22.1.2024 Ajoneuvot Käytetty erikoisuus: Peugeot 205 1,1 3d – Niin pieni ettei isoa vikaa voi tulla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Olisiko edullinen perusauto ilman yhtään ylimääräistä sähköistä varustetta tai avustinta sopiva valinta arkikäyttöön? Pysäköintiavustin, kaistavahti, vireystilan valvonta, automaattinen hätäjarrutus, törmäyksen ennakointijärjestelmä… nykyisten henkilöautojen erilaisten ajoavustimien listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Elektroniset avustimet sekä helpottavat kuljettajan tehtäviä että ennen kaikkea lisäävät turvallisuutta. Mutta entäpä silloin, kun auto alkaa ikääntyä ja korjauskulut menevät suoraan kuluttajan omasta lompakosta? Silloin saattaa tulla mieleen, että yksinkertainen perusauto vailla hienouksia voisi olla moninverroin edullisempi vaihtoehto esimerkiksi perheen kakkosautoksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katse käytettyihin Uusien autojen joukosta ei juuri tällaista ”karvahattumallia” enää löydy, sillä edullisimmissakin automalleissa erilaiset avustimet ovat yleistyneet jo kovalla tahdilla. Siispä katse on suunnattava käytettyihin autoihin. Mitä iäkkäämpi, sen todennäköisemmin siitä puuttuvat sähköiset varusteet, jopa keskuslukitus ja sähkötoimiset ikkunat. Saksalaisten suosikki Peugeot 205 esiteltiin yleisölle vuoden 1983 helmikuussa. Auton suunnittelu oli alkanut jo vuonna 1977, jolloin se kantoi koodinimeä ”Projet M24”. Uuden Peugeotin pikkuauton oli tarkoitus uudistaa koko brändin imago ja nostaa Peugeotin markkinaosuus kokonaan uusille lukemille. Ja sen se todellakin teki, ja lopulta 205 oli tuotannossa vuodesta 1983 aina vuoteen 1999 asti. Kilpailu luokassa oli kovaa, sillä samoihin aikoihin esittelivät myös monet kilpailevat valmistajat omia uusia mallejaan tai mallisukupolviaan. Lähimpiä kilpailijoita olivat Volkswagen Polo, Opel Corsa, Ford Fiesta, Nissan Micra ja Fiat Uno. Myyntimäärien lisäksi Peugeotin voi katsoa onnistuneen loistavasti myös siinä mielessä, että jopa (länsi-)saksalaisen Auto Motor und Sport -lehden lukijaäänestyksessä 205 valittiin kolmena peräkkäisenä vuotena markkinoiden parhaaksi pikkuautoksi, siitä huolimatta että vastassa oli myös vahvoja saksalaisia kilpailijoita. Moottorivaihtoehtoja oli bensiinikäyttöisenä 1,0-litraisesta 1,9-litraiseen ja lisäksi 1,8 ja 1,9-litraiset, bensiinimoottoreista kehitetyt dieselit. Aivan aluksi markkinoille tuotiin viisioviset mallit, joiden mallimerkinnät alkoivat G-kirjaimella. Pian saatiin rinnalle myös kolmioviset mallit, joiden mallimerkinnän ensimmäinen kirjain oli X. Vuosien varrella 205:sta tehtiin markkinoita piristämään useita erikoismalleja, kuten Junior (1986), Rallye (1987), Look (1989), Style (1990) ja cabrioletin erikoismalli Roland Garros (1989). Erot perusmalleihin eivät välttämättä olleet suuria, lähinnä pieniä viilauksia ulkonäköön, sisustukseen tai varusteluun. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottoriurheilusta ja sporttimalleista lisäpotkua Monet pitävät 205:n muotojen suunnittelijana Pininfarinaa, mutta todellisuudessa tämän italialaisyrityksen käsialaa on vain CJ Cabriolet, joka oli tuohon aikaan markkinoiden edullisin avoauto. Markkinoinnin kannalta oleellista oli urheilullisten GTI-mallien mukaantulo valikoimiin. Vuonna 1984 tuotantoon tuli 1,6 GTI 105-hevosvoimaisena, ja myöhemmin moottorin teho kasvatettiin 115 hevosvoimaan. Pari vuotta myöhemmin moottoria muokattiin iskua pidentämällä, jolloin tuloksena oli 1,9 GTI ja 130 hevosvoimaa. Vielä selvästi suuremman boostin 205:n ja koko Peugeotin urheilulliseen imagoon toi B-ryhmän ralliautoksi kehitetty 205 Turbo 16, vaikka yhtäläisyydet putkirunkoisen ralliauton ja tuotantomallien välillä rajoittuivatkin ulkonäköön. Rallin MM-sarjaa sillä ehdittiin ajaa reilut pari vuotta ennen B-ryhmän kieltämistä kauden 1986 päätteeksi. Turbo 16:lla ajettiin MM-osakilpailuvoittoon 16 kertaa, joista yhtä lukuunottamatta kuljettajana oli suomalainen ratinkääntäjä: Ari Vatanen, Timo Salonen ja Juha Kankkunen. Peugeot voitti rallissa vuosina sekä 1985 että 1986 sekä valmistajien että kuljettajien maailmanmestaruudet (Timo Salonen 1985 ja Juha Kankkunen 1986). Todellinen karvahattumalli 205:n volyymimallit olivat kaukana B-ryhmän ralliautoista. Nyt myytävänä oleva Peugeot 205 on varustettu 1100-kuutioisella ja 59-hevosvoimaisella bensiinimoottorilla. Kolmiovisen yksilön mallimerkintä on XL 1,1 3d. Ikkunat saa veivata auki käsin, nopeusmittarin vieressä on kierroslukumittarin sijaan isokokoinen kello ja ilmanvaihtoa ja lämpötilaa säädetään kosketusnäytön sijaan kolmella pyöreällä vivulla. Vaihteisto on jo muodikkaasti viisipykäläinen, mutta luonnollisesti manuaalinen. Nykyautoihin verrattuna siis elektroniikkaa ja varusteita - ja siten myös potentiaalisia rikkoutuvia osia - on selvästi vähemmän. Tori.fi -sivustolla kaksnollavitosia on myynnissä yhteensä viisi kappaletta, joista tämä kuvien yksilö on selvästi siistein, mutta myös hinnakkain. Hintapyyntö on 2990 euroa ja matkamittarilukemaksi ilmoitetaan 183 000 kilometriä. Kaiken kaikkiaan auto vaikuttaa hyvin alkuperäiskuntoiselta, mikä on ehdottomasti valtti tämän ikäisissä autoissa. Varustukseen kuuluu mm. lohkolämmitin, kahdet renkaat tyyliin sopivasti peltivanteilla, penkin- ja takalasinlämmitin sekä alkuperäinen radio. Ostajalla on luvassa pikapuolin katsastusasemalla käynti, sillä nykyinen katsastus on voimassa 5. helmikuuta 2024 asti. Mikäli tällaista 34-vuotiasta autoa mielii päivittäiseksi käyttöautoksi, kannattaa huomioida auton ikä, joka saattaa tuoda mukanaan jo käytön tai käyttämättömyyden aiheuttamia vikoja tai muita korjaustarpeita. Teksti: Janne Huhtala; Kuvat: Tori Autot Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä – saatavilla Golfiin ja T-Rociin 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 26.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Harvinaiseksi käyvä, yksiomistajainen Citroën GSA -81 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 7.11.2026 Ajoneuvot Volkswagenin uusi täyshybridijärjestelmä on erikoinen tekniikaltaan, mikä tuntuu paikoin myös käytännössä - saatavilla Golfiin ja T-Rociin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Yleinen Royal Enfield julkisti ison adventuremallin – Himalayan 750 on kaunis ja edullinen 8.11.2026 Klassikko Kuin suomalainen Singer: Carrera Classicin CC2 on hyvällä maulla toteutettu Porsche-unelma 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori?