankareita.

Mietin etenkin tätä katsellessani Verdunin taistelujen aikaista sairaspetiä osana kenttäsairaalaa. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään sankarillista, kun sänkyyn sidotun sotilaan raajaa on amputoitu tykistökeskityksen jäljiltä.

Sotilaan henki oli ensimmäisessä maailmansodassa halpa. Aseteknologia teki ihmisten tappamisesta jo äärimmäisen tehokasta, mutta taisteluja käytiin silti vielä vanhan kaavaan mukaan laajoina rynnäkköinä. Etenkään yläluokkaiset upseerit eivät juuri yksittäisten sotilaiden henkeä arvostaneet.

Eivät sodat sitten loppuneet

H. G. Wellsin sinänsä jalosta mietelauseesta on tullut sittemmin hyvinkin ironisesti käytetty tokaisu. Tämä on enemmän kuin ymmärrettävää, sillä ensimmäinen maailmansota ei todellakaan lopettanut kaikkia sotia – päinvastoin, se toimi rakennuspohjana vieläkin verisemmälle toiselle maailmansodalle.