22.6.2023 Ajoneuvot Juha Kankkusen rakkaus Keniaan syttyi ensivisiitillä – vaikka matkaan on mahtunut tikkejä ja murtumia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uran ensimmäinen voitto vuonna 1985 sai Juha Kankkusen ihastumaan Kenian luontoon. Se on tuonut Kankkusen takaisin maahan lomamatkoille. Takavetoinen Toyota Celica Turbo oli eurooppalaisissa pikataivalralleissa auttamattomasti vanhentunut ja kilpailukyvytön, mutta Afrikan kestävyyttä vaativissa ralleissa koeteltu tekniikka oli yhä paikallaan.Sen, ja pitkän testijakson nimiin vannonut Toyota Team Europe ja tiimin nuori suojatti Juha Kankkunen selviytyivät monipäiväisestä koettelemuksesta kunnialla ja saattoivat kisan maalissa todeta voittaneensa 5167 kilometriä pitkän kisan heti ensi yrittämällä.- Kyllä se siitä lähti. Aika paljon olen onnistunut voittamaan ja tykännyt aina olla täällä. Kyse on kuitenkin erilaisesta kisasta kuin rallit Euroopassa, Kankkunen tunnelmoi.Rallien lisäksi Kankkunen perheineen on palannut Keniaan lomalle tasaisin väliajoin. Viimeisin isompi matka tapahtui reilut neljä vuotta sitten, kun Kankkunen täytti pyöreitä. Mukaan lähtivät myös pojat Tino ja Niko. Suunnaksi otettiin vanhan kilpakumppanin Mike Kirklandin maatila Nairobin kupeessa.- Tulimme porukalla synttäreitä viettämään. Mukana oli kavereita ja omat pojat. He olivat Keniassa ensi kertaa aivan pieninä, kun vietimme ikimuistoisia aikoja Mombasassa. Lupasin silloin, että sitten kun isä täyttää 60 vuotta, tulemme uudestaan. Molemmat muistivat vielä asian, joten kävimme safarilla eläimiä katsomassa ja Miken paikassa pojat kävivät kalassa. Ihan vain vapaa-aikaa vietimme.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyToyota menestyi Safari-rallissaSafari-ralli on ollut Toyotalle aina menestys. Kankkusen voitto oli vasta alkusoittoa, sillä vuonna 1993 tiimi nappasi neloisvoiton kisasta, ja toisti saman tempun viime vuonna Kalle Rovanperän johdolla.- Ensimmäisenä vuonna testasimme puolitoista kuukautta ja sen jälkeenkin olen ollut monta kertaa täällä. Kyllä niistä varmasti vuoden saa yhteensä.Kankkunen oli lennätetty Keniaan Toyotan vieraaksi, ennen kisaa tapahtuviin ajotehtäviin. Suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättävä muutos, joten mies pääsi nauttimaan maisemista ja kisatunnelmista rennoissa merkeissä.- Lähinnä PR-hommia oli nyt luvassa. Pääjohtaja vain oli niin kiireinen, ettei hän ehtinyt tulla tänne, joten minä jäin katselemaan rallin, kun täällä ollaan, eikä mikään kiire ole minnekään.Nykyisellään kisa sujutellaan Naivashan alueella, huomattavasti pienemmällä maantieteellisellä alueella kuin aidot Safari-rallit. Yhtäläisyyttä on yhä se, että ralli on ainakin teoriassa mahdollista voittaa nollakokemuksella, mikä tarkoittaisi tässä tapauksessa esimerkiksi ensimmäistä kertaa Safariin osallistuvan Esapekka Lapin voittoa.- Tämä on ollut aina aika erikoinen kisa. Alkuaikoina ajettiin pitkiä öitä. Jokainen ralli oli hieno, mutta ensimmäinen voitto täällä, ja yleensäkin, oli upea. Ei kukaan uskonut, että maanviljelijä Keski-Suomesta voi voittaa heti eka kerralla, kun vastassa oli maailman parhaimmat ja kokeneimmat kuljettajat.Tikkauksia ja murtumiaJuuri ennen rallin alkua 26 vuotta täyttänyt Kankkunen päätyi voitonjuhliin, jotka päättyivät tikkaukseen.- Mekaanikot heittivät minut altaaseen, mutta unohtivat, että heittivät minut lasten altaaseen, jossa on vain puoli metriä vettä. Muutama tikki siitä tuli.Myös uran rajuin ulosajo sijoittuu Keniaan. Ralli oli lähtenyt Kankkuselta hyvin liikkeelle vuonna 1994. Edellisvuoden voitto oli puolustettavana, mutta sitten tapahtui jotain. Kankkusen Toyota Celica sinkoutui rajuun pyörimiseen 180km/h vauhdista ja tuhoutui pahoin. Eikä kuljettajakaan säästynyt pelkällä säikähdyksellä.- Silloin ajettiin ilman kypäriä. Pieniä murtumia siitä tuli ja se oli ehkä kovimpia ulosajojani koko urallani. Onneksi niitä ei hirveän montaa sattunut, mutta se oli yksi kovimpia, mitä mulla on koskaan ollut, Kankkunen muistelee.Teksti, kuvat ja video: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle