3.4.2023

Hyundai Sonata päivittyi rohkeasti – siellä missä sedaneita yhä arvostetaan

Hyundai Sonata on nyt entistäkin persoonallisemman näköinen, seuraten korealaisvalmistajan uusinta muotokieltä. Sonata yrittää pitää omalta osaltaan sedaneiden puolia siellä missä sitä vielä myydään, onhan kyseessä yksi kaikkien aikojen valmistetuimmista automallinimistä.

Nykyinen Hyundai Sonatan sukupolvi on järjestyksessään jo kahdeksas, ja mallinimenähän Sonatalla on korealaisvalmistajalle tärkeä ja perinteinen asema. Kahdeksannen polven Sonata on nyt neljä vuotta vanha, ja parhaillaan käynnissä olevassa Seoul Mobility Show'ssa siitä esiteltiin näyttävä päivitysversio.

Jo nykypolven alkuperäinen ilme oli erottuva, ja näkyvimpänä erikoispiirteenä siinä nähtiin konepellin päälle kaartuneet huomiovalot. Nyt Sonatassa nähdään Hyundain uusinta muotokieltä, vähintään yhtä tunnusomaisine piirteineen.

Hyundain kuvauksen mukaan "Seamless Horizon" -valojen tarkoitus on kuvata aamun ensi säteitä.

Puhdas linja konepeltiä pitkin aivan keulaan asti, hyvin alas sijoitetut ajovalot sekä koko auton leveydellä kulkevat "Seamless Horizon" -led-juovat edessä ja takana ovat sen kivijalkoja. Ennen Sonataa tätä tyyliä on nähty tila-auto Stariassa, isommassa Grandeur-sedanissa sekä suomalaisittainkin tutuksi käyvässä Kona-crossoverissa.

Ulos on tullut myös uusia vanne- ja värivaihtoehtoja, jotka näkyvät niin perusmalleissa kuin sporttisuuteen päin kallellaan olevassa N-Linessakin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sisätiloissa tuttua

Kuljettajan paikalla uudistuneessa Sonatassa avautuu jokseenkin samanlainen näkymä, kuin uudessa Konassa. Se sisältää uuden ratin sekä ohjauspylvääseen integroidun vaihteenvalitsimen sekä digitaalisen ilmeen kahdella toisiinsa yhdistetyllä 12,3-tuumaisella näytöllä. Uudistusten tavoitteena on ollut muun muassa lisätä tilaa keskikonsoliin, esimerkiksi sen älypuhelintelakkaa varten.

Hyundai kertoo parantaneensa myös sisätilojen ääni- ja värinäeristystä, aivan kuten se on kertonut Konassakin tapahtuneen.

Hyundai on kenties tähtäämässä Sonataa markkinoilla edelleen ylemmäs, sillä se pudotti sedanin moottorivalikoimasta pois ainakin Pohjois-Amerikassa pienimmän 1,6-litraisen vaihtoehdon, ja näin hinnat alkaen -mallissa on Grandeuristakin tuttu, peräti 195-hevosvoimainen 2,5-litrainen vapaastihengittävä bensiinimoottori. Samantehoinen hybridikin on tarjolla, samalla kun N-Line pitää lähes 300-heppaisen versionsa 2,5-litraisesta nelisylinterisestä.

Euroopassa Sonataa ei ole myyty vuoden 2010 jälkeen. Sen korvasi aikanaan i40 (2011 - 2019). Tällä hetkellä Hyundai ei tarjoa läntisessä Euroopassa yhtään perinteistä sedania.

Sonata menettää tilaa kahteen suuntaan

Vaikka Hyundai Sonata onkin persoonallinen hahmo keskikokoisten sedanien kentässä, ei se ole immuuni automaailman tämänhetkisille, voimakkaille kehityskuluille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka on Sonatan ydinmarkkina-aluetta, on sen kohdalla nähty lyhyessä ajassa melkoinen pudotus myyntiluvuissa.

Jos huippuvuosina, karkeasti 2010 - 2016, Sonataa myytiin siellä jopa reilusti yli 200 000 kappaletta vuodessa, oikeuttaen aivan kärkisijoihin koko henkilöautomyynnissä, ei esimerkiksi viime vuonna päästy kuin reiluun 50 000:een yksilöön. Sonatan ostajat karkaavat merkin sisällä sähköautoihin ja katumaastureihin, mikä ei tosin ole millään muotoa uutinen.

On huhuttu, että nykyinen sukupolvi jäisi mallihistorian viimeiseksi. Se ei olisi suinkaan ensimmäinen tapaus keskiluokkia edustavien sedanien maailmassa. Euroopassa kehityskulku on premiumvalmistajia lukuun ottamatta jo pitkällä, mutta sedaneistaan tunnetussa Pohjois-Amerikassakin esimerkiksi Ford on luopunut niistä jo kokonaan. Toisaalta Kaukoidässä sedaneilla näyttää menevän edelleen kohtuullisen hyvin.

Lähde ja kuvat: Hyundai Teksti: Benjamin Helander

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat