20.3.2023 Ajoneuvot Kaksi Teslaa parkissa – ja niiden omistajat onnistuivat ottamaan toisten autot käyttöönsä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teslan omistaja onnistui ottamaan vahingossa käyttöönsä toisen Teslan omistajan auton. Ja päinvastoin. Kanadalaismiehen hämmästys oli suuri, kun hän huomasi, että hän ei ajakaan omalla Teslallaan, vaan toisen henkilön Teslalla. Mies oli siis vahingossa onnistunut ottamaan käyttöönsä toisen henkilön Tesla Model 3 -auton. Mies oli kiireissään ollut hakemassa lapsiaan koulusta ja avasi parkkipaikalla olevan Teslan ovet sovelluksella ja kurvasi sillä pois. Kanadalaismies huomasi auton tuulilasissa halkeaman, jota hän ei ollut aiemmin havainnut. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että auton latausjohto ei ollut normaalilla säilytyspaikallaan. Hän soitti tuulilasin halkeamasta myös vaimolleen, jonka mukaan sellaista ei heidän autossaan pitäisi olla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sai pian tekstiviestin Pian liikkeelle lähdön jälkeen kanadalaismies sai tekstiviestin, jossa häneltä kysyttiin, että ajaako hän Teslalla. Viestin lähettäjä kertoi myös ajavansa Teslalla, tosin väärällä Teslalla. Kanadalaismies pysähtyi autolla ja huomasi, että autossa, jolla hän ajoi, oli erilaiset vanteet kuin hänen omassa autossaan. Hän oli todellakin liikkellä väärällä autolla! Tämän jälkeen hän soitti tekstiviestin lähettäjälle ja he totesivat, että he olivat liikkeellä toistensa autoilla. Autot olivat samanväriset ja ne olivat sekoittuneet parkkipaikalla. Kanadalaismies kävi hakemassa lapsensa koulusta, jonka jälkeen hän tapasi henkilön, joka ajoi hänen autollaan. Tesla ei ole kommentoinut Teslan ovet voi avata Teslan puhelinsovelluksella. Tässä tapauksessa autojen omistajat olivat onnistuneet saamaan toistensa autojen ovet auki ja autot käyttöönsä. Kanadalaismiehen autoon avannut oli löytänyt hänen autostaan paperin, jossa oli puhelinnumero, johon hän ymmärsi soittaa ja sai oman autonsa käyttöön ottaneen miehen kiinni. Kanadalaismiehellä on myös tapauksesta videomateriaalia. Hän on ollut asiasta yhteydessä myös Teslaan, mutta Teslalta ei ole vastattu hänen yhteydenottoonsa. Myös Global News on yrittänyt saada Teslalta kommenttia asiaan, mutta Tesla ei ole asiaa kommentoinut. Lähteet Tivi, Global News, Jalopnik Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026