Huutokauppahelmet – Talbot-Lago T150-CC SS Coupe sopii gangsterille ja kilpakuskille

Vesipisaracoupé kilpahistorialla Le Mansista? Talbot-Lago T150-CC SS Teardrop Coupé by Figoni et Falaschi on todellakin ainutlaatuinen autoyksilö.

Maailmansodat ovat muuttaneet paljon ympäröivästä yhteiskunnasta, ja vaikka autoteollisuus halusi 1940-luvulla jatkaa siitä mihin 1930-luvulla oltiin jääty, eivät asiat olleet niin kuin ennen. 1930-luvulla art decon alasuuntauksena erityisesti autoihin vaikuttanut vesipisaramainen streamline moderne kyllä kantoi vielä toisen maailmansodan yli, mutta villeimmat luomukset ja koripajojen loisteliaimmat työnäytteet jäivät edeltävälle ajalle.

Samaan aikaan uutta virtaa hakenut Talbot ymmärsi, että suorituskyvyn esittely onnistuu parhaiten moottoriurheilun avulla. Autotehdasta luotsannut Anthony Lago antoi pääinsinööri Walter Becchialle tehtäväksi luoda yhtiön 3-litraisesta T150-moottorista kilpaversion. Pitkäiskuinen moottori väänsikin hyvin jo kierrosten keskialueella. Kun auto sai vielä uuden alustan, C niin kuin Corse, sekä tästä vielä lyhennetyn Super Sports -version, oltiin Talbot-Lagolla valmiita kilpaestraadeille. Auton roadster-mallit olivatkin huomattavan kilpailukykyisiä kaudella 1936.

Lago oli tutustunut hiljattain Giuseppe Figoniin, jonka koripaja rakensi roadstereiden upeat avokorit. Lagon kiinnostuttua streamline moderne -tyylisen coupen rakentamisesta oli Figoni et Falaschi luonnollisin vaihtoehto. Figoni nautti vapaista käsistä toteuttaa upeaa muotokieltä ilman merkittäviä rajoituksia. Yhteensä 16 coupesta viisi ensimmäistä oli ns. Jeancart-versioita, jotka esiteltiin 1937 Pariisin autonäyttelyssä nimellä "Goutte d'Eau", vesipisara. Loput 11 autosta toteutettiin vieläkin virtaviivaisempina fastback-versioina, jotka esiteltiin New Yorkin autonäyttelyssä vielä samana vuonna.

Näistä 11 "New York coupesta" yksi varusteltiin kilpakäyttöön.

1938 Talbot-Lago T150C SS Teardrop Coupe by Figoni et Falaschi

Toiseksi viimeinen New York -autoista oli korinumero 90117, jonka tilasi Philippe Régnier de Massa. Auto varusteltiin alusta asti kilpailukäyttöä ajatellen. Varusteisiin kuuluivat lisävalot, 250 km/h -nopeusmittari, puolikuppipenkki kuskille, konetilan vahvikkeet, pitkän matkan bensiinitankki ja ulkoinen täyttö. Lisäksi auto oli kaksi tuumaa (5 cm) matalampi ja neljä tuumaa pidempi kuin muut autot, sillä autosta haluttiin vieläkin aerodynaamisempi. Avattava takaikkuna ja erikoinen sydänmallinen kattoluukku oli suunniteltu tuuletusta varten.

1938 auto saavutti kolmannen sijan Le Mansin 24 tunnin kilpailussa. Tästä innostuneena auto ilmoitettiin myös 1939 kilpailuun, jossa epäselvyydet auton ilmoittautumisessa hämmensivät tilannetta. Tuolloin tuloksena oli keskeytys, joko papereiden tai katkenneen venttiilijousen takia.

Toisessa maailmansodassa saksalaiset takavarikoivat auton 1942 ja se päätyi moottorittomana Berliiniin, jossa se jäi rautaesiriipun itäpuolelle. Tuon jälkeen auton tie on ollut polveileva kohti entisöintiä. 1995 auto päätyi Alankomaihin Automuseum Deventer of Joureen ja siihen löydettiin oikeanlainen 140 hevosvoiman moottori Britanniasta. Auton mukana tulee erillinen kilpakonepelti, jossa on aukot jäähdytysnesteen ja öljyn suodattimille.

Arviolta kolmen entisöintikierroksen jälkeen auto ilmestyi julkisuuteen 2007 ensimmäistä kertaa 68 vuoteen. 2010 Villa d'Estessä auto palkittiin Best of Show'lla.

Eli upean auton ainoa kilpaversio, joka on vielä kohtuullisen menestynyt ja tarinaan kuuluu värikkäitä maailmanhistoriallisia vaiheita? Jos sijoituksissa tai rahapeleissä lykästää isosti, voi Talbot-Lagoa tavoitella Montereyn autoviikolla RM Sotheby'sin huutokaupasta. Hinta-arvio on tosin 9–11 miljoonaa dollaria, joten ihan arpavoitolla ei pääse käsiksi ehkä kaikkein upeimpaan vesipisara-autoon.

Lähde ja kuvat: RM Sotheby's Teksti: Aake Kinnunen