Kerran elämässä: Blue Train -luksusjunalla Pretoriasta Kapkaupunkiin

Kun maailma muuttuu yhä hektisemmäksi, joskus on kiva ottaa rennommin. Pitkässä junamatkassa on jotain rentouttavaa – etenkin jos matka hoituu viiden tähden hotellin veroisella tyylillä.

Etelä-Afrikka ja sen hallinnollinen pääkaupunki Pretoria hieman Johannesburgista pohjoiseen. Rautatieasema kuhisee aamuvarhaisella; taksit ja minibussit saapuvat yksi toisensa jälkeen oven eteen.

Matkustajien laukut puretaan kärryihin, ja valkoiset hansikkaat kädessään vastaanottovirkailijat rullaavat kärryt kohti aseman takana odottavaa junaa, jossa laukut viedään suoraan odottaviin makuuvaunuihin. Matkustajat siirtyvät ilmastoituun terminaaliin odottamaan junaan nousua. Valkohansikkaiset tarjoilijat tarjoavat kahvia ja teetä. Ja tämä ei ole muistelua siirtomaa-ajalta vaan ihan nykyaikaa.

Aseman takana odottava juna on sininen, joten se on luonnollisesti nimetty sen mukaan. Kohta alkava matka vie 55 matkustajaa 1 600 kilometrin päähän Kapkaupunkiin. Ja tätä 55-päistä matkustajien joukkoa passaa 30-päinen tiimi henkilökuntaa.

Matkaa taitetaan kahden yön yli. Kaikki matkustajat lähtevät Pretoriasta, ja kaikki myös saapuvat Kapkaupunkiin. Tämä ei ole mikään paikallisjuna, joka pysähtyy jokaisella maitolaiturilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Siniverinen juna

Blue Train on yksi harvoista jäljellä olevista luksusjunista maailmassa. Sen palvelu alkoi vuonna 1923 eli 100 vuotta on tullut juuri täyteen. 1920- ja 30-luvuilla matkaa taitettiin Kapkaupungista aina Viktorian putouksille asti. Nykyiseen muotoonsa reitti on muodostunut vähitellen sen jälkeen, kun palvelu avattiin uudestaan toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946.

Matkustusluokkia on kaksi: De Luxe ja Luxury. Yhteen vaunuun mahtuu joko neljä 4x2 metrin De Luxe -osastoa tai kolme 5,13x2 metrin -sviittiä.

Kaikkien makuuosastojen yhteydessä on oma kylpyhuone, ja kaikissa sviiteissä on jopa kylpyamme. Toki myös makuuosaston lepotuolissa kelpaa tuijottaa ohi vilisevää maisemaa, sillä ikkunat ovat lähes koko hytin levyiset.

Meitä tervehtii palvelija, joka huolehtii kaikista neljästä tässä vaunussa olevasta makuuosastosta. Laukku odottaa jo hytissä, ja pöydällä on pari vesipulloa sekä tuoreita hedelmiä – ja hopeinen veitsi pellavaliinan päällä. Vaatekaappi on mahonkia, kuten ovat muutkin kalusteet.

Junassa on kolme salonkivaunua. Ensimmäinen niistä on ns. tupakkavaunu, jonne herrasmiehet voivat vetäytyä illallisen jälkeen.

Toinen sijaitsee ravintolan perässä ja toimii samalla ympäri vuorokauden pyörivänä kahvila-baarina. Matkustaja voi tilata myös huikopalaa keskellä yötä, jos siltä tuntuu.

Kolmas ja viimeinen salonkivaunu on kirjaimellisesti junan viimeinen vaunu, ja siellä voi viettää aikaa korttia, shakkia tai backgammonia pelaten. Tai kirjahyllystä voi valita mielenkiintoisen kirjan. Tai sitten voi hypnotisoida itsensä transsiin vain maisemia tuijottaen. Vaunun perä on lähes yhtä suurta ikkunaa.

Pöytä koreaksi

Matkan aikana kaikki kuuluu matkan hintaan. Lounaalla ja illallisella ruokalajeja on neljä ja vaihtoehtoja on aina kolme. Ja kuten hyvässä ravintolassa, hovimestari on valmis suosittelemaan jotain, jos olet epävarma.

Valkoiset liinat, hopeiset aterimet ja posliiniastiastot ovat itsestäänselvyys. Lasit ovat luonnollisesti kristallia. Ravintolavaunuun mahtuu istumaan 42 matkustajaa, joten kattauksia on kaksi.

Keittiö on ammattikokkien miehittämä ja huippuunsa viritetty, vaikkei keittiövaunussa olekaan mitenkään ylettömästi tilaa – eikä junan jatkuva pieni heilunta varmasti helpota ruoanlaittoa.

Lounaalla pukukoodi on kasuaali, mutta illalliselle vaaditaan vähän enemmän. Miehillä tämä tarkoittaa solmiota ja pikkutakkia. Hienoa, että edes jossain pidetään vielä tyylistä kiinni.

Junassa tarjottava ruoka on pääosin paikallisista eineksistä kasattua: Karoon aroalueiden lammasta, strutsia, riistaa, kuuluisia Knysna-joen ostereita... ja kyytipojaksi mainioita eteläafrikkalaisia viinejä.

Hiljaa hyvä tulee – kai

Matka taittuu vähän töksähdellen, kun juna pysähtelee vähän väliä. Aikataulussa on tähän varaa. Kiireisimmille annetaan tilaa. Myöskään maisemat ulkona eivät alkumatkasta säväytä. Aavaa tasaista ruohokenttää ja laiduinmaata riittää silmänkantamattomiin. Siellä täällä on tuulen lyömiä risupuskia, ja lopulta radan varteen osuu myös jotain hieman savannia muistuttavaa. Muutama puu rikkoo tasaisen taivaanrannan siellä täällä. Mielikuvissa kiiluvista majesteettisista villieläimistä ei näy vilaustakaan.

Yksi matkan kohokohtia onkin taivaanrannan tuijottelu. Illan tullen se ensin tummenee ennen kuin koko taivas maalautuu uskomattomiin keltaisen, oranssin ja violetin eri sävyihin. Afrikan taivas osaa olla komea.

Digestiivit nautitaan illallisen jälkeen baarissa. Laseissa näyttää olevan miehillä konjakkia tai viskiä, naisilla on lasissa pääsääntöisesti likööriä. Ja kaikki kuuluu siis edelleen matkalipun hintaan… kuten myös sikari, jos sellainen polttelee.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Aamu on iltaa ihmeellisempi

Juna jyskyttää eteenpäin. Pimeyden laskeuduttua on hyvä vetäytyä omaan osastoon. Peti on avattu luonnollisesti valmiiksi. Nettiyhteys on periaatteessa tarjolla, mutta suurimman osan matkasta yhteys on todella heikko. Joku voisi sanoa jopa olematon. Se on toisaalta ehkä hyvä, sillä elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin netissä surffailu keskellä Etelä-Afrikan savanneja junan kiitäessä tähtitaivaan alla. Kannattaa siis sammuttaa valot ja keskittyä lisää taivaanrannan tutkiskeluun. Siihen on hyvä nukahtaa.

Herääminen tapahtuu luonnostaan, kun ensimmäiset auringonsäteet tanssivat lämpimästi kasvoilla. Oranssi pallo nousee taivaanrannasta ja maalaa kaiken punaiseksi ennen kuin sävyt muuttuvat vähitellen keltaisiksi ennen päivän sinerrystä.

Aamiainen on erinomainen sekin. Vähitellen matkustamisesta tulee näinkin lyhyellä ajanjaksolla rutiinia, jota ruokailut ja teehetket brittiläiseen tyyliin rytmittävät.

Historiallinen pysäkki

Matkalla etelään eli Pretoriasta Kapkaupunkiin ohjelmaan kuuluu pysähdys Kimberleyn kaupungissa. Siellä voi tehdä vajaan parin tunnin tutustumisen tämän kultaryntäyksestään tunnetun kaupungin historiaan.

Junasta voi poistua Kimberlyssä, mutta junan turvallisuudesta vastaava varoittaa harhailemasta kovin kauas. Rikollisuus on Etelä-Afrikan turistin suurin riesa, ja tätä junamatkaa koskevilta keskustelupalstoilta voi lukea tapauksista, jolloin varkaat ovat yrittäneet väkisin tunkeutua junaan.

Matkustajia laidasta laitaan

Blue Train on nykyään etenkin aasialaisten suosima, ja heillä matka Afrikassa kestää yleensä useamman viikon ja siihen sisällytetään useampi safari jossain Afrikan lukuisista kansallispuistoista. Moni käy myös Viktorian putouksilla.

Juttelemme myös englantilaisen ja hollantilaisen matkaseurueen kanssa. He kaikki ovat yllättävän tavallisia ihmisiä. Muutama junafriikki mahtuu myös mukaan. Kovin rikkaita ihmisiä emme tapaa yhtään, mikä hieman hämmästyttää. Halvinkin lippu jaetussa hytissä edullisimpaan matkustusajankohtaan kustantaa kahdelta hengeltä noin 3000 euroa. Luksushytistä saa pulittaa luonnollisesti enemmän.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pöytävuoria ja hökkelikyliä

Maisemat paranevat sitä mukaa mitä lähemmäs Kapkaupunkia saavutaan. Horisontista nousee vuoria, ja lopulta juna sukeltaa viinitarhojen keskelle. Viinitarhat ulottuvat satoja kilometrejä eri suuntiin. Kapkaupungin ympäristö on tunnettu mikroilmastoistaan ja hyvinkin erilaisista maaperistään. Useampi matkustaja vierailee varmasti ainakin tarhassa tai kahdessa täällä ollessaan.

Kapkaupunkia lähestyttäessä radan varteen ilmestyvät myös ensimmäiset hökkelikylät, joissa köyhät asustavat pääasiassa aaltopellistä kasatuissa matalissa majoissaan. Roskan määrä on valtaisa. Edes luksusjunassa ei pääse pakoon elämän realiteettejä – ellei osaa ummistaa silmiään.

Aivan radan varressa on vielä muovipressuista kasattuja asumuksia. Jotenkin hieman hävettää. Tämä matkan hinnalla yksi perhe eläisi tuolla aalopeltikylässä pitkän tovin – taisi voisi ostaa palan vapautta ja muuttaa muualle.

Lopulta saavumme Kapkaupunkiin. On outoa nähdä taas näin paljon sivistystä kerralla, kun on tottunut tuijottamaan pelkkää ruohotasankoa. Matka on ollut elämys monella eri tasolla. Kerran elämässä…

Teksti: Vesa Eskola, kuvat: Blue Train