25.5.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Smart Roadster Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Smart Roadster on merkki saksalaisesta huumorintajusta. Kaksi ovea, takamoottori ja 890 kilogrammaa on resepti riemuun. Smart Roadster on erittäin mielenkiintoisella syntyhistorialla varustetun automerkin ehkä mielenkiintoisin tuote. Kaksiovinen turboahdettu takamoottoricoupé löytyy yleensä vain villeistä unelmista, mutta Smart Roadster on saavutettavissa oleva todellisuus. Tämä on lopputulos kun ranskalaiset, saksalaiset ja sveitsiläiset tekevät yhteistyötä. Smartin syntytarina on äärimmäisen mielenkiintoinen ja siitä riittää juttua omaan artikkeliin. Tällä kertaa hyppäämme Sveitsistä Saksaan ja Ranskaan yhdistyneen automerkin matkassa suoraan Roadsterin kyytiin. Smart halusi kehittää kaksipaikkaisen avoauton vanhojen brittisporttien hengessä, mutta merkille ominaisin piirtein. Ensimmäinen konsepti esiteltiin vuonna 1999 ja Smart Roadster oli valmis vuonna 2003. Vastaava tekniikka oli saatavilla kahdessa kuoressa, joista kuvassa Smart Roadster Coupé. Tarjolla oli välittömästi kaksi koriversiota. Tällä kertaa kiinnostaa Smart Roadster, mutta sen rinnalla oli myös hyvin hienovaraisesti eronnut Roadster Coupé. Myyntiin tullessaan noin 80-hevosvoimainen Roadster maksoi Saksassa alle 19 000 euroa. Myöhemmin tarjolle tuli myös sekä noin 60-hevosvoimainen versio, jonka sai Saksassa itselleen alle 15 000 eurolla että 100-hevosvoimaa tarjonnut Brabus noin 25 000 euron hintaan. Saksalainen huumorintaju jäi jälleen ymmärtämättä. Vain noin 43 000 yksilöä valmistettiin ja tuotannon loppuessa vuonna 2005 näistä 11 000 oli vielä myymättä. Suurimpana syynä taisi olla matalatehoiseen moottoriin yhdistetty viiveellä vaihtava robottivaihteisto. Vuosimallin 2004 Smart Roadster on myynnissä Turussa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Smart Roadster Vuosimallin 2004 Smart Roadster edustaa tällä kertaa juttusarjamme tähtenä. Juuri 200 000 kilometriä puhkonut yksilö on katsastettu 15.5. menestyksekkäästi. Auton huolloista ja hankinnoista kerrotaan enemmänkin. Tämän takavetoisen urheiluauton kolmisylinterinen turbomoottori sijaitsee takana. Sen päällä on pieni tavaratila. Juuri ennen katsastusta Smart on huollatettu. Renkaat on uusittu pareittain kahden edellisen vuoden aikana ja jakoketjukin vuonna 2018. Lisäksi mainitaan akun, laturin ja kuljettajan oven avauksen uusimiset tai korjaukset, mutta vioistakin myönnetään matkustajan puoleisen takalasin toimimattomuus. Kyseessä on kuitenkin takavetoinen urheiluauto, jonka moottori ja suorituskyky kiinnostaa – vaikka vaikuttavampaa ja ehkä tärkeämpää onkin auton alhainen 890 kilogramman omamassa. Voimanlähteenä on kolmisylinterinen rivimoottori, eli esimerkiksi kuusisylinterisen vastaiskumoottorin puolikas jos asiaa näin ajattelee, ja se tarkoittaa usein hieman nelisylinteristä luonteikkaampaa sointia. Tätä tosin vaimentaa Roadsterin tapauksessa turboahdin. Mutkateiden maestro omaa kaksoisvärityksen, jossa hallitsevaa mustaa koristaa hopeanharmaa. Äärimmäisen kevyt, vain noin 60 kilogrammaa painava, moottori on iskutilavuudeltaan vaivaiset 698 kuutiosenttimetriä. Tehoa se tarjoilee 81 hevosvoimaa ja vääntöä yli 100 newtonmetriä. Niin sanotulla robottivaihteistolla varustetun auton tulisi saavuttaa huippunopeus 175 kilometriä tunnissa, mutta Smart Roadster on kiistatta enemmän mutkien kuin suorien sankari. Tämä kyseinen Smart Roadster nauttii kaksoisvärityksestä, jossa musta hallitsee ja hopea toimii korostevärinä. Katto on irrotettavissa kauniita kesäpäiviä ajatellen, sillä eihän kyseessä muuten olisi oikea roadster. Vanteet taitavat kuulua alkuperäisvalikoimaan. Sisätilojen pääväritys on hyvin tumma valkoisia mittaristontaustoja lukuun ottamatta. Muodoissa on kuitenkin tyylikkäitä piirteitä. Sisätilojen puolella on hulluteltu ulkokuorta vähemmän, vaikka tämän yksilön tapauksessa molempien värimaailma on hillitty. Sisällä on runsaasti mustaa muovia, mutta monet muodot ovat kaikkein tylsimpiä perheautoja mielenkiintoisemmat. Tavaratiloja on kaksi kappaletta, mutta niistä erityisesti taaimmainen moottorin päällä sijaitseva on pienehkö. Smart Roadster taitaa täyttää autoluokan, jossa ei ole kilpailua. Takamoottoriset turboahdetut alle 1000 kilogrammaa painavat urheiluautot ovat harvassa, ja tässä hintaluokassa olemattomissa. Saksalainen huumori naurattaa takuuvarmasti takatukka hulmuten auringonlaskuun ajaessa. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 20.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Täyssähköinen Renault Fluence Z.E. vuodelta 2013 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Käytetyt autot Projekti: Kun Kuplan osia ei saa valmiina, ne tehdään itse 3D-tulostimella 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa